Ääkköskeittoa
Olemme joutuneet digitaali-imperialistisen ikeen alle, jos ei muuten niin kielemme takia. Meidän ja monen muunkin kielen aakkosto on typistetty englanninkielisen maailman vaatimusten ja teknisten standardien mukaiseksi, Juhani Lindholm kirjoittaa kolumnissaan.
3
MIN
Kolumni on julkaistu alun perin Parnasso-lehden numerossa 3/2025.
Viime vuosisadan alussa Helsingissä jaettiin kirjepostia kolme neljä kertaa päivässä, ja vielä vuonna 1974 postinkantajat tekivät ainakin kaupungin keskustassa mustine nahkalaukkuineen kaksi raskasta kerrostalokierrosta päivässä. Muualla on pantu paremmaksikin: Dublinissa lähetyksiä toimitettiin 1900-luvun alussa koteihin jopa viidesti päivässä. Vasta internet, sähköposti ja kännykät ovat tuoneet tällaisen kommunikaatiotahdin takaisin. ”Etanapostia” ei Suomessa monin paikoin jaeta enää kuin kolme kertaa viikossa, jos sitäkään. Milloin muuten itse viimeksi lähetit kirjeen jollekulle – tai edes kirjoitit käsin jotakin muuta kuin ostoslistan? Ajat muuttuvat, ja me niiden mukana.
Niin kauan kuin maailmanlaajuinen tietoverkko on ollut käytettävissä – meillä Suomessa suunnilleen 1990-luvun puolivälistä – olemme kuitenkin eläneet digitaali-imperialistisen ikeen alla, jos ei muuten niin kielemme takia. Meidän ja monen muunkin kielen aakkosto on typistetty englanninkielisen maailman vaatimusten ja teknisten standardien mukaiseksi. Verkko- ja tietokoneteknologia ovat englanninkielisessä maailmassa toimivien jättiläisyritysten hallinnoimia, ja englannista on muodostunut tämän ja useimpien muidenkin tiedon alojen lingua franca (mikä tosin ei ole englantia).
