Miksi pakolaistarina Dheepan on ehkä vuoden tärkein elokuva

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Jos käyt loppuvuodesta enää kerran elokuvissa, mene katsomaan Jacques Audiardin Dheepan. Se on monella tavalla väkevä elokuva. Mikäli et usko minua, usko Cannesin tuomaristoa, joka Coen-veljesten johdolla antoi elokuvalle Kultaisen palmun.

Dheepan on kertomus kolmesta tamilista, jotka saapuvat Ranskaan väärillä passeilla. Mies, nainen ja tyttö pakenevat sotaa Sri Lankassa. He esittävät perhettä. He eivät tunne toisiaan. Passit kuuluvat kuolleelle perheelle.

Audiard kuvaa ulkopuolisuutta, pelkoja ja haaveita. Aluksi elokuva voi vaikuttaa yhteiskunnalliselta realismilta, mutta sen kieli on audiardia, johon kuuluu paljon erittäin taitavaa, alleviivaamatonta symboliikkaa. Dheepan ei esitä olevansa ”totta” tai ”realistinen” sen enempää kuin Audiardin gangsteritarina Profeetta, mutta se on järisyttävän totuudellinen kertomus.

Ajankohtainen maahanmuuton teema tarjoaa yhden tavan lähestyä elokuvaa, mutta siinä on paljon enemmän. Ennen kaikkea se on kuvaus dynamiikasta valeperheessä, jonka jäsenten välinen luottamus ja rakkaus syttyvät hitaasti. Valeperheet ovat harvinaisia, luottamus ja rakkaus eivät, mutta helppoja asioita ne eivät ole. Yhteisö on kuin mikä vain, jossa ihmiset joutuvat tekemään yhteistyötä, nyt se vain sattuu olemaan makaaberi valeperhe.

Dheepan on myös elokuva kommunikaatiosta. Kieli on yksi taso: päähenkilöt eivät puhu ranskaa ja oppivat sitä tarinan aikana vain jonkin verran. Silti asiat tulevat pian kyllin selviksi. Ihmisten välisen ymmärryksen muurit eivät ole koskaan mahdottoman korkeita, Audiard sanoo. Jos on luottamusta, varsinaiset ongelmat ovat aina ihan muuta.