Blogit

Merkintöjä mullistuksista

Eurooppa ei huoli Venäjän ampumaradalta pakenevia

Blogit Lindholm/Jari Mr 18.3.2016 14:23
Jari Lindholm
1960–2016.

Jos jollekulle on vielä epäselvää, millaisia maailmanpolitiikan heittopusseja syyrialaisista on tullut, kannattaa kuunnella Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia.

”Eihän olekaan tehokkaampaa tapaa valmistautua ja hioa sotilaallista taitoa kuin todellinen taistelutoiminta”, Putin sanoi suitsuttaessaan Venäjän Syyria-operaation menestystä. ”Sotilaallisia voimavaroja on tässä mielessä parempi hyödyntää ja käyttää taistelussa kuin ampumaradalla eikä kukaan ole parempaa tapaa keksinyt.”

Venäjä toisin sanoen käytti syyrialaisia inhimillisinä maalitauluina. Harvoin kuulee yhtä sydämetöntä puhetta valtionpäämieheltä.

Eurooppalaisina meillä ei tosin ole enää varaa urputtaa toisten kyynisyydestä sen jälkeen, kun EU:n ja Turkin neuvotteilla oleva sopimus turvapaikanhakijoiden joukkopalautuksista astuu voimaan.

Sen jälkeen sadat tuhannet ampumaradalta pakenevat ovat enää nappuloita, joita siirrellään monimutkaisin säännöin pelilaudalla sinne tänne, enimmäkseen ei toki Eurooppaan.

Kaikkien turvapaikkahakemukset kyllä käsitellään sopimusten edellyttämällä tavalla, mutta pikaprosessin jälkeen koko revohka siirretään Turkkiin odottamaan, että joku laiskanpulskea EU-maa suostuu poimimaan heistä muutaman nenäänsä pidellen.

Ei tarvitse olla mikään pössypäinen rajat auki -hippi ymmärtääkseen, että tässä on jotain pielessä.

Silti – kuvitellaan hetki huvin vuoksi, että maailma onkin auvoisa ja Turkissa asuvia pakolaisia ryhdytään sijoittamaan Eurooppaan.

Kuinka Suomi pärjäisi?

Markus Leikola arvioi jokin aika sitten, että Suomen osuus EU:n syyrialaistaakasta olisi maamme koon ja kantokyvyn mukaan laskettuna tuhatkunta kuukaudessa eli noin 12 000 vuodessa.

Minulla ei ole pienintäkään epäilystä, etteikö Suomi pystyisi helposti ottamaan vastaan ja vieläpä kotouttamaan tuollaisen kourallisen.

Saattaa tulla järkytyksenä, mutta luottamukseni suomalaisiin virkamiehiin ja osittain hallitukseenkin on tässä asiassa vankkumaton.

Viime syksyn pakolaiskriisissä ja sitä seuranneessa metelissä jäi kokonaan huomaamatta, että Suomi selviytyi 32 000 turvapaikanhakijan aallosta vallan erinomaisesti. Euroopan ensimmäinen hotspot-järjestelykeskus perustettiin Tornioon muutamassa päivässä, vastaanottokeskuksia pistettiin pystyyn reaaliajassa bussien jo kuljettaessa tulokkaita, Maahanmuuttoviraston resurssit moninkertaistettiin käsittelyaikojen lyhentämiseksi, ja ensimmäistä kertaa myös Sipilän hallitus selvisi eteensä tulleesta haasteesta törppöilemättä.

Mistäkö tiedän? Siitä, että haastattelin tammikuussa turvapaikkapolitiikkaa käsitellyttä juttua varten lukuisan joukon kriisiä hoitamassa olleita päättäjiä, myös perussuomalaisia.

Suomen suurin ongelma ei ollut käytännön toimenpiteiden vaan henkisen johtajuuden puute. Liidershippiä olisi tarvittu, kun kansamme myötäsyntyinen muukalaiskammo mutatoitui syksyn kuluessa islamofobiseksi katukiihkoksi. Samaan aikaan kun neuvokkaat virkamiehet ja uutterat vapaaehtoiset tekivät töitä saadakseen uhkaavan kaaoksen hallintaan, me muut kävimme Facebookissa loputtomia turpakäräjiä, eikä kukaan noussut puhujakorokkeelle karjaisemaan että nyt naamat umpeen.

Ihmiskunnan mitassa tämä on kuitenkin pieni ongelma. Harvassa maassa järjestelmä venyy tarpeen tullen yhtä notkeasti kuin Suomessa. Siitä kannattaa olla ylpeä.