Robottipäätoimittaja haistaa puheenaiheet
Isosta-Britanniasta kuuluu kummia: paperinen sanomalehti on keksitty uudestaan! Erona entiseen on, että uuden ajan sanomalehden idea perustuu verkon ja sosiaalisen median toimintalogiikkaan sekä lukijan omiin mieltymyksiin.
Törmäsin brittiläisen Guardian-lehden #Open001-projektiin alun perin MTV3:n päätoimittajan Merja Ylä-Anttilan twiitissä. Päätoimittaja linkitti uutiseen, jossa kerrottiin Guardianin Yhdysvalloissa ilmestyvällä lehdellä olevan robottipäätoimittaja.
Toimittajan työtä tekevistä roboteista on kirjoitettu paljon viime aikoina, ja minäkin olen aihetta käsitellyt täällä ja tuolla. Tarkalleen ottaen Guardianin kokeilussa ei ole kyse mistään kyborgipäätoimittajasta vaan kahdesta erillisestä tietokonealgoritmista, joista ensimmäinen valikoi lehdessä julkaistavat tekstit. Jälkimmäinen tekee teksteille ulkoasun ja hoitaa tulostuksen. Guardian on testannut toimintamallia Lontoossa, missä printattuja lehtiä on jaettu ilmaiseksi paikallisessa kahvilassa.
Ensimmäinen algoritmi on nimeltään The Long Good Read. Se toimii Guardianin ohjelmointirajapinnassa, karsii pois blogikirjoitukset, multimedian ja muut turhakkeet ja seuloo esiin pitkähköjä lehtiartikkeleita, joilla on lukuarvoa vielä ensijulkaisunsa jälkeen. Algoritmi tekee valintoja sen perusteella, mitä juttuja ihmiset lukevat eniten Guardianin verkkosivustolla ja millaisia keskusteluja käydään internetissä lehden sisällöistä. Ihmistoimittajan tehtäväksi jää algoritmin ehdottamien juttujen hyväksyminen tai hylkääminen ennen seuraavan algoritmin käyttöä.
Guardianin toinen algoritmi on Newspaper Clubin ARTHR, jonka osittain automatisoituun versioon toimittaja syöttää uutislinkit ja sovellus luo niille ulkoasun. Edellä mainitun linkin takaa löytyvällä verkkosovelluksella voi kuka tahansa taittaa ja painattaa omia digitaalisia tai perinteisiä sanomalehtiä mini-, tabloidi- ja broadsheet-koossa. Omat tekstit ja kuvat järjestellään sovelluksen tarjoamiin valmiisiin taittomalleihin ja lähetetään sitten tulostettavaksi.
Esimerkiksi nelisivuisen värillisen häätabloidin painattaminen digipainossa sadalle juhlavieraalle maksaisi 122 euroa sisältäen toimituskulut Suomeen. Ihan oikean tabloidisanomalehden pyöräyttäminen sanomalehtipainossa maksaa 300 kappaleen painoksena ja nelisivuisena runsaat 620 euroa.
Uusin paperilehti-innovaatio on Newspaper Clubin pari viikkoa sitten julkisena kokeiluversiona markkinoille tuoma Paper Later -palvelu. Sen johtoajatuksena on, että osa internetin käyttäjistä haluaa lukea verkon eri lähteistä löytämiään pitkiä juttuja mieluummin paperilta kuin tietokoneen tai mobiililaitteen näytöltä. Palvelun käyttäjä voi tallentaa verkkojuttuja painamalla selaimeen liitettävää ”Save for PaperLater” -kuvaketta. Kun tallennettuja artikkeleita on koossa riittävä määrä, käyttäjä painaa tulostusnappia ja sovellus hoitaa juttujen layoutin sekä tee-se-itse-lehden tulostuksen ja toimituksen kotiovelle.
Paper Later -lehti maksaa 4,99 puntaa kappale, ja palvelu on toistaiseksi saatavilla vain Isossa-Britanniassa.
Eli tiivistetysti: #Open001-projekti kierrättää Guardianin suosituimmista uutisaiheista verkossa automatisoitua printtisisältöä, johon lukija itse ei voi juurikaan vaikuttaa. Paper Later -palvelu taas tuottaa automatiikalla käyttäjän itsensä päätoimittaman eli valikoidusta verkkosisällöstä koostaman printtilehden.
Kokeilujen ollessa vielä alkuvaiheessa on paha mennä sanomaan, onko verkkojuttujen painamisessa mitään järkeä ja löytyykö niille oikeasti halukkaita maksajia. Joka tapauksessa nämä palvelut antavat sanomalehden tekijöille kiinnostavaa osviittaa lukijoiden käyttäytymisestä erilaisten uusien vaihtoehtojen edessä. Voisiko sanomalehden sisältö kiinnostaa minua lukijana enemmän, jos se olisi valikoitu eri tavalla kuin ihmistoimittajien tekemin painotuksin ja perinteisiä osastojakoja noudattaen? Entä jaksaisinko keräillä talteen verkkotekstejä ja odotella niistä koostetun printtilehden saapumista muutaman päivän vain siksi, että olen itse poiminut lehteni jutut? Ainakin silloin maksaa vain niistä jutuista, joita todella haluaa lukea.
Vai olisiko sittenkin helpompaa tilata kotiin laadukas sanomalehti? Siitä jää käytännössä suurin osa sisällöstä lukematta, mutta usein se myös yllättää lukujutuilla, joita ei verkossa tulisi klikanneeksi.
P.S. Vapise, Matti Rönkä! Myös todelliset toimittajarobotit tekevät tuloaan. MTV3 uutisoi tällä viikolla japanilaisten kehittämästä uutisankkuriandroidista. Kodomoroid-tyttörobotilla ja Otonaroid-naisrobotilla kehutaan olevan täydellinen kielitaito ja myös huumorintajua. Ne toimivat kauko-ohjauksessa paineilmalla ja servomoottoreilla. Androidit kykenevät liikuttamaan ylävartaloaan, käsivarsiaan, sormiaan ja päätään sekä ilmentämään kasvojen ilmeitä. Huulten liikkeet on synkronoitu tallennetun puheen kanssa. Internetiin kytketty Kodomoroid lukee tuoreimpia uutisia, ja Otonaroidin ohjaamista voi yleisö kokeilla Tokion tiedemuseossa.