JSN:ltä moitteet pääministerille ja langettava Ylelle – miksi äänestin vapauttavaa?

Yleisradio sai Julkisen sanan neuvostolta eilen vapauttavan päätöksen pääministeri Juha Sipilää koskevan verkkouutisen korjaamisesta ja langettavan päätöksen journalistisen päätösvallan luovuttamisesta toimituksen ulkopuolelle. Varsinkin jälkimmäinen päätös oli vaikea ja kova ratkaisu, jonka perusteita avaan omalta kohdaltani alla tarkemmin.

Seitsemän tuntia kestäneessä kokouksessa oli ratkaistavana loppuosa neuvoston historian todennäköisesti työläimmästä asiakokonaisuudesta. Edellisessä kokouksessa helmikuussa annettiin Ylelle vapauttava päätös kielteisestä julkisuudesta ja pääministerin samanaikaisesta kuulemisesta sekä langettava päätös Suomen Kuvalehdelle Ylen päätoimittajan Atte Jääskeläisen kielteisestä julkisuudesta ja samanaikaisesta kuulemisesta.

Eilen käsiteltiin kahta muuta Yle-kantelua ja laadittiin lausuma, jossa annettiin poikkeukselliset moitteet pääministeri Sipilälle sananvapauden rajoittamisesta. Muita aiheeseen liittyviä kanteluita ei ole tällä erää käsittelyssä.

Päätös Ylen langettavasta syntyi tiukan äänestyksen jälkeen tasaäänin 6–6. Asiaa pitkään harkittuani päädyin itse äänestämään vapauttavaa. Sääntöjen mukaan tasatilanteessa ratkaisee puheenjohtajan ääni, joka kallisti vaakakupin langettavan puolelle.

Luovutettiinko journalistista päätösvaltaa Ylen toimituksen ulkopuolelle vai tekikö päätoimittaja ratkaisunsa puhtaasti journalistisin perustein? Saiko pääministeri Yleltä liian myötäsukaista erityiskohtelua? Taipuiko päätoimittaja Jääskeläinen pääministerin painostuksen edessä? Oliko kyse painostuksesta vai normaalista palautteesta?

Vastaus näihin kysymyksiin on viime kädessä vain Atte Jääskeläisen päässä, ja sinne emme pääse. Neuvosto joutuu arvioimaan sitä, miltä kaikki näyttää ulospäin.

Ratkaisua ei helpottanut se, että käytettävissämme oli poikkeuksellisen laaja ja perusteellisesti valmisteltu selvitysaineisto. Monipuolisen aineiston perusteella asia näyttäytyi itselleni kaikkea muuta kuin mustavalkoisena, mikä hankaloitti yksiselitteisesti jommallekummalle kannalle asettumista.

Journalistin ohjeiden toisen pykälän mukaan tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille. Ohjeiden kolmas pykälä toteaa, että journalistilla on oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä.

Neuvosto katsoi Ylen rikkoneen näitä kohtia tehdessään poikkeuksellisia ratkaisuja, jotka myötäilivät pääministerin näkemyksiä ilman journalistisia perusteita.

Langettavaa tukevina perusteina voidaan nähdä muun muassa seuraavia asioita:

• Pääministeri lähetti Ylen toimittajalle toistakymmentä sähköpostiviestiä, minkä voi tulkita painostukseksi ja sen jälkeen tapahtuneet asiat painostukseen taipumisena.
• Päätoimittaja Jääskeläinen kielsi viesteistä uutisoimisen.
• Päätoimittaja alkoi heti pääministerin yhteydenoton jälkeen tehdä itse muutoksia alaistensa tekemään juttuun ohittaen uutisen tehneet toimittajat.
• Päätoimittaja muutti juttua, vaikka siinä ei ollut asiavirheitä.
• Pääministeri perui Ylen kanssa aiemmin sovitut haastattelut ja sopi päätoimittajan kanssa, ettei asiasta uutisoida.
• Toimituksen johto rajoitti Sipilä-asian käsittelyä Ylen ajankohtaisohjelmissa ja antoi varoituksen Pressiklubin juontajalle aiheen valmistelusta seuraavaan ohjelmaansa.
• Päätoimittaja käytti yhtenä perusteena aiheen käsittelyn rajoittamiselle sitä, että oikeusasiamiehelle pitää antaa työrauha.

Tapahtumasarjana tämä ei näytä hyvältä ulospäin. Journalistin ohjeita tulkitessaan neuvosto joutui puntaroimaan, onko ratkaisuille ollut journalistisia perusteita.

Omasta mielestäni päätoimittaja toimi oman toimivaltansa ja itsenäisen journalistisen harkintansa mukaisesti, vaikka siitä ei tyylipisteitä tässä tapauksessa kerrykään ja syntynyt mielikuva on pääministeriä myötäilevä. Pystyn eri toimituksissa työskennelleenä samastumaan nopeisiin ja vaikeisiin päätöstilanteisiin, joihin päätoimittaja on vastuullisena päällikkönä joutunut. Toisaalta ymmärrän hyvin myös toimittajien ärtymisen yhteiskunnallisesti tärkeän aiheen käsittelyn suitsimisesta.

Journalistisen päätösvallan luisumista toimituksen ulkopuolelle on kuitenkin käytännössä hyvin vaikea todistaa, koska – kuten sanottua – emme pääse Atte Jääskeläisen pään sisälle. Pelottivatko häntä pääministerin suuttumuksen seuraukset niin paljon, että hän iski hätäjarrut ja itsesensuurin päälle? Vai puntaroiko hän kokonaisuutta ja päätyi itsenäisen journalistisen ajattelun seurauksena siihen, ettei Ylen käsittelytapa ollut oikeassa mittakaavassa eikä täyttänyt kaikkia laatukriteereitä?

En pidä painostuksena sitä, että pääministeri lähettää tuohtunutta palautetta toimittajalle. Se ei osoita pääministerin asemassa olevalta hyvää harkintakykyä, mutta tuskin kukaan pitkään alalla työskennellyt toimittaja tällaisesta lukijapalautteesta säikähtää.

Viestejä pääministeriltä tuli paljon, mutta en usko, että hänellä on aikaa askarrella kansalaispalautteista viestikoosteita, joten hän forwardoi viestejä yksitellen osoittaakseen, millaista palautetta on saanut Ylen uutisoinnin vuoksi.

Poliitikkojen, julkkisten ja muidenkaan lukijoiden palautteista tai edes painostusyrityksistäkään ei yleensä uutisoida. Esimerkiksi kun Kimi ja Minttu Räikkösen asianajaja yritti oikeustoimilla uhkailemalla estää tiedotusvälineitä käyttämästä Mintun Instagram-kuvia, yksikään näistä viestimistä ei hiiskunut mitään. Hiljaista oli myös silloin, kun Teemu Selänteen leiri suuttui MTV:lle. Paljon olisi muitakin tarinoita kulissien takaisesta räyhäämisestä, uhkailusta, boikotoinnista ja mykkäkouluista.

Minusta näistä pitäisi kuitenkin uutisoida useammin, ja mielestäni se on uutinen, jos pääministeri polttaa päreensä uutisen tai toimittajan takia. Mutta jos tiedotusvälineen toimituksellinen linja on, että palautteet palautteina, niin sen kanssa pitänee sitten vain elellä.

Sekään ei ole tavatonta, että päätoimittaja itse muokkailee juttuja, vaikka se varmaankin on harvinaista Ylen kokoisessa organisaatiossa. Uutistyössä käy usein niin, että kun toimittaja lähtee työpäivän päätteeksi kotiin, juttu voi vielä elää iltavuorossa.

Päätoimittaja vastaa kaikesta sisällöstä, ja jos hän on sitä mieltä, että juttu antaa harhaanjohtavan mielikuvan, hänellä on täysi valta teettää tarvittavat muutokset tai hyllyttää juttu.

Pääministerin ja päätoimittajan kahden kesken tekemä sopimus, ettei haastattelujen perumisesta tiedoteta, olisi epäjournalistinen ratkaisu, ellei huomioisi sitä, ettei haastatteluista ollut tiedotettu alun perinkään.

Sipilä-asian käsittelyn rajoittamisen Ylen ajankohtaisohjelmissa ymmärrän kokonaisvolyymin hallinnan näkökulmasta. Yksittäiset ohjelmantekijät eivät ole siitä vastuussa vaan toimituksen johto. Näinä aikoina, kun median suhteellisuudentaju on usein hukassa, tällainen on suorastaan suurta viisautta. Sipilä-aiheen uusia käänteitä ei ollut kielletty käsittelemästä Ylen uutisissa.

Varoituksen antamista Pressiklubin juontajalle Sipilä-ohjelman suunnittelusta pidän ylilyöntinä, mutta myöhemmin varoitus peruttiin ja aihetta on sittemmin käsitelty ohjelmassa moneen otteeseen.

Sitten vielä tuo ”työrauhan antaminen” Sipilän jääviyttä selvittäneelle oikeusasiamiehelle: toimituksen ei tarvitse antaa virkamiehille työrauhaa vaan toimitus voi tehdä samaan aikaan omaa selvitystyötään ja uutisointiaan.

Työrauhan antaminen on huono, epäjournalistiselta kuulostava linjaus, mutta kun lukee koko Jääskeläisen kirjoittaman kappaleen, asiayhteys tekee ratkaisun ymmärrettävämmäksi: ”Linjasin, että käsittelemme asian kehittymistä normaalisti uutisena, mutta emme spekuloi aiheella enempää keskusteluohjelmissa ja jäämme odottamaan oikeusasiamiehen päätöstä siitä, oliko pääministeri jäävi asiassa. Laillisuusvalvojalle oli syytä antaa työrauha ratkaista asia”.

Mielestäni kaikki edellä kuvattu kertoo itsenäisestä journalistisesta harkinnasta, ja sen vuoksi päädyin äänestämään vapauttavaa. Yle sai kuitenkin langettavan, koska neuvosto katsoi, ettei kaikille ratkaisuille ollut journalistisia perusteita.

Neuvosto ei ottanut kantaa esimerkiksi Ylen johtamistapaan, sisäiseen tiedonkulkuun tai henkilöstön ilmapiiriin. Toivottavasti näihin palataan hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpään Yle-selvityksessä kevään aikana.