Filmin paluu ja jättikankaat - ovatko uutuuselokuvien formaattikokeilut mainoskikkoja
Tuleeko elokuvasta houkuttelevampi, kun sitä esitetään teatterissa aivan omanlaisella tekniikallaan? Kysymys liittyy ainakin Quentin Tarantinon uuteen elokuvaan The Hateful Eight.
Se kuvattiin erityisen leveälle ja terävälle 70-milliselle filmille Ultra Panavision 70-tekniikalla, jota ei oltu käytetty puoleen vuosisataan. Enkä ollenkaan epäile, etteikö sen katsominen 70-milliseltä filmiltä olisi vahva elämys.
Tarantino, joka ei pidä elokuvateattereissa standardiksi levinnyttä digitaaliprojisointia telkkarin katselua kummoisempana, sai elokuvan tuotantoyhtiön mukaan kampanjaansa, johon kuului kalliiden ja jo varsin harvinaisten 70-millisten projektorilaitteiden väliaikainen takaisin asentaminen jopa sataan amerikkalaisteatteriin. 70-millisyydestä tuli näin myös osa The Hateful Eightin markkinointia.
70-millistä versiota esittävissä teattereissa elokuvaa tapahtumallistettiin myös nostalgisella väliajalla. Toisaalta väliaika on osa elokuvan kerrontarytmiä. Nimenomaan tuo pidempi, väliajan sisältävät versio on se, jota ohjaaja pitää parempana (samoin kuin hän muuten pitää VHS:ää Netflixiä parempana).
The Hateful Eightin näkemisen jälkeen olen valmis sanomaan, että väliaikaversio on erittäin todennäköisesti parempi kokonaiselämys. ”Perusversiosta” kun näkee, missä väliajan pitäisi olla elokuvaa rytmittämässä.
Henkilökohtaisesti koin jo ennen tuota katselukokemusta, että tulen jäämään jostain paitsi. 70-millisestä kohkattiin paljon, ohjaaja etunenässä, ja lehdistö sai Suomessa eteensä ihan perus-digiprojisoinnin.
Tuntuuhan se vähän hoopolta.
Toki myös suurin osa amerikkalaisista tulee näkemään elokuvan ”tavallisessa” digimuodossa. Siellä 70-millisten esityksissä on sitä paitsi ollut paljon teknisiä ongelmia. Samoin kuulin, että Tukholmassa 70-millinen esitys meni poikki, kun tuttava oli sitä katsomassa.
Iso-Britanniassa homma näyttäisi menevän nyt pahasti muutenkin mönkään.
Levitysyhtiö päätti, että Lontoon tärkeimmässä elokuvateatterikeskittymässä Leicester Squarella ja sen välittömässä läheisyydessä The Hateful Eightiä saisi esittää ainoastaan yksi teatteri, jonne asennetaan massiivinen 70-millinen kalusto.
Useammalla teatteriketjulla on lippulaivateatterinsa alueella. Vain yksi niistä, Odeon, sai elokuvan.
Niinpä kolme merkittävää ketjua ilmoitti levittäjälle, etteivät ne ota The Hateful Eightiä lainkaan ohjelmistoonsa koko maassa. Taustalla saattaa olla muutakin skismaa, mutta tämä viime hetken ratkaisu vie elokuvalta varmasti aika paljonkin yleisöä Britanniassa.
Entä Suomi?
Meillä The Hateful Eightiä ei tosiaan tulla näkemään 70-millisenä lainkaan. Ainoa elokuvateatteri, jossa oli 70mm-valmius, oli Helsingin Lasipalatsin Bio Rex. Lasipalatsi menee näinä päivinä pitkään remonttiin. Tennispalatsin tekniikkaväki taas tietojeni mukaan kieltäytyi ehdotuksesta, että elokuvatekniikan ammattilaiset olisivat väliaikaisesti asentaneet 70-millisen kaluston Tennispalatsin ykkössaliin The Hateful Eightiä varten ilmaiseksi, ihan cinefiilipohjalta.
Ehkä nämä eksklusiivikokeilut eivät olekaan niin hyvää bisnestä.
Useita suosittuja ja palkittuja viihde-elokuvia tehneen Robert Zemeckisin ohjaaman The Walkin piti olla yksi viime syksyn prestiisielokuvista. Elokuva kertoo Philippe Petitistä, joka käveli World Trade Centerin tornien välin sinne salaa asentamallaan nuoralla vuonna 1974. Häntä näyttelee Joseph Gordon-Levitt.
Elokuva toteutettiin kolmiulotteisena ja se optimoitiin IMAX-teattereita varten. Rohkeana levityspäätöksenä Sony antoi elokuvan Yhdysvalloissa aluksi käytännössä ainoastaan IMAX-saleihin. Levitys jäi siis suppeammaksi, mutta ehkäpä IMAXit tulisivat täyteen ja elämys saisi sanan kiertämään – ja sitten The Walk leviäisi laajasti koko mantereelle. Eipä onnistunut. The Walk on vanhanaikainen, vähän aikuisemman yleisön elokuva. Sellaisen yleisön, joka ei IMAXista ja 3D:stä niin välitä. Menestys olikin heikko. The Walkia ei ole enää Oscar-ehdokkuuskuvioissakaan mainittu.
Entä Suomi?
No, Suomessa ei ole edes yhtä IMAX-teatteria. The Walk oli Maximin kankaalla… ”ihan kiva”.