Matti Nykänen yritti estää näkymisensä brittiläisessä Eddie Edwards -leffassa

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keväällä saa ensi-iltansa elokuva mäkikotka Eddie Edwardsista. Eddie the Eaglessa näyttelevät muun muassa Christopher Walken ja Hugh Jackman. Se on draamakomedia.

Traileri julkaistiin tiistaina. Elokuvaa odotetaan Suomeen pian brittiensi-illan (1.4.2016) jälkeen, ehkä vielä huhtikuussa.

Kirjoitin elokuvasta blogiini marraskuun alussa: siitä oli nähtävästi unohdettu Matti Nykänen, joka voitti ne kisat, joissa Edwards tuli viimeiseksi.

Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, kertoo Markus Selin.

”Tekijät nimenomaan halusivat elokuvaan hahmoksi myös Matti Nykäsen”, Selin kertoo.

Oikealta Nykäseltä olisi pitänyt saada release eli nimi alle sopimukseen, jossa hän hyväksyy Matti Nykäsen hahmon elokuvassa. Ilman releasea elokuvan tekijänoikeuksiin olisi voinut liittyä juridinen taakka.

Selin, jonka yhtiö Solar Films tuotti vuoden 2005 Matti-elokuvan, toimi brittituottajien välikätenä. Hän yritti auttaa elokuvan brittiläisiä tekijöitä saamaan Nykäsen nimen paperiin.

Selinin mukaan Mattia oli hyvin vaikea saada kiinni, ja kun häneen saatiin yhteys, ilmeisen päihtynyt mäkikotka halusi ”sata tonnia”.

Se oli tuottajille aivan liikaa lyhyesti nähtävästä sivuhahmosta. Nykänen oli saanut lukea ne käsikirjoituksen sivut, joissa hänen hahmonsa esiintyy. Tietojeni mukaan elokuvan Nykäsessä ei ole mitään negatiivisia ominaisuuksia – kyseessä olisivat kuitenkin olleet 1980-luvun vuodet, jolloin mäkimestarin varsinainen sekoilu ei vielä ollut alkanut. Tämän elokuvan tarinassa hän on maailman paras hyppääjä, jotka Edwards katsoo ylöspäin.

Viimeisen kerran brittituottaja halusi kysyä Selinin kautta Nykäsen suostumusta vielä niin myöhään kuin maaliskuussa 2015, eli kuvausten alkaessa.

”Nykänen kieltäytyi”, Selin kertoo.

Nykäsen näyttelijääkin ehdittiin miettiä. Rooliin olisi haluttu ehta suomalainen.

Jasper Pääkkönen olisi jo ollut liian vanha olympiakulta-aikojen Nykäseksi”, Selin arvioi Matti-leffan nimiroolin tehnyttä näyttelijäystäväänsä, eikä spekuloi turhaan enempää.

Blogaukseni jälkeisenä aikana International Movie Databasen listaan on ilmestynyt täydennystä näyttelijätietoihin.

Kyllä, Matti Nykänen on sittenkin mukana hahmona elokuvassa.

Häntä näyttelee norjalainen Edvin Endre.

Kuka? Niinpä. Endrellä on nähtävästi ollut rooli Viikingit-televisiosarjassa, mutta muuten hän ei ole tuttu. Jää kuultavaksi, miten norjalainen lausuu Nykäsen hahmolle kirjoitetut, tiettävästi osin suomenkieliset repliikit.

Yritin tiedustella elokuvan tuottajalta, miten oikean Nykäsen ja sopimuksen kanssa kävi, mutta hän ei vastannut yhteydenottooni. Itse Nykäseen en saanut yhteyttä senkään vertaa kuin Selin ja kumppanit.

Mitä elokuvalta odottaisi?

Trailerin perusteella kyseessä on aika perussymppis underdog-hassuttelu. Edwards itse myi elämäntarinansa elokuvaoikeudet jo yli 17 vuotta sitten. Hän ei tiedä, millainen elokuvasta tulee, ja uskoo sen olevan vain ”10-prosenttisesti” totuudenmukainen.