Aika skarpata, presidentin puudelit!
Oletteko kuulleet, että tällä viikolla on ilmestynyt kaksi tietokirjaa rakastetusta presidentistämme, suuresta johtajastamme Sauli Niinistöstä? Jokunen juttu on aiheesta saattanut jossain olla, mutta olisin jälleen kaivannut enemmän median itsereflektiota.
Mikä tekee presidentti Niinistöstä niin pyhän figuurin, ettei häntä ole tutkivan journalismin ruoska kunnolla sivaltanut? Miksi emme saa lukea näitä totuuksia päivälehdistä, vaan pitää ostaa kirja?
Kävin läpi sekä tietokirjailija Risto Uimosen kirjan Sauli Niinistö – tasavallan presidentti (WSOY) että Aamulehden toimittajien Matti Mörttisen ja Lauri Nurmen teoksen Sauli Niinistö – Mäntyniemen herra (Into) siitä näkökulmasta, miten niissä kuvataan presidentin ja median välistä suhdetta.
Niinistö ei ole koskaan epäröinyt antaa toimittajille suoraa palautetta eri kanavia pitkin. Mörttisen ja Nurmen mukaan mediapiireistä ei tunnu löytyvän todistusta Niinistöltä saaduista julkisista kiitoksista ja kehuista vaan palaute on ollut kielteistä. Tosin kirjoittajien mukaan hän saattoi vielä ministeriaikoinaan taputella eduskunnan kahvilassa toimittajaa olalle hyvästä jutusta.
Uimonen kertoo Niinistön antaneen kautensa alussa yksinoikeushaastatteluja isoille lehdille, kuten Helsingin Sanomille, Aamulehdelle, Hufvudstadsbladetille, Maaseudun Tulevaisuudelle ja Suomen Kuvalehdelle, sekä Yleisradiolle ja MTV:lle. Myöhemmin hän on ollut mediayhteistyössään ja median hyödyntäjänä kaikkiruokainen ja antanut haastatteluja Seiskaa myöten. Mörttinen ja Nurmi lisäävät Niinistön ja tämän puolison Jenni Haukion ryhtyneen myös Seura-lehden kolumnisteiksi.
Suoranaisia konflikteja median kanssa on tullut muutamia. Elokuussa 2016 presidentin virallisille verkkosivuille syntyi Presidentin kynästä -palsta, kun Niinistölle tuli tarve kiistää HS:n juttu Niinistön transponderialoitteen aiheuttamasta hämmennyksestä. Uimonen huomioi, ettei HS:n vastaavaa päätoimittaa Kaius Niemeä kutsuttu sinä vuonna lainkaan Linnan juhliin.
HS joutui Niinistön silmätikuksi myös seuraavana vuonna, kun lehti julkaisi puolustusvoimien Viestikoekeskuksesta kertovia salaisia asiakirjoja. Presidentin kansliasta tuli tiedote, jossa Niinistö kommentoi, että salaisia asiakirjoja on luovutettu laittomasti HS:n haltuun, ja tästä on käynnistetty rikostutkinta. Mörttinen ja Nurmi kuitenkin huomauttavat, että Niinistön moite kohdistui vuotoon, ei lehteen.
Toinen yllättävän kiukkuinen ulostulo presidentin blogissa oli, kun hän kommentoi Iltalehden Olli Ainolan kirjoitusta käsittämättömäksi vuonna 2017.
Temperamenttiaan presidentti on väläytellyt muun muassa Tuukka Temosen Presidentintekijät-dokumentin yhteydessä 2014, jolloin Niinistö soitti kiihtyneenä tekijöille ja vaati elokuvasta poistettavaksi kolmea kohtausta. Elokuvaa ei kuitenkaan leikattu, mutta syntyi julkinen selkkaus ohjaaja Temosen ja presidentin kampanjatiimin välille.
Mörttisen ja Nurmen kirjassa muistellaan erikoista episodia, jossa Niinistön rähjääminen Yleisradiolle johti siihen, että Taloustutkimuksen tekemiin eduskuntavaalien kannatusarvioihin lisättiin jatkossa pysyvästi yksi prosenttiyksikkö kokoomuksen kannatukseen.
Niinistö oli moittinut Ylen julkaisemia mittauksia ”johdonmukaisesta suunnattomasta virheestä” kokoomuslaisten kannatuksen arvioinnissa alakanttiin. Ylen uutistoiminnan silloinen vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen puolustautui toteamalla, että Yle julkaisee Taloustutkimuksen kannatusarviot sellaisenaan. Taloustutkimuksen mukaan asia oli havaittu jo vuotta ennen Niinistön purkausta, mutta tutkimusmenetelmiä tarkistettiin Ylen pyynnöstä.
Menetelmästä ei löytynyt varsinaista vikaa, vaan jostain syystä tutkijat eivät tavoittaneet juuri kokoomuksen kannattajia. Ongelma ratkaistiin lisäämällä kokoomuksen kannatukseen pysyvästi yksi prosenttiyksikkö, Mörttinen ja Nurmi kirjoittavat.
Mörttisen ja Nurmen kirjassa HS:n Kaius Niemi toivoo ”akateemista tutkimusta siitä, ovatko tiedotusvälineet olleet puudeleita suhteessaan Niinistöön”. Uimonen toteaa kirjassaan, että kritiikkiä Niinistöä kohtaan on esitetty koko ajan etenkin sosiaalisessa mediassa, mutta varsinaiseen median kohumyllytykseen hän ei ole presidenttiaikanaan joutunut.
On tietysti selvää, ettei valtaoikeuksistaan riisuttu nykypresidentti ole Urho Kekkosen veroinen vallankäyttäjä. Kekkosen rautanyrkki sentään murskasi hallituksia ja hajotti eduskunnankin useaan otteeseen, mutta Niinistöllä tällaisia supervoimia ei ole. Media valvoo vallankäyttöä, eikä presidentti siksi ole samalla tavalla median päivittäin läpivalaisema ja haastama kuin pääministeri. Kansansuosiossa paistatteleva Niinistö tarjoaa julkisilla toimillaan ja kannanotoillaan aika vähän tarttumapintaa kriittiselle journalismille.
Niinistö-kirjoista käy kuitenkin ilmi, miten presidentti käyttää henkilökohtaiseen karismaansa ja asemaansa perustuvaa ”suostutteluvaltaansa” julkisuudelta piilossa. HS:n tämänpäiväinen pääkirjoitus (€) toteaakin osuvasti, että presidentin osallistuminen kulissien takana ja hallituksen tontilla kiky-sopimuksen avittamiseen samassa pöydässä työmarkkinajärjestöjen kanssa on kuva suomalaisesta vallankäytöstä kabineteissa. Samaan aikaan kansalle tarjoillaan median välityksellä leppoisaa mielikuvaa radion luontoiltaan Naantalista soittelevasta Saulista ja presidentin Lennu-koiran velmuilusta.
Risto Uimosen arvio on, että vuoden 2018 vaalitaistelun aikana media toimi kesysti Niinistön kanssa. Presidenttiaikanaan Niinistö ei ole kertaakaan joutunut sellaiseen mediamyllytykseen, johon esimerkiksi ministerit joutuvat usein toimiensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi.
Medialla on vielä vajaat kuusi vuotta aikaa skarpata Niinistön kanssa. Vai haluammeko muistella näitä vuosia myöhemmin jos ei nyt uutena itsesensuurin aikana, niin hampaattoman presidenttijournalismin nolona ajanjaksona?
>> Päivitys 20.8. klo 18.04: Taloustutkimuksen nykyinen toimitusjohtaja Jari Pajunen kiistää, että kokoomuksen kannatusarvioita olisi rukattu Niinistön takia.