Kiina sanoo kyllä taiteelle: katulapsielokuvalle lähes 50 miljoonaa euroa
Kiinan elokuvateatterit ovat avautuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana länsimaisille elokuville. Ensin se tarkoitti sitä, että valkokankaille otettiin erittäin suppea kiintiömäärä lähinnä amerikkalaista viihdettä.
Kiinalaisten elokuvissakäyntien määrä kasvoi vuosi vuodelta ja elokuvateattereita rakennettiin tahdilla, jollaista ei ole maailmanhistoriassa nähty. Valtiojohtoisessa järjestelmässä sallitaan jakeluun yhä enemmän kansainvälisiä tuotantoja. Pian Kiinan elokuvamarkkinoiden uskotaan ohittavan lipunmyynnin kokonaissummalla laskettuna jopa Yhdysvallat, joka on perinteisesti ollut maailman selkeästi suurin markkina-alue. Elokuvateatterisaleja Kiinassa on jo 63 000, enemmän kuin Pohjois-Amerikassa.
Mikä kiinalaisia kiinnostaa? Spektaakkelit, fantasia, supersankarit. Marvelit ja Fast and Furious -kaahailut. Satuelokuvat ja kesyt kiinalaiset komediat. Ulkomaisen draaman vetovoima oli marginaalista ja paikallinenkin tuotanto keskittyi elokuviin, erityisesti epookkeihin, joissa on näyttävä ulospano.
Eurooppalainen art house -elokuva, sellainen laatudraama jota esimerkiksi suurilla elokuvafestivaaleilla juhlitaan (ja myydään), ei saanut maassa käytännössä kuin aivan marginaalista jalansijaa.
Huhtikuussa Kiinassa kuitenkin tapahtui jotain erikoista.
Samalla viikolla, jolla uusin Avengers oli maan katsotuin elokuva, kakkossijalla oli libanonlaisista katulapsista kertova Kapernaum – kaaoksen lapset.
Nadine Labakin ohjaama elokuva nousi Kiinassa kunnon hitiksi. Mitä se tarkottaa miljardin asukkaan maassa? Viimeisimmän tiedon mukaan Kapernaumiin myytiin Kiinassa lippuja lähes 50 miljoonalla eurolla. Luku on aivan tolkuton. (Se on lähes puolet Finnkinon liikevaihdosta.)
Ranskalaisrahoitteinen elokuva oli maksanut reilut kolme miljoonaa euroa. Se sai parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-ehdokkuuden. Kiinan jälkeen se menestyi parhaiten Ranskassa, parin miljoonan saldolla, sekä Yhdysvalloissa ja Italiassa, joissa lippuja meni kummassakin reilulla miljoonalla eurolla.
Kiinassa elokuvan lipunmyynti oli enemmän kuin kolminkertainen verrattuna koko yhteenlaskettuun muuhun maailmaan. (Linkkaamani Box Office Mojon tilastot ovat puuttellisia ja esimerkiksi Ranskasta on laskettu vain ensi-iltaviikonlopun tulos.)
Eikä Kapernaumin menestys ollut aivan ainutlaatuista, kertoo Indiewiren bisnesjuttu aiheesta.
Myös Hirokazu Kore-edan Perhesalaisuuksia (Shoplifters) oli menestys. Se myi Kiinassa lippuja yli 10 miljoonan euron arvosta.
Yhtäkkiä maailman suurimmiksi kasvava elokuvayleisö on kiinnostunut myös art housesta, eurooppalaisesta ja vaikkapa japanilaisesta laatudraamasta. Kapernaumilla ja Perhesalaisuuksilla ei edes ole mitään Kiina-yhteyttä.
Ajatus siitä, että Kapernaumin kaltainen uusneorealistinen (ja ei-englanninkielinen) elokuva nousisi Yhdysvalloissa minkään viikon kymmenen tai edes kahdenkymmenen katsotuimman joukkoon on sangen epätodennäköinen. Ei se Suomessakaan käväissyt maan top 20:ssa kuin viikon ajan. Jos lukuja voisi pohjoismaisen jakelijan taulukoista kurkistaa, maahantuonti ei varmaankaan ollut kovin kannattava operaatio (Oscar-voitto olisi tietenkin lisännyt kiinnostusta, mutta näin kävi).
Aivan vertailukelpoinen ei tulos ole: kiinalaisteatterien lipunmyynnistä palaa tuottajille vähemmän kuin muualta maailmasta. Maan talousjärjestelmä on yhä omanlaisensa ja elokuvajakelu on säädeltyä ja joskus todella omituista. Niin tai näin, Kapernaumin oikeuksia omistavat tekijät ja rahoittajat saivat varmasti niin paljon fyrkkaa, että voisivat ostaa ainakin pienen kerrostalon kasvukeskuksesta tai toteuttaa vaikkapa viisi vastaavankokoista leffaansa kokonaan omakustanteisesti.
Rahasta puhuminen laatuelokuvien yhteydessä voi olla nihkeää ja jotain kertoo se, että nähtävästi Kiinasta ja elokuvista kirjoittaessani inspiroiduin vain isoista summista, mutta tällaiset jättipotit valavat uskoa siihen, että art house -elokuvissa voi yhä olla kaupallisesti mieltä muutenkin kuin julkisrahoitteisuuden turvaverkolla. (Hieman mahdotonta kuvitella, etteikö moni suomalainenkin elokuvatuottaja lukisi Kapernaumin tai Perhesalaisuuksien numeroista jonkinlaisen salatun kiihtymyksen vallassa.) Nimenomaan aikuisten laatuelokuvilla on ollut valkokangaslevityksessä haastavaa, johtui se sitten sarjojen suosiosta tai mistä tahansa. Indiewiren jutussa kuvaillaan, kuinka kunnon kasvua ja vieläpä diversiteetillä tapahtuu nyt vain Kiinassa.
Pakko kuitenkin lisätä: Kiinan sensuuri on edelleen tiukka. Seksi ja alastomuus ovat ei. Homoseksuaalisuus on ei. Väkivalta, mikäli se ei ole sarjakuvamaista, on siinä ja siinä. Vaikeinta on paikallisilla elokuvantekijöillä, joiden teoksia on aivan viime kuukausinakin jäänyt epämääräiseen sensuuriin, josta kukaan ei saa puhua mitään.
Sitä paitsi Perhesalaisuuksia on hyvä elokuva, mutta Kapernaum aika mahdoton tapaus. Jos minulta kysytään, se on halpamainen inhorealistinen yleisönitkettäjä. Miljoonien kiinalaisten mielestä taidan olla väärässä.