Viihdejournalismin pulitseri jaossa juuri ennen Bonnieria
Tänä iltana (15.3.) kello 20 lähettää MTV suorana Bonnierin suuren journalistipalkinnon jaon. Kotimaisten ”pulitzerien” ehdokkaina on jälleen ansiokasta journalismia ja koko joukko maan parhaita journalismin tekijöitä.
Ennen sitä julistan kuitenkin voittajan jo perinteeksi muodostuneessa Mediaansekaantujan journalismin kisassa, jossa hain viime vuoden parasta viihdejournalismia. Ehdokkaita lähetettiinkin ilahduttavan monen lehden, radion ja televisiokanavan toimituksesta – suuret kiitokset niistä! Lisäksi käytössäni olivat omat muistiinpanoni vuoden varrelta.
Viihdejournalistit eivät yleensä pokkaile alan palkintoja, mutta Bonnierin palkintoraadin kunniaksi täytyy sanoa, että tänä vuonna Vuoden journalistinen teko -palkintoehdokkaana on HS-TV:n ja Nelosen viihteellis-yhteiskunnallinen produktio Uutisraportti. Se nousi korkealle myös Mediaansekaantujan viihdesarjan shortlistillä.
Valinta oli harvinaisen vaikea, koska viihdejournalismin genre printistä radioon ja televisioon on todella laaja, ja viihteen tarkka määrittely on hankalaa. Käytin arvioinnissa mittareina kiinnostavuus-, paljastus- ja nauruindeksejä, jotka perustuvat subjektiiviseen kokemukseen.
Here is the result of the Finnish jury: