Peto on irti: nyt Netflix ennakko-ostaa Oscar-tason elokuvia, yksinoikeudella

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tiistaina ja keskiviikkona kuultiin kolme Netflixiin liittyvää uutista. Kaikki olivat tavalla tai toisella odotettuja, mutta merkittäviä.

Norjassa, jossa palvelu on erityisen suosittu, kaikesta netinkäytöstä jo yli 20% on Netflixin katselua. Nyt House of Cardsin kolmoskauden julkaisu Netflixissä johti uuteen ennätykseen norjalaisten yhteenlasketussa samanaikaisessa netinkäytössä.

Netflix tiedotti myös laajenemisestaan Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Tämä olikin vain ajan kysymys. Maarajoitusten kiertämisen kannalta alue oli ollut erityisen ongelmallinen.

Suurin uutinen oli yhden elokuvan levityssopimus.

Netflix osti Beasts of No Nation -elokuvan maailmanlaajuiset oikeudet sen tuottajilta 12 miljoonalla dollarilla. Lapsisotilaista kertovan draaman aikuispääosassa on Idris Elba, ja ohjaaja on muun muassa True Detectiven ensimmäisen kauden ja palkitun Sin Nombren tehnyt Cary Fukunaga.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun näin merkittävä riippumaton elokuvatuotanto päätyi sellaisenaan yksinoikeudella Netflixin talliin. Netflix aikoo lisensoida elokuvaa myös elokuvateatterilevitykseen, mutta samanaikaisesti kun se tulee myös verkkopalveluun.

Aiemmin Netflix on ostanut etukäteen esimerkiksi tekeillä olevan Hiipivä tiikeri, kätketty lohikäärme 2:n ja kertonut laittavansa se suoraan nettipalveluunsa, maailmankolkasta riippuen ilman elokuvateatterilevitystä tai samanaikaisesti sen kanssa. Tuo uutinen oli pitkälti mainostemppu. Kyseinen kovasti myöhästynyt jatko-osa ei muutenkaan olisi tullut laajasti valkokankaille ainakaan Kaakkois-Aasian ulkopuolella.

Beasts of No Nation on eri lähteiden mukaan Oscar-tason teos, ja sille tullaan myyntisopimuksen mukaan tekemään Oscar-kampanja. Netflix tekee siitä silti ”alkuperäissisältöään”. Tämä on uutta. Jos 6 miljoonan dollaria tuotettu elokuva ostetaan 12 miljoonalla, kyseessä ei ole mainostemppu. Elokuvalla on oltava todellista kaupallista potentiaalia.

Jos ja kun Netflix ostaa tämän tason elokuvia enemmänkin, elokuvien kansainvälinen levitys- ja tuotantojärjestelmä muuttuu. Yleensä riippumattomasti tuotetut elokuvat myydään eri alueille erikseen, tai joskus studiojätti saattaa ostaa levitysoikeudet esimerkiksi useimmille alueille. Kirjaimellisesti maailmanlaajuisesti toimivia levitystahoja on hyvin vähän, ja nyt Netflix on kertaheitolla yksi niistä – hyläten hiljalleen kuihtuvat dvd-markkinat kokonaan ja kyseenalaistaen perinteisen valkokangaslevityksen ikkunan, eli ajan, jolloin teos on yksinoikeudella nähtävissä ainoastaan elokuvateattereissa.

Suurten amerikkalaisten elokuvateatteriketjujen reaktio oli odotettu: ne eivät suostu näyttämään elokuvaa, joka tulee samanaikaisesti Netflixiin.

Yhdysvalloissa laatu- eli ns. art house -elokuvien levitys on pitkälti pienempien ketjujen heiniä, mistä tuo taiteellisemmin suuntautuneiden elokuvateatterien art house -nimityskin tulee. Elokuvalle kyllä löytyy maasta ja etenkin suurkaupungeista satoja pienempiä valkokankaita, kuten The Interviewillekin samankaltaisessa tilanteessa. Elokuvateatterinäkyvyyttä painottavat Oscar-kriteerit siis taatusti täyttyvät.

On mielenkiintoista nähdä, miten ja milloin elokuva päätyy esimerkiksi Suomeen. Kenties Netflix yrittää lisensoida sen valkokangaslevitykseen jollekin suomalaiselle levitysyhtiölle.

Kelpuuttaako vaikkapa markkinajohtaja Finnkino valkokankailleen elokuvan, joka on myös Netflixissä? Tällä hetkellä vastaus lienee jyrkkä ei, mutta katsotaan, mikä on tilanne loppuvuodesta. Elämme jännittäviä aikoja.