Elokuvan tulevaisuus: valkokankaan ja striimauksen taistelu jatkuu
Saako elokuva olla samaan aikaan valkokangaslevityksessä ja nettijakelussa?
Iso-Britanniassa elokuvateatteriketju Picturehouse ilmoitti, että ei enää.
Se ei ota enää valkokankailleen niitä teoksia, jotka saavat samanaikaisesti ensi-iltansa myös muilla jakeluväylillä eli käytännössä striimauspalveluissa.
Ratkaisu on isku brittiläisille elokuvien ystäville, sillä se tulee vaikuttamaan siihen mitä valkokankailla ylipäänsä nähdään. Picturehousen päätös höykyttää eniten suurinta brittiläistä ns. art house-elokuvien maahantuojaa, myös omia teattereita omistavaan Curzoniin. Juuri Curzon on nimittäin ottanut käytännökseen julkaista elokuvat samanaikaisesti valkokankailla ja verkkovuokraamossa, omassa striimauspalvelussaan. Bisnesmalli on osoittautunut toimivaksi ja kasvattanut Curzonin maahantuomaa nimikemäärää – eli laajentanut esitettyjen elokuvien kirjoa Briteissä. Viime vuonna levittäjän menestyksiä olivat Pawel Pawlikowskin Cold War ja Ruben Östlundin The Square.
2,4 prosentin markkinaosuudellaan ja 72 salillaan Picturehouse ei kuulosta suuren suurelta, mutta se on nimenomaan selkeästi suurin art house -elokuviin keskittynyt teatteriketju 66 miljoonan asukkaan maassa. Muilla arthouse-ketjuilla on vähemmän saleja, esimerkiksi Curzonilla 41 ja Everymanilla 69. Voimakkaasti kasvaneen Everymanin teatterien sijainnit eivät yleensä ole niin keskeisillä paikoilla kuin Picturehousella.