Suomessa ei kannata kuvata elokuvaa, joka sijoittuu Suomeen
Eteläkorealainen elokuva A Man and a Woman tapahtuu pääosin lumisessa Suomessa. Maa valittiin rakkaustarinan miljööksi eksoottisuutensa vuoksi.
Tämän vuoden lopulla valmistuva elokuva ei ole pikkutuotanto. Toisen pääosan Jeon Do-Yeon on kotimaassaan tähti ja voitti vuonna 2007 Cannesin elokuvajuhlilla parhaan naisnäyttelijän palkinnon. Ohjaaja Yoon-ki Leen edellinen ohjaus pääsi Berliinin festivaaleilla kilpasarjaan. Etelä-Korea on maailman seitsemänneksi suurin elokuvien markkina-alue.
Korealaisryhmä saapui Eurooppaan ja elokuvaa kuvattiin alkuvuodesta. Tosin Helsingissä käytiin helmikuussa kuvaamassa vain 3-4 päivän ajan, keskustan katuja, nähtävyyksiä ja tunnistettavia piirteitä, kuten raitiovaunussa matkustamista.
Suurin osa Suomi-jaksosta kuvattiin Tallinnassa ja lähiseudulla, koska se oli halvempaa.
Kun ajatellaan kuvausmaassa käytettyä rahaa, kyse ei ollut pikkusummista. Elokuvan parissa töitä teki Suomen-päivien aikana nelisenkymmentä korealaista ja 15 virolaista. Kun lasketaan tuotannon hotelleihin, ravintoloihin ja muihin välttämättömyyksiin käyttämä raha, puhutaan väistämättä monista kymmenistä tuhansista euroista per päivä. Nyt tuo raha meni pääosin Viroon – ja koska siellä kuvattiin eniten, eurooppalainen työvoima palkattiin sieltä ja tuotiin myös Suomen-kuvauksiin.
Käytännöllisempää olisi tietenkin ollut kuvata koko Suomi-jakso ihan Suomessa. Varovaisimmankin arvion mukaan maahamme olisi jäänyt toista miljoonaa euroa.
Suomessa ei tarjota tuotantokannustimia audiovisuaalisille tuotannoille, mikä johtaa jatkossakin varmuudella siihen, että ei tänne muualta tulla kuin piipahtamaan – ja täältä lähdetään mielellään muualle kuvaamaan. Viimeksi Lappiin sijoittuva Kätilö kuvattiin Latviassa.
Tuotantokannustimet eli insentiivit eivät ole tukia vaan sijoituksia. Käytäntö on nimenomaan antaa jotain takaisin alueella audiovisuaalisiin tuotantoihin kulutetusta rahasta, olivat kyseessä sitten kuvaukset, jälkityöt tai muiden palvelujen osto.
Tällaiset av-alan insentiivit ovat käytössä oikeastaan kaikissa markkinatalousmaissa, koska ne on havaittu yksinomaan hyödyllisiksi. Ne ovat selkeästi kansantaloutta nostavaa, ulkomaisia tuotantoja houkuttelevaa liiketoimintaa, eivät kulttuuritukia.
A Man and a Woman on jokseenkin tyhjentävä esimerkki. Itse Suomi ei enää kannata kuvausmaana, vaikka kaukaa tullaan kuvaamaan nimenomaan Suomessa tapahtuvaa elokuvaa. Järki käteen, hei.