Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Jättipeto Godzilla ja hirviö nimeltä embargo

Blogit Kuvien takaa 7.5.2014 15:17
Kalle Kinnunen
Kalle Kinnunen - avatar
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Tulin juuri katsomasta Godzillaa. Tämä hirviöelokuva on —

Niin, en voi kertoa, koska elokuvan kommentointia ja arvostelemista koskee embargo sunnuntai-aamuun asti. Paperi piti allekirjoittaa elokuvateatterin aulassa ennen näytöstä, kuten näissä tapauksissa toimitaan.

Tietysti embargo on aivan typerä. Olisin voinut kirjoittaa tämän blogimerkinnän siitä, kuinka (adjektiivi poistettu) Godzilla on ja miksi, mutta olkoon.

En tiedä, saisinko edes kertoa, että kävelin näytöksen jälkeen kahville varsin hyvillä mielin, joten on varmasti parempi, etten kerro sitä.

Embargoja on elokuvatoimittajalle kahdenlaisia. Toiset ovat tällaisia muutaman päivän hupsuja sulkuja, joiden merkitys on ymmärrettävissä lähinnä niissä tapauksissa, kun elokuva on epäonnistunut ja tieto siitä halutaan pimittää ensi-iltaan asti.

Ylen Tähtihetken Jenni-Maarit Koponen taisi unohtaa embargon, sillä alle puoli tuntia näytöksen jälkeen hän twiittasi mielipiteensä Godzillasta: ”Godzilla nähty. Kiinnosti n. 15 minuuttia, sitten katosi oikeastaan koko hommasta juoni ja alkoi kyllästyttävä säntäily pimeydessä.”

Jos saisin kertoa, että olen kovasti eri mieltä, kertoisin sen varmaan tässä nimenomaisessa virkkeessä, mutta hölmön embargon vuoksi tämäkin virke käsittelee ehdottomasti vain embargon, ei elokuvan laatua.

Toiset embargot ovat pidempiä ja liittyvät siihen, että toimittaja saa esimerkiksi varhaisten haastattelujen tekemistä varten nähdä elokuvan kauan ennen maailmanensi-iltaa tai jopa keskeneräisenä.

Ymmärrän kuitenkin monissa tapauksissa sen, että tekijät haluavat ohjailla elokuvan saaman julkisuuden ajankohtaa – vaikka journalistisista syistä olen myös valmis joskus taistelemaan asiasta. Suomen Kuvalehden blogaaja Pasi Kivioja käsitteli taannoin embargokysymystä.

Itse olen käsitellyt kritiikkiembargoja blogissani kolmisen vuotta sitten.

En ole piitannut paikallisista kritiikkiembargoista tapauksissa, joissa elokuva on jo mahdollista nähdä maailmalla.  Ne ovat aivan naurettavia.

Kiviojan siteeraama kuvani eräästä todella tiukasta embargosopimuksesta koski elokuvaa, jonka näin kuukausi ennen maailmanensi-iltaa. Paperi lyötiin eteen paikan päällä Lontoossa ja huokaisin. Tein haastattelut, ja jos niissä olisi käynyt ilmi jotain yhteiskunnallisesti todella merkityksellistä, olisin varmaankin rikkonut embargon.

Mutta koska jutustelin amerikkalaisohjaajan kanssa persoonallisen uusintaversion tekemisen haasteista ja äärimmäisen karismaattisen ja lahjakkaan brittinäyttelijän kanssa hänen pitkästä urastaan, ei embargon rikkomiselle ollut tarvetta. Itse elokuva oli ihan jees ja se tuli ja meni vuoden 2010 syksyllä, samoin kuin haastattelujen pohjalta kirjoittamani lehtijutut.

Viime vuonna rikoin äärimmäisen tiukan arvosteluembargon vahingossa, yhdellä päivällä, sillä Image-lehti, jonne arvioin Only God Forgives -elokuvan, saapui tilaajille päivää ennen varsinaista ilmestymispäivää.

Tapaus oli periaatteessa paha tikki siksi, että kritiikkien julkaiseminen kyseisestä elokuvasta ennen maailmanensi-iltapäivää olisi Cannesin festivaalin sääntöjen mukaan periaatteessa jopa johtanut sen diskaamiseen koko festivaaleilta. Cannes nähkääs haluaa maailmanensi-illan, piste.

No, kukaan ei huomannut mitään.

Only God Forgivesiä näytettiin puolisalaa eri maissa kriitikoille, jotta esimerkiksi viikko- ja kuukausilehtiin saatiin siitä arvioita – sen ensi-ilta esimerkiksi Suomessa oli vain kaksi viikkoa tuon Cannesin avauksen jälkeen.

Suomessa elokuvakritiikkeihin liittyy myös alan sisäisen reilu pelin perinne.

Kaikki elokuvateattereihin tulevat elokuvat näytetään kriitikoille. Poikkeuksia on harvemmin kuin kerran vuodessa. Isac Elliot -dokkari jäi tosin tänä vuonna näyttämättä. Yhdysvalloissa elokuvia, joiden arvioidaan saavan kehnot kritiikit, ei näytetä arvostelijoille välttämättä lainkaan.

Toki kritiikin voi julkaista jo kauan ennen ensi-iltaa. Yleensä on kuitenkin kaikkien – myös lukijan ja katsojan – edun mukaista, että arvostelu julkaistaan ensi-illan aikoihin, silloin kun elokuva on nähtävissä.

Intomielisen ja taitavan Gareth Edwardsin ohjaaman Godzillan tapauksessa yleinen kiinnostus on sen verran korkealla, että olisin tosiaan näin blogimerkinnän puitteissa halunnut saman tien kertoa, mitä näin ja mitä siitä ajattelin, mutta eipä sitten.

Embargojen ongelmallisuus tiivistyy asian molemmin puolin siihen, että itse elokuva ei ole uutinen eikä tiedote. Se on teos.

Sitä paitsi: jos elokuva- ja kirjallisuuskritiikeissä noudatettaisiin uutisjournalismin logiikkaa, jokainen arvio alkaisi juonen loppuratkaisun paljastamisella.