900 työpaikkaa Game of Thronesista: tuotantokannustimet eivät ole vain kulttuuriasia
Kun kuvataan elokuvaa tai televisiosarjaa, jokainen päivä on kallis. Kuvausryhmään kuuluu pienimmässäkin ammattimaisessa tuotannossa parikymmentä henkeä. Mikäli kyse on kansainvälisestä suurtuotannosta, työntekijöitä on joka päivä toista sataa.
Ryhmä tarvitsee hotellihuoneet ja ruoat. Se maksaa kuljetuspalveluista ja vuokraa laitteistoa. Näennäisesti ”lokaatiossa” kuvattaviakin elokuvia ja sarjoja lavastetaan. Tarvitaan puuseppiä, lisää käsiä, ihan kantajiakin. Rahaa liikkuu. Tähdet ja huippuosaajat voidaan tuoda kauempaa, mutta aina tarvitaan myös paikallisia, jopa satoja per päivä.
Ei siis ihme, että Suomeen halutaan tuotantokannustimet, jotka houkuttelevat maahan elokuva- ja televisiotuotantoja. Kannustimet ovat myöhässä, sillä käytännössä kaikissa muissa Euroopan maissa ne ovat jo käytössä.
Viime viikolla Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä teki esityksensä kannustinjärjestelmästä. Ministeri Sanni Grahn-Laasonen on siis kannustimien eli insentiivien puolella.
Vihdoinkin asia otetaan päättäjätasolla vakavasti.
Olen kirjoittanut aiheesta vuosien varrella usein. Toukokuussa 2015 kerroin Suomeen sijoittuvasta eteläkorealaisesta elokuvasta, jota tosin ei kannattanut kuvata Suomessa.
Yli kuusi vuotta sitten kirjoitin, kuinka Suomen audiovisuaalinen ala jo menetti kilpailukykynsä insentiivien yleistyttyä muualla.
Suomessa käytännössä vain Turun alueella on tarjottu paikallisia tuotantoinsentiivejä. Ei ihme, että nimenomaan Turussa on kuvattu suhteettoman suuri määrä suomalaisia elokuvia.
Eikä ihme, ettei Suomessa kuvata ulkomaisia elokuvia ja sarjoja. Tarvitaan vähän suurempia kannustimia. OKM:n mallissa on pieni riski ja suuret mahdollisuudet, kuten esitys itse määrittelee. Rahaa annetaan takaisin suhteessa paikalliseen sijoitukseen.
Iso kysymys kuuluu, ovatko tuotantokannustimet ensisijaisesti kulttuuri- vai liike-elämän heiniä. Väittäisin, että jälkimmäistä.
”Kuvaavaa on, että Yhdysvalloissakin insentiivit ovat käytössä kaikissa osavaltioissa paitsi Kaliforniassa. Se todistanee, ettei kyse ole kulttuuripuuhastelusta vaan raaoista taloudellisista tosiasioista”, sanoi tuottaja Aleksi Bardy tuossa vuoden 2010 jutussani.
Kannustimilla on ennen kaikkea työllistävä vaikutus. Siksi eri maat ja osavaltiot kilpailevat niillä. Game of Thronesia kuvataan pääasiassa Pohjois-Irlannissa. Siellä tuotantoa on tuettu julkisista varoista 12,5 miljoonalla punnalla. Se on luonut 900 työpaikkaa ja tuonut alueelle 111 miljoonaa puntaa, kertoi BBC jo vuosi sitten. (Tuon jälkeen on kuvattu taas yksi kausi, ja tuotanto jatkuu vielä ainakin vuoden, kasvaen koko ajan. Game of Thronesia uhanneesta Brexit-ongelmista Northern Ireland Screen on jo erikseen antanut rauhoittavan lausunnon.)
Game of Thrones on osaltaan lisännyt Irlannin turismia, ja tunnetuin elokuvapuolen matkailuvetonaula lienee Sormusten herra -trilogian ja myöhemmin Hobittien Uudelle-Seelannille tuoma noste. Yksi kiinalainen sarja voi tehdä Suomea tutuksi yli satojen miljoonien katsojan yleisölle.
On harmillista, että OKM:n ehdotus unohtaa mainostuotannot. Ehkä siksi, että ne eivät sinänsä sovi Opetus- ja kulttuuriministeriön alle, ja ne ovat kertabudjeteiltaan (hieman) pienempiä kuin elokuvat. Tällä hetkellähän suomalaisetkin mainokset kuvataan yhä useammin Baltiassa. (Ironinen klassikkotapaus on Suomalaisen työn liiton mainoskampanja, joka kuvattiin Vilnassa.)
Kulttuurimerkitys on ehkä vasta suunnilleen kolmantena, kun puhutaan tuotantokannustimista ulkomaalaisten tuotantojen houkuttimina. Ei sitäkään väheksyä pidä, päinvastoin. Kansainvälisiin tuotantoihin osallistuminen olisi välitön osaamisruiske Suomen elokuva- ja tv-alan väelle.
Mitätön merkitys taas on sillä knoppailulla, keitä tähtiä ja osaajia maahan saapuu.
Mutta.. mainitaan nyt kuitenkin, että Norjan uudesta insentiivijärjestelmästä ovat keväällä käyneet molemminpuolisesti hyötymässä Michael Fassbender, Charlotte Gainsbourg ja Val Kilmer ohjaajanaan Tomas Alfredson. Tekeillä on Hollywood-studion tuotanto, Jo Nesbo-filmatisointi Lumimies, jonka tapahtumat oli aiemmin määrä siirtää Yhdysvaltoihin.
Elokuussa Norjaan matkustaa Matt Damon, joka kuvaa siellä muun muassa Sidewaysista tunnetun Alexander Paynen uutta elokuvaa. Siis se Damon, joka on melkein suomalainen. Ilman insentiiviä (ja hyvää elokuvahanketta) ei häntä tätä lähemmäs Suomea ikinä saada.