Hollywood-leffat kotikatseluun elokuvateatteriensi-illan aikaan: tämä on Screening Room
Viime viikkojen suurin elokuva-alan uutinen on Yhdysvalloissa kehitteillä oleva palvelu nimeltään Screening Room. Siihen kuuluisi 150 dollaria maksava laite, joka mahdollistaisi vasta valkokangasensi-iltansa saaneiden elokuvien katsomisen jo kotona.
Suoratoistokatselu maksaisi 50 dollaria per elokuva, ja aikaa leffan katsomiseen olisi 48 tuntia.
Screening Roomia tukevat esimerkiksi Steven Spielberg, Martin Scorsese, Peter Jackson ja JJ Abrams. Tunnetuin henkilö sen takana on Sean Parker, jonka muistetaan Napsterin kehittäjänä ja yhtenä Facebookin bisnesidean kehittäjistä. (Hän myös Spotifyn hallituksen jäsen.)
Muistatteko Napsterin? Se oli musiikinjakelupalvelu ja digitaalisen musikkijakelun sekä vertaisverkkopalvelujen airut. Musiikkiteollisuudelle se oli kamala asia. Napster aloitti trendejä, jotka lopetivat levy-yhtiöiden kultakauden. Keskeisintä noista trendeistä voidaan kutsua nettipiratismiksikin. Kyse oli kuitenkin enemmän vääjäämättömästä asiasta kuin siitä, että Parker olisi halunnut musiikkiteollisuuden tuhoa.
Miksi Hollywood-studiot ja ennen kaikkea merkittävät elokuvantekijät ovat nyt Parkerin takana, kun hän kehittelee Screening Roomia?
Yritän tiivistää keskeisiä ajatuksia, ja poimin niistä monia elokuva(bisnes)journalistien Peter Bartin ja Mike Flemingin keskustelusta Deadine-sivustolta.
Screening Room kiinnostaa, koska sillä halutaan tavoittaa yleisö ja markkinasektori, jotka elokuvabisnes on (Yhdysvalloissa) menettänyt.
11% amerikkalaisista ostaa 50% leffalipuista. Nämä heavy userit ovat äärimmäisen tärkeä ryhmä. He haluavat – kärjistetysti – supersankarileffoja ensi-iltaan vaikka joka toinen viikko.
Markkinat ovat kasvaneet Kiinassa ja kolmannessa maailmassa. Niissä myyvät spektaakkelit. Komedia ja draama taas ovat kulttuurisidonnaisia. Tärkeiden kategorioiden Oscar-voittajat (eurooppalaisista aikuisten elokuvista puhumattakaan) eivät yleensä juuri tee rahaa Kiinassa, vaikka maasta on tulossa Yhdysvaltoja suurempi elokuvien markkina-alue. Uusilla markkina-alueilla myy koko, näyttävyys ja mäiske, ei sisältö.
Siksi Hollywood-studiot ovat jättäneet laatuelokuvien tekemisen marginaaliin, ja keskittyvät yhä isompiin spektaakkeleihin. Draamallisemmalla elokuvalla on kuitenkin markkinat ja tekijänsä.
Osaset eivät juuri nyt kohtaa kolmiossa yleisö, elokuvateatteri ja kunnianhimoisempi tuote.
Screening room kiinnostaa Spielbergin tasoisia elokuvantekijöitä, koska se olisi tapa viedä elokuvat kotiin, jonne merkittävä osa vaativammasta aikuisyleisöstä jää. Ilmiö on siis samaa kokonaisuutta kuin huolella ja kunnianhimoisesti tehtyjen (HBO:n, Netflixin jne) kausisarjojen nousu kulttuuriseen arvostukseen ja hyväksi bisnekseksi.
50 dollarin maksu on kova, muttei palvelu olisikaan tarkoitettu aivan kaikille. Se olisi noin viiden leffalipun hinta, mutta kotona popcorn, kokis tai olut ovat halvempia kuin leffateatterissa. Eikä mikään estäisi pyytämästä kavereita kylään.
Elokuvastudioita houkuttelee Screening Roomiin raha. Osa katsojista kävisi leffassa, osa katsoisi leffat Screening Roomista kotona. Vaikka 50 dollarin maksusta menisi elokuvastudiolle vain 10 dollaria, ei se mitään – se suunnilleen vastaisi kahdesta leffalipusta studiolle jäävää rahaa ja nimenomaan kokonaisbisneksen oletetaan kasvavan. Screening Roomista odotetaan siis oikeastaan korvaajaa tuotoille, joita dvd-bisneksen hajoaminen suoratoistopalvelujen alta on kadottanut alalta.
Parker toimi tällä kertaa fiksusti: hän aloitti neuvottelut studioiden ja elokuvateatteriketjujen kanssa jo kauan ennen hankkeen julkistamistaan. Hän ei tee Napster-virhettään. Napster polki tekijänoikeuksia, joten levy-yhtiöt veivät oikeusteitse sen mennessään hautaan (ok, kärjistys, sinnepäin), mutta iso osa kuviota oli huono julkisuuskuva. Napsterilla oli huono imago. Screening Roomilla on erittäin hyvä imago.
Elokuvateatteriketjut ovat suunnitelmaan tyytyväisiä, sillä suurin osa Screening Roomin liikevaihdosta, peräti 20 taalaa 50 taalasta, menisi korvauksisna niille. Kuulostaa hurjalta, mutta tämä kertoo teatteriketjujen vallasta – viime kädessä ne päättävät, mitä isoja leffoja levitetään usassa isosti.
Aiemmat hieman samanlaiset ”leffa kotiin samaan aikaan teatterilevityksen kanssa” -ratkaisut kaatuivat nimenomaan teatteriketjujen ankaraan vastustukseen.
Eikä pidä unohtaa uhkaa, jona uusien toimijoiden striimauspalvelut näyttäytyvät Hollywoodissa. Screening Roomin etuna on se, että se ei ole Netflix, Amazon eikä iTunes. Striimauspalvelujen mullistaessa koko audiovisuaalista alaa elokuvastudiot näkevät Screening Roomin houkuttelevampana kumppanina, koska se aloitti heti positiivissävyiset neuvottelut ja lupaa läpinäkyvyyttä.
Kaikki kuulostaa tähän asti hyvältä.
Yhdysvaltojen pienemmät elokuvateatterit ovat kuitenkin ilmaisseet avoimessa kirjeessä suuren huolensa Screening Roomista. Epäillään, että se olisi tulonsiirto suurille teatteriketjuille. Julkilausumassa myös ihmetellään, minne katosi se piratismin pelko, jolla tähän asti on perusteltu suuria uudistuksia.
Screening Roomin toiminnan alkamisesta ei ole vielä realistisia arvioita. Voi hyvin olla, ettei kuuma startup koskaan pääse käytännön tasolle. Vielä vähemmän voidaan arvioida sen mahdollista saapumista Eurooppaan ja Suomeen.
Toteutui hanke tai ei, yksi voittaja keississä jo on: aikoinaan piraattikelmiksi leimattu Sean Parker on nyt elokuva-alan silmin suurin teknologiaguru.