Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Jokainen maa saa sen David Brentin, jonka se ansaitsee

Blogit Kuvien takaa 15.8.2016 12:47
Kalle Kinnunen
Kalle Kinnunen - avatar
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Monilla Suomen media-aloilla vallitsee maailmanlopun meininki. Televisiolla menee erityisen huonosti ja alamäki jatkuu.

Ei ole rohkeutta. Kun pitäisi uskaltaa, mennäänkin siitä mistä aita on matalin. Sedät tekevät keskenään hätäratkaisuina mitä setämäisempiä juttuja, kuten Antti Holma taannoin terävästi totesi.

Brittiläisessä Konttorissa David Brentiä esitti erittäin osaava komedianäyttelijä Ricky Gervais, jolla oli televisiokokemusta. Jenkkiversiossa Brentin rooliin värvättiin kokenut ja jo aiemmin valkokankaaltakin tuttu, erittäin osaava komedianäyttelijä Steve Carell.

Suomen Konttorin Brent on Sami Hedberg.

Mitä tästä pitäisi ajatella?

Hedberg on lavakoomikkona valtavan suosittu. Hänen alkeellisesta ryönähuumoristaan todella pidetään Suomessa.

Hedbergillä ei kuitenkaan ole televisiokokemusta. Hän on näytellyt ison roolin vain yhdessä elokuvassa, Luokkakokouksessa. Tai näytellyt ja näytellyt – hän nimenomaan ei näytellyt vaan roolihahmona veti epätasaista show’ta, jossa vaivaannuttavinta oli kyvyttömyys vetää rooli linjakkaasti. Se oli koheltamista.

Konttorin tyyli on ainakin anglosaksisissa maissa ollut kunnianhimoinen. Se on nolojen tilanteiden komiikkaa, jonka hahmoista ja tilanteista tunnistamme itsemme. Sarja on muka lakoninen dokumentti, jossa seurataan työpäiviä ja joskus illanviettoja paperifirman myyntikonttorilla.

Hyvät Brentit ovat olleet hyviä, koska he ovat hahmoja arjesta. Konttorin esimies Brent on tragikoominen hahmo, ylimielinen vallan väärinkäyttäjä ja etuoikeuksiaan itsestäänselvyyksinä pitävä ääliö, mutta myös yksinäinen mies, joka paljastaa itsestään liikaa.

Etenkin brittiläiseen Konttoriin oli saatu ilmeimmän työ- ja tapakulttuurin kritiikin lomaan myös teräviä havaintoja seksismistä ja rasismista. Pohjimmiltaan se oli sarja turhautumisesta ja elämän epäreiluudesta. Gervais ja kumppanit onnistuivat tekemään ikävistä asioista nerokasta komiikkaa.

Kykeneekö Hedberg luomaan uskottavan hahmon? Kyllä hän varmasti pystyy esittämään itsekästä ja tahditonta tolloa, jolla on liian suuret kuvitelmat itsestään, mutta saako hän hahmoon elämää? Kun katsomme kotimaista Konttoria, onko ruudussa ristiriitaisuudessaan sympaattinenkin roolihahmo vai Hedberg urpoilemassa?

Näytön paikka. Toki pitää antaa mahdollisuus, ja sarjalla on mielenkiintoisia tekijänimiä, esimerkiksi ohjaajana Janne Reinikainen.

Se vain henkilöityy nyt Hedbergiin, kuten britti- ja jenkki-Konttorit Gervaisiin ja Carelliin.

Tosin Nelosen kotimaisten ohjelmien päällikön Unne Sormusen kommentti paljastaa, että ei siellä ehkä halutakaan tehdä uskottavaa Brentiä. Sormunen kehuu Hedbergiä parhaaksi rooliin, koska hän on ”suuri tv-persoona”. Varmasti Hedberg on suuri, jos sillä tarkoitetaan omana itsenään suosittua. Ilta-Sanomien tämänpäiväisessä äänestyksessä 60 prosenttia lukijoista on sitä mieltä, että Hedberg on hyvä Brent, mutta äänestäjiltä ei tietenkään kysytty, tietävätkö he edes, mikä Konttori on. Brent ei kuitenkaan ole tv-persoona, vaan haastava komediallinen ja draamallinen rooli.

Ehkä on nimenomaan niin, että Brentiä pitäisi näytellä joku, joka ei ole muuna persoonana jo leimautunut rooliin ja tiettyyn huumorin lajiin.

Pitäisi ja pitäisi – kukin maa saa sellaisen sarjan ja sellaisen Brentin kun on ansainnut.

Tosiasiassa minua ei harmita ollenkaan, lähinnä naurattaa. Hedbergin huumori ja Konttorin vire ovat niin kaukana toisistaan, että tämä julkistushan on jo hyvää komediaa ja metatasot ovat hillittömät. Tulikin mieleen, että jos suomalaisen Konttorin tekemisestä tehtäisiin dokumenttia, se voisi olla yhtä hauskaa väärinymmärtämisen tykitystä kuin britti-Konttori. No, vitsi vitsi!

Siteeraan lopussa vielä Erkki Perälän vitsiä Facebookista.

– Mikä yhdistää Ricky Gervaisia, Steve Carellia ja Sami Hedbergiä?
– Ei mikään. Ei yhtään mikään.

.
Muokattu 15.8. klo 12.55: lisätty maininta Janne Reinikaisesta sarjan ohjaajana.