Kuka tappoi lapsimissin?
JonBenet Ramseyn tapaus ei koskaan ratkennut.
JonBenet Ramseyn tapaus ei koskaan ratkennut. Kuusivuotias tyttö oli ilmoitettu kadonneeksi muutamaa tuntia aiemmin, kun hänet löydettiin surmattuna kotinsa kellarista jouluna 1996.
Tapaus sai valtavasti mediahuomiota, johon liittyi kuolemasta irrallinen tausta: Ramsey oli kilpaillut lasten kauneuskisoissa ja hänen äitinsä Patsy oli entinen missi.
Julkkiksia he eivät olleet ennen lapsen kuolemaa.
Kitty Greenin dokumentti Casting JonBenet on yksi parhaista elokuvista, joita olen tänä vuonna Berliinin elokuvajuhlilla nähnyt. Siitä ei saa ajatuksiaan irti.
Elokuva on toteutettu tavalla, jota ei voine verrata oikein mihinkään aiempaan elokuvaan. Green on lähtenyt kuvausryhmän kanssa Benetien kotikaupunkiin Coloradon Boulderiin tekemään näytelmäelokuvaa aiheesta. Casting JonBenet koostuu pitkälti haastatteluista, joissa elokuvasta rooleja toivovat ja lopulta niitä saavat paikalliset näyttelijät (lähinnä amatöörejä) kertovat ajatuksiaan Benetin tapauksesta.
Nimi on harhaanjohtava. Vaikka lapsinäyttelijöidenkin roolitusta seurataan, Greeniä kiinnostavat nimenomaan aikuiset.
Jos Casting JonBenet jotain muistuttaa, niin mestari Errol Morrisin elokuvia. Boulderissa on 100 000 asukasta, eikä tähän dokumenttiin valikoituneilla ihmisillä ole suoraa tekemistä Benetien kanssa, mutta kaikilla on suhde tapahtumiin. Näyttelijät kertovat haastatteluissa suoraan kameralle niitä näitä elämästään ja spekuloivat Ramseyn kuolemalla.
Mikä ajoi äidin tekemään lapsestaan missin? Miksi kidnappaajien jättämäksi väitetty kiristyskirje oli käsialatutkijoiden mukaan todennäköisesti äidin laatima? Mikä olisi isän motiivi? Eräs muuten täyspäiseltä vaikuttanut näyttelijä arvioi, että Patsyn kuolema munasarjasyöpään kymmenen vuotta myöhemmin viittaa vahvasti hänen syyllisyyteensä.
Samalla he paljastavat itsestään asioita vaivihkaa kuin psykoanalyysissä. Välillä ollaan nojatuolisalapoliiseja, sitten ihmetellään, miksi oma ura ei ole lähtenyt käyntiin ja kerrotaan anekdootteja aiemmista koe-esiintymisistä, omien läheisten kuolemasta ja omista sairauksista.
Ei, elokuva ei tosiaan pyri selvittämään sitä, kuka tappoi Ramseyn tai mitä talossa ja kellarissa tapahtui. Greeniä kiinnostaa yhdessä koettu tapaus JonBenet, jonka keskiössä ei nyt 20 vuotta myöhemmin välttämättä ole lainkaan (enää) itse tyttö, perhe ja karmea kuolema.
Teemoja on monia: julkkikset, julkisuus, vanhemmuus, vanheneminen, syyllisyys ja kilpailunhalu. Miten asiat muistamme? Miksi haluamme puida toisten elämää, miksi haluamme itse olla esillä? Jokainen heijastaa tulkintaansa omia elämänkokemuksiaan.
Elokuva herättää myös eettisiä kysymyksiä ja saattaa joidenkin mielestä ylittää hyvän maun rajan. Eräs henkilöistä arvioi perättömäksi (suositun) teorian, jonka mukaan isoveli vahingossa tappoi Benetin ja asia yritettiin peittää kidnappausjuonella. Hänen mukaansa 9-vuotiaalla ei olisi ollut voimaa murtaa kallo. Green leikkaa kuviin lapsinäyttelijöistä, jotka iloisina hakkaavat vesimeloneja muusiksi antaumuksella. Morbidia? Todellakin – kuten halumme tietää julkkiskuolemista ja tehdä niistä yhteisiä puheenaiheita. Ramseyn vanhemmat itse kirjoittivat kokemuksistaan kirjan, jota eräs elokuvan haastatelluista lukee kameran edessä ja toteaa sen hirveän narsistiseksi. (Jäämme hänen tulkintansa varaan.)
Tarinat ovat epärelevantteja, mutta muodostavat erittäin kiinnostavan kokonaisuuden. Tällaisia ihmiset ovat. Tällaiset asiat meitä kiinnostavat. Rationaalisuus on mahdollisuus, muttei ehkä kovin houkuttelevaa.
Tositarina kaiken takana on muuttunut legendaksi, kertomuksiksi ja tulkinnoiksi. Eikä se olekaan kovin merkittävä, universaali tai yhteiskunnallisesti painava tarina, vaan yhden perheen poikkeksellinen ja outo tragedia. Paljon laajemmin kiinnostavaa ja ehkä huolestuttavampaa on esimerkiksi se, miksi lähes kaikki ovat sitä mieltä, että tytön murhaan piti liittyä seksuaalista hyväksikäyttöä tai ainakin jokin seksuaalinen taso – vaikka sellaisesta ei ole mitään todisteita.
Green ei tuomitse eikä arvioi. Se tekee elokuvasta vähän raskaankin. Mitä tästä pitäisi ajatella?
Casting JonBenet on outo kokemus. Se on tavattoman vetovoimainen kertomus, vaikkei siinä ole juonellista punaista lankaan. Sen loppu, jossa äidiksi, isäksi ja JonBenetiksi haluavat näyttelijät esiintyvät samoissa lavasteissa ja samanlaisissa vaatteissa, on kuin avantgardeteatteria tai jonkinlaista Twin Peaks -muunnelmaa.
Elokuvan maailmanlaajuiset oikeudet osti Netflix, joka julkaisee sen palvelussaan tiettävästi huhti- tai toukokuussa. Se tietysti tarkoittaa, että muita (festivaali)esityksiä ei liene Suomen kaltaisessa pienessä maassa odotettavissa.