Karpolle on asiaa: Karpo-dokumentin puuttuvat kysymykset

Profiilikuva
Pasi Kivioja on median murroksesta ja mediataloudesta väitellyt YTT, vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.

Karpolla oli alvariinsa asiaa erityisesti vuosina 1983-2007, jolloin MTV3 esitti toimittaja Hannu Karpon suosittua tv-ohjelmaa.

Karpon hirtehishumoristinen, suoraviivainen ja herroja kumartamaton tyyli vetosi kansaan, ja hän tuntui tulevan tavallisten ihmisten kanssa hyvin juttuun. Ei ole varmasti ollut helppoa saada tv-kameraa vierastavia suomalaisia juttelemaan luontevasti miljoonayleisön edessä katugallupeissa jo 1960-luvulla.

Ohjelmanteossa lienee ollut etua myös Karpon vakuuttavasta tv-äänestä, painokkaasta artikulaatiosta ja tarvittaessa tuimasta olemuksesta, joka ei jättänyt tilaa vastaanpullikoinnille. Valtava karvalakki tehosti köriläsvaikutelmaa.

Meillä kotona Karpo katsottiin aina, ja varsinkin isäni istui television edessä kuin liimattuna. Kun olin parikymppisenä ylioppilaana saanut raapustettua muutaman pakinan paikallislehteen, äitini ehdotti, että tähtäisin suoraan huipulle ja hakisin Karpolle töihin.

Hain, mutta en päässyt. Sain kuitenkin Karpon assistentilta kirjeen, jonka mukaan Karpo oli naurahtanut yhdelle tekstilleni.