Blogit

Sivussa ja keskellä – kotona ja maailmalla.

Afrikka: Sähköt ovat poikki, mutta Osward puhuu kieliä

Blogit Merikallio 14.2.2014 12:12
Katri Merikallio
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

LUSAKA, SAMBIA–Kännykkä herättää viideltä aamulla hotelli Lusakassa, Sambian pääkaupungin vanhimmassa, vuonna 1914 avatussa hotellissa.

Sähköt ovat poikki, ovat olleet koko yön. Vettä ei tule. Ei tullut illallakaan.

Lentokone kohti Sambian pohjoisosaan Ndolan kaivoskaupunkia lähtee seitsemältä.

Ryhdymme otsalampun valossa etsimään huoneesta tavaroita ja työntämään niitä summamutikassa kasseihin.

Vartin myöhässä astumme typötyhjälle Cairo Streetille.

Lusakan pääkatu klo 5 aamulla.

Lusakan pääkatu klo 5 aamulla. Kuva Iikka Vehkalahti.

Taksikuskimme Sonkwe odottaa hotellin edessä.

Ehdimme ajaa 80 metriä, kun Sonkwen 15 vuotta vanha Toyota pysähtyy.

Sonkwe avaa konepellin, kolkuttelee moottoria jakoavaimella. Pitelemme otsalamppua konepellin alla.

Turhaan. Auto ei enää käynnisty.

Seisomme pimeällä autiolla kadulla ja yritämme etsiä toista autoa.

Ei voi mitään, mutta tämä on minunkin mielikuvani Afrikasta: maanosa on pimeä ja mikään ei toimi.

Mielikuva istuu lujassa. Kiitos meidän toimittajien.

Silloin kun me emme raportoi nälänhädistä, sodista tai vallankaappauksista, me kerromme kaikesta siitä, mikä meistä on outoa – me emme ole tottuneet pakkaamaan taskulampun valossa.

 

Kun pääsemme matkaan toisella taksilla, Lusakan leveät bulevardit ja hyvin hoidetut nurmikot ovat vielä autioita.

Lentokentälle vie erinomainen nelikaistainen tie.

Ohitamme modernin jättimäisen Lusakan stadionin, jonka kiinalaiset vastikään rakensivat lahjana sambialaisille.

Perillä kentällä lähtöselvitys toimii sujuvasti, palvelu on ystävällistä ja ammattimaista.

Intialainen Airtel-yhtiö tarjoaa matkustajille käynnykän latauspisteen, kaikki mallit käyvät.

Matkustajista enemmistö on valkoisia liikemiehiä. Eurooppalaisen rahoitusjohtajan näköinen mies on hermostunut ja tarjoaa keltaista kansainvälistä rokotuskorttiakin lähtöselvityksessä.

Virkailija katsoo miestä hieman hämmentyneenä.

Kirkkaan keltaisiin heijastinliiveihin sonnustautuneet kenttätyöntekijät viittovat uuden oloisen potkurikoneen omalle paikalleen kuten millä tahansa kentällä.

Minä en ollut yllättynyt sähkökatkoista, mutta olen yllättynyt siitä, että niin moni asia toimii moitteettomasti. Ja kaikki tuntuu kovin tavalliselta.

 

Lusaka ja maan pohjoinen kuparivyöhyke ovat monessa suhteessa kuin Eurooppaa. Jos pysyy pääteillä.

Moderneilta bensa-asemilta saa polttoaineen lisäksi kertakäyttövaippoja, sveitsiläistä suklaata, aamiaismuroja ja Heinekenin olutta. Ja paljon muuta.

Visan pankkiautomaatti tervehtii minua nimeltä, kun olen syöttänyt pankkitunnukseni.

Toimittaja minussa muistuttaa, että 60 prosenttia sambialaisista elää köyhyysrajan alapuolella. Eikä edes uneksi ostavansa kertakäyttövaippoja.

Kuljemme Ndolasta Kitween tasaista asfalttitietä, jota kiinalaiset leventävät parhaillaan nelikaistaiseksi. Ndolan suurin maanmerkki on jälleen kiinalaisten käsialaa, jättimäinen stadion.

Kuudenkymmenen kilometrin päässä Kitwessä on kaivettu kuparia jo vuosikymmenet. Kaupunki näyttää monin paikoin keskiluokkaiselta, mutta jokin kaivoskaupungin henki tuntuu yhä.

Obote-kadun varrella Batan kenkäkaupan edessä seisoo suuria vaaleita tila-autoja. Yhden puskuria vastaan nukkuu rääsyinen nuori poika.

Kaksi katulasta imppaa autojen välissä liimaa tyhjästä Coca-Cola-pullosta.

Pääkadulla lähes jokaisesta rakennuksesta löytyy nettikahvila, ja koneiden vieressä jonottaa nuoria miehiä ja naisia vuoroaan.

Kitwen Obote-street klo 5 iltapäivällä. Kuva Iikka Vehkalahti.

Kitwen Obote-street klo 5 iltapäivällä. Kuva Iikka Vehkalahti.

Kenkäkaupan yläpuolella nuhruisen Cinderella-yöklubin ovella on tiukat ohjeet. Klubille ei saa tulla kumisaappaissa, ei musiikki-t-paidassa, ei shortseissa eikä epävirallisissa vaatteissa.

Kaksi kerrosta ylempänä kaivostyöläisten liiton toimiston käytävällä istuu 31-vuotias Osward Kasongo. Hän asuu aivan Kongon rajalla ja on tehnyt töitä kaivoksissa toistakymmentä vuotta.

Kasongo puhuu täydellistä englantia ja sen lisäksi kahdeksaa muuta kieltä: kaondea, lambaa, nyanjaa, bembaa, luwalea, lundaa, luchazia ja chokwea. Hänestä se on aivan tavallista.

Nyt hän opiskelee kirjanpitäjäksi.

Osward puhuu yhdeksää kieltä sujuvasti. Kuva Iikka Vehkalahti.

Osward puhuu yhdeksää kieltä sujuvasti. Kuva Iikka Vehkalahti.

Vaarallinen, raskas ja huonosti palkattu kaivostyö saa kolmen lapsen isän mielestä riittää.

Vaihdamme sähköpostiosoitteita ja lupaamme pitää yhteyttä.

 

Seuraavana iltana Lusakassa meitä odottaa lentokentällä Sonkwe. Auto on korjattu.

Sonkwe kertoo matkalla, että hänen lapsistaan vanhin on jo korkeakoulussa. Siksi isä ajaa pitkiä päiviä.

Puhumme toimittajien työstä ja uutiskanavista.

Sonkwe kertoo, ettei viitsi enää seurata BBC:tä tai CNN:ää. Al Jazeera on hänen mielestään selvästi parempi ja näkee maailman ja Afrikan toisin kuin länsimaiset tv-yhtiöt.

Sonkwen mukaan moni Sambiassa ajattelee samoin.

Olemme päässeet jo puoliväliin lentokentältä kohti Lusakan keskustaa, kun Toyota pysähtyy. Eikä käynnisty.

Etupelti auki, otsalamppu matkalaukusta ja jakoavain esiin.

Tällä kertaa naputtelu tehoaa. Jo puolen tunnin päästä olemme takaisin hotelli Lusakassa. Sielläkin sähköt toimivat.

Kunnes taas yöllä menevät poikki.