Väärin mitattu - toimittajien puoluekannoista on "tutkimuksia" mutta vain vähän oikeata tutkittua tietoa

Olen usein aikonut kirjoittaa toimittajien puoluekantoja käsittelevistä tutkimuksista, mutta Faktabaarin tuore artikkeli säästää minulta suurimman vaivan.

Aihe tuntuu herättävän intohimoja yleisössä säännöllisin väliajoin, ja liikkeellä on perusteiltaan huteraa tietoa. Tällä kertaa asia on noussut esiin Yleisradion rahoitukseen liittyvässä keskustelussa.

Faktabaarin juttu käy hyvin läpi ne tutkimukset ja ”tutkimukset”, joita usein käytetään todisteina toimittajakunnan aatteellisista vinoumista. En väitä, etteikö kallellaanolemisia tai puoluesympatioita olisi olemassa, mutta useimmilla sosiaalisessa mediassa näkemilläni käppyröillä toimittajakunnan puoluepoliittisesta jakautumisesta ei ole mitään todistusarvoa. Liikkeellä on myös ihan puhdasta sepitettä.

Jos graafit perustuvat esimerkiksi muutaman kymmenen toimittajaopiskelijan vastauksiin internetissä, tällainen otos ei edusta koko Suomen toimittajakuntaa. Ensimmäisen vuoden journalistiikan opiskelijan aatoksista ei voi tehdä päätelmiä siitä, mitä ajattelevat vanhemmat toimittajat esimerkiksi keskisen ja pohjoisen Suomen maakunta- ja paikallismedioissa. Eikä niin pienestä otoksesta voi päätellä mitään edes toimittajaopiskelijoiden poliittisesta ajatusmaailmasta yleisemmin. Alaa voi opiskella Suomessa monessa eri korkeakoulussa.

Tosiasia on, ettei aiheesta ole olemassa kovin kattavaa tutkimusta. Faktabaarin jutussa on mainittu ne kaksi tutkimusta, joita itse pidän pätevinä, joskin rajattuina, ja toinen on jo vanhentunutkin.

Ilkka Ruostetsaari (2014) tarkasteli tutkimuksessaan Vallan sisäpiirissä suomalaisten eliittien kannattamia puolueita. Yhtenä tutkittuna eliittinä oli joukkotiedotuseliitti, johon kuuluu tiedotusvälineiden päällikkötoimittajia. Tutkimuksen mukaan joukkotiedotuseliitin keskuudessa kannatetuin puolue oli kokoomus, jota kannatti puolet joukkotiedotuseliitistä.

Tämä on tieteellisesti pätevä ja vertaisarvioitu tutkimustulos, mutta sen perusteella ei voi tehdä päätelmiä rivitoimittajien puoluekannoista. Lisäksi tutkimusaineisto on vuodelta 2011, jonka jälkeen monessa toimituksessa päälliköt on nuorentuneet ja naisistuneet.

Tuoreempi tutkimus on Jari Väliverrosen, Reetta Pöyhtärin ja Mikko Villin raportti Paljon vanhaa, jotain uutta ja jotain lainattua: Suomalaisjournalistien ammattikuva Worlds of Journalism Study -kyselyssä (2023). Tutkimus on Suomessa ensimmäinen, jossa tiedusteltiin myös suomalaisten työssä olevien toimittajien arviota sijoittumisestaan vasemmisto-oikeisto-akselille. 60 prosenttia vastaajista sijoitti itsensä poliittisesta keskustasta vasemmalle, rivitoimittajat yleisemmin kuin toimitusten ylin johto.

En silti pidä raporttia yleispätevänä todisteena toimittajien väitetystä vasemmistolaisuudesta, sillä internetkyselyyn vastasi 453 toimittajaa. Vastausprosentti jäi heikoksi, eli vastaajina oli vain noin 3 prosenttia suomalaisista toimittajista. Ryhmähaastatteluihin osallistui 33 toimittajaa.

Jos kyselyn otos olisi ollut noin tuhat toimittajaa ja edustaisi kattavasti erityyppisiä tiedotusvälineitä eri puolilta Suomea, sen perusteella uskaltaisi jo tehdä päätelmiä koko suomalaisesta toimittajakunnasta.

Tutkimuksessa todetaan, että ”Vastaajien roolikäsityksissä korostuvat aiempaan tapaan pyrkimykset puolueettomaan ja neutraaliin tiedonvälitykseen sekä kriittisyyteen ja analyyttisyyteen. Niiden lisäksi on tullut vahva halu taistella disinformaatiota vastaan”. Näistä ensimmäinen virke kertoo alan perinteiden jatkumisesta, jälkimmäinen muutoksesta.

Merkki toimittajien mahdollisen poliittisen orientaation muutoksesta voi piillä tässä virkkeessä: ”Puoluepoliittiseen vaikuttamiseen pyritään yhä pitämään etäisyyttä, mutta ei-puoluepoliittista aktiivisuutta ja kantaaottavuutta suvaitaan entistä paremmin erityisesti nuorten ja naisjournalistien parissa. Tätä voi pitää todennäköisenä journalismin kehityskulkuna jatkossa”.

Asia vaatisi jatkotutkimusta, mutta en pidättele hengitystäni sitä odotellessa.

Miksei toimittajien aatteellisista kannoista ole kattavaa tutkimusta – ja tuskin koskaan tuleekaan?

Faktabaarin haastattelussa yliopistotutkija Esa Reunanen arvelee, että aihe on melko herkkä.

”Toimittajat eivät välttämättä mielellään kerro kantojaan, tai sitten ajatellaan, ettei sillä ole juurikaan merkitystä”, Reunanen sanoo Faktabaarille.

Vastaajien nihkeys tulee tutkijoilla vastaan joka kerta, kun yritetään tutkia journalistien poliittisia kantoja. Näin kävi myös Väliverrosen ja kumppaneiden tutkimuksessa.

Väitän, että toimittajat tuskin haluavat osallistua tutkimuksiin tai ”tutkimuksiin”, joiden tuloksia voitaisiin käyttää horjuttamaan heidän tiedotusvälineensä tai koko mediakentän luotettavuutta. Luotettavuus syntyy muun muassa neutraaliuteen ja tasapuolisuuteen pyrkivästä uutisoinnista.

Tutkija Reetta Pöyhtärin mukaan kyse voi olla ajattelun muutoksesta. Vanhassa maailmassa monien toimittajien toiminta kytkeytyi kiinteästi johonkin puoluekantaan.

Itse pidän vieraana ajatusta, että minulla olisi jokin lukkoon lyöty poliittinen kanta tai puolue, jota uskollisesti äänestäisin joka vaaleissa. Silloin tällaiseen tutkimuskysymykseen vastaaminen tuntuisi turhalta.

”Ajatus siitä, että toimittajalla kuuluisi olla jokin puoluekanta, jota pitäisi edustaa aktiivisesti, on nykyisessä ajassamme pääosin hylätty”, Pöyhtäri kommentoi Faktabaarille.

Ennen kuin heittelee toimittajista vihervassarikommariherjoja, olisi hyvä muistaa, että media ei ole mikään monoliitti. Mediakentälle mahtuu monenlaista vipeltäjää Hangosta Nuorgamiin. Ja että kantaa ottavat mielipidekirjoitukset ovat eri asia kuin neutraaliuteen pyrkivä uutis- ja asiajournalismi.

Jos silti tuntuu siltä, että jotkut mediat tai toimittajat ovat puolueellisia, sinulla on oikeus siihen mielipiteeseen. Siitä vain ei ole tutkimusnäyttöä.