Minkä kirjoittivat, sen kirjoittivat
Suomen eduskuntavaaleissa jokainen puolue tekee äänestäjlle oman tarjouksensa. Vallassa ollut hallitusrintama on yleensä loppusuoralla jo niin riitainen, ettei se mittauta omaa kannatustaan joukkueena. Oppositiollakaan ei ole yhdessä koottua vaihtoehtoa.
Kun sitten vaalien jälkeisinä päivinä selviää, millä kokoonpanolla uutta hallitusta ryhdytään yrittämään, ohjelman kokoaminen vaatii aikaa. Vaikeusastetta lisää, jos neuvotteluihin osallistuvat puolueet ovat tarjonneet äänestäjille vastauksiksi lähes vastakkaisia vaihtoehtoja, kuten tällä kertaa maahanmuutossa.
Koska Suomessa suurimmatkin puolueet saavat taakseen vain viidesosan äänestäneistä, yksittäisissä kysymyksissä on vaikea suoraan tulkita, mikä lopulta on äänestäjien tahto. Kokonaisuutena kansan tahtoa edustaa kuitenkin se puolueiden joukko, jonka takana on eduskunnan enemmistö.