Miksi kauhuelokuva on nyt niin purevaa? Tällainen on It Comes At Night

Joskus jo elokuvaa katsoessa tulee mietittyä, että tässäpä on aiheita, joista kirjoittaa. It Comes At Night oli ehtinyt kestää vartin verran, kun myhäilin, että amerikkalaiset kauhuelokuvat ovat taas ilmiö. Miellyttävän monet laadukkaista uutuuksista tuodaan Suomeenkin valkokankaille, niin myös tämä.

It Comes At Nightissä on dystopia, mutta siinä ei ole yliluonnollista elementtiä. Se on vähän kuin George A. Romeron zombie-elokuvat, mutta ilman zombeja. Se on ehtaa kauhua, mutta rakenteeltaan kamaridraama. Joukko tappavan epidemian selviytyijiä yrittää pysyä jonkinlaisissa väleissä maalaistalossa. Suurin uhka ei tule ulkoa, vaan kahden perheen riita-alttiudesta, joka tuntuu uskottavalta, vaikka sille ei ole täysin rationaalisia perusteita.

Hiljalleen mieleen tulivat muutkin tarinan ja miljöön referenssit kuin kauhuelokuvat, joista myös Get Out käväisi ajatuksissa (siinäkin oli enemmän kuin ripaus Romeron alkuperäistä Elävien kuolleiden yötä).

Siinä se valkeni. Trey Edward Shultsin kirjoittama ja ohjaama It Comes At Night on ehdottomuudessaan aika lähellä umpiamerikkalaista vastinetta eräille Lars von Trierin ja Michael Haneken parhaille elokuville. Tässä tapahtumapiirissä aseet ovat keskeisessä osassa, ja yhteiskunnallisen kriisin tullen henkilöiden (eli tarinankertojan) premissi on vetäytyminen korpeen, rajaseudulle. Ydinperhe/ihminen linnoittautuu. Ovi suljetaan.

Tunnelma on todella jännitteinen, mutta enemmän ahdistavalla kuin turvallisen trillerikaavan nuotilla. Hanekeen ja Trieriin viitatessani tarkoitan etenkin Rakkautta, Kätkettyä ja Melancholiaa.