Pitäisikö Suomen elokuvasäätiön tukea pelialaa?

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Kansanedustaja Jyrki J. J. Kasvi esitti taannoin It-viikko -lehden kolumnissaan, että Elokuvasäätiö voisi tukea myös aloittelevia pelintekijöitä.

Tässä linkki.

Pelilehtien sivuilta allekirjoittaneelle jo 1980-luvulta tuttu Kasvi syyllistää ”külttüüri”-ihmisiä siitä, etteivät he arvosta pelejä tarpeeksi. Alan Wake sai suomalaisessa mediassa huomiota, mutta ehkä sen arvoa ei täysin ymmärretty.

Hyvä aihe. Kulttuuriväen on vaikea lähestyä pelejä. Vähän toisenlaisesta kulmasta ongelma tuli esille, kun muutama viikko sitten haastattelin Mike Newelliä, pelistä tehdyn Prince of Persia -elokuvan ohjaajaa, jonka antipatiat pelejä kohtaan paljastuivat nopeasti.

Mutta. Alan Wake on hyvä tuote ja varmaankin hyvä peli, mutta onko se suomalaista kulttuuria?

Onko sen arvo ennen kaikkea rahallista?

Tuettaisiinko tässä kulttuuria vai teollisuudenalaa?

Pelien vientipotentiaalia ei voi kieltää. Niillä on paljon paremmat mahdollisuudet tahkota maailmalla rahaa kuin suomalaisilla elokuvilla.

Se nyt on kuitenkin selvää, ettei olisi kenellekään hyväksi, jos Elokuvasäätiö joutuisi ottamaan ristikseen peliasioita. Pelit nähtäisiin siellä todennäköisesti riesana. Pelialan tukemiseen tarvittaisiin ihan oma yksikkönsä.