Sean Pennin eeppisen huono huumeparonihaastattelu
Syyllistyikö Hollywood-näyttelijä Sean Penn rikokseen haastatellessaan salaisessa paikassa vankikarkuria ja meksikolaista huumeparonia Joaquín ”El Chapo” Guzmánia? Toimiko Penn eettisesti väärin, kun antoi rikollisen tarkastaa haastattelunsa ennen julkaisua? Vaaransiko Penn tietolähteensä turvallisuuden? Oliko ylipäätään moraalisesti oikein päästää törkeistä rikoksista tuomittu mies ääneen mediassa?
Näitä kysymyksiä ovat amerikkalaiset journalistit pureskelleet nyt muutaman päivän. Meksikolaisen Sinaloa-huumekartellin johtaja Guzmán pakeni sellissään olleen lattialuukun ja maahan kaivetun tunnelin kautta vankilasta 11.7.2015 (CNN:n julkaisema valvontakameravideo katoamisesta täällä). Puoli vuotta kestäneen piileskelyn jälkeen hänet pidätettiin 8.1.2016.
Amerikkalainen Rolling Stone -lehti julkaisi pidätystä seuraavana päivänä näyttelijä Sean Pennin kirjoittaman haastattelun El Chapo Speaks (Nyt puhuu El Chapo). Guzmán ei ollut antanut muita haastatteluita pakonsa jälkeen, mutta suostui tapaamaan Pennin salaisessa paikassa Meksikon viidakossa lokakuussa 2015.
Yhteyshenkilönä toimi meksikolainen saippuasarjanäyttelijä Kate del Castillo, johon Guzmán oli ollut jo vankila-aikanaan yhteydessä, koska toivoi tämän hankkivan kontakteillaan rahoituksen elämästään kertovaan elokuvaan. Elokuvahanke ei edennyt, mutta del Castilloon yhteyttä ottanut Penn ehdotti lehtihaastattelun tekemistä Guzmánista. Kun Rolling Stone -lehden perustaja ja kustantaja Jann Wenner näytti jutulle vihreätä valoa, Penn kumppaneineen lähti yksityislentokoneella vaaralliselle matkalle Meksikoon.
Jos nyt ihan suoraan sanotaan, Pennin eeppisen yksinoikeusjutun haastatteluosuus on eeppisen huono. Guzmán vastailee Pennin kehnosti muotoilemiin kyllä/ei-kysymyksiin muutamalla sanalla, vähättelee rikoksiaan ja kiistää olevansa väkivaltainen henkilö. Jatkokysymyksiä ei esitetä.
Haastattelun kökköys selittyy sillä, että ”virallinen” osuus jutusta tehtiin välikäsien kautta: Tavattuaan Guzmánin ensi kertaa Penn pyysi lupaa varsinaisen haastattelun tekoon. Se järjestyi lopulta ainoastaan niin, että Penn lähetti kysymyksensä del Castillon kautta Guzmánille, jonka avustaja esitti kysymyksiä soveltuvin osin videokameran edessä seisoneelle El Chapolle. Pennin mukaan avustaja pehmensi joitakin kysymyksiä ja jätti osan niistä esittämättä kokonaan.
Amerikkalaisia toimittajia on kuohuttanut Pennin kirjoittaman jutun alussa ollut maininta, jonka mukaan haastateltava on saanut tarkastaa jutun ennen julkaisua. Maininnan mukaan haastateltava ei esittänyt muutosvaatimuksia.
Tässä kohtaa amerikkalaisen journalismin eettiset käytännöt eroavat siitä, mihin Suomessa on totuttu. Meillä on Journalistin ohjeiden mukaan syytä suostua haastateltavan pyyntöön tarkastaa lausumansa ennen julkaisemista, jos julkaisuaikataulu sen mahdollistaa. Tarkastamisoikeus koskee vain haastateltavan omia lausumia, eikä sillä saa luovuttaa journalistista päätösvaltaa toimituksen ulkopuolelle.
Eli koko juttua ei tarvitse – eikä joissakin toimituksissa saakaan – lähettää haastateltavalle luettavaksi, ja tarkastamisen voi hoitaa myös lukemalla haastateltavalle hänen sitaattinsa puhelimessa. Monessa maassa tällainen käytäntö on vieras. Kiinnostava kuvaus amerikkalaisesta toimitustavasta löytyy American Journalism Review -lehdestä vuodelta 1996.
Sanoisin, että haastattelun tarkastaminen on kuitenkin Sean Pennin jutun eettisistä pulmista pienimmästä päästä.
Ensinnäkin The Interceptissä on erinomainen tekninen artikkeli siitä, miten Pennin lörpöttelevä teksti saattoi vaarantaa tietoturvan ja samalla myös haastateltavan lähdesuojan. Jopa huumerikollisella on toimittajalle tietoja luovuttaessaan sellainen. No, tämä pohdinta on teoreettista, koska Guzmán pidätettiin jo ennen Rolling Stonen jutun julkaisua. Tiedustelupalvelut pääsivät vankikarkurin jäljille hänen Hollywoodin elokuvapiireihin tekemiensä yhteydenottojen ja ilmeisesti viime kädessä myös del Castilloa liehittelevien tekstiviestien takia.
Huumerikollisen haastatteleminen ei ole laitonta vaan kuuluu sananvapauteen, kuten Helsingin Sanomien pääkirjoituskin totesi. Moraalinen puoli onkin eri juttu. Suomessa tuomion saaneiden rikollisten ääneenpäästämistä mediassa ei yleensä katsota hyvällä. Olen paheksunut rikollisten haastattelemisesta aiemmin täällä. Poikkeustapauksia toki on ja tiedostusvälineitä, jotka eivät tällaisista kirjoittamattomista säännöistä perusta.
El Chapon haastatteleminen olisi mielestäni ollut paremmin perusteltavissa, jos haastattelu ei olisi jäänyt hampaattomaksi torsoksi ja juttu olisi kertonut suorasukaisemmin Guzmánin rikosten verisistä seurauksista tai tuonut uutta informaatiota Guzmánin vankilapaosta, rahanpesusta, korruptoituneista viranomaisista tai kansainvälisestä huumekaupasta.
Mutta ei. Juttu jäi Sean Pennin veltoksi gonzoiluksi muna kädessä Meksikon viidakossa (kyllä, tekstissä on tosiaan sellainenkin kohta). Ja valitettavasti varsin kauaksi 1970-luvulla Rolling Stoneen senttailleen gonzomestari Hunter S. Thompsonin tasosta.