Digitaalisuus tuli kaikkialle, mutta uhkaa elokuvan elämää

Suomessa ei enää vuonna 2013 levitetty yhtään uutta ensi-iltaelokuvaa filmillä.

Elokuvat projisoidaan valkokankaalle nyt kovalevyiltä. 35-millisen filmikopion sijaan konehuoneeseen viedään DCP, pieni laatikko. Se ladataan serverille ja tiedosto ajetaan saliin nappia painamalla.

Filmin aika kaupallisessa levitystoiminnassa on ohi. Blogasin murroksen viimeisestä vaiheesta elokuussa 2012.

Yhdysvalloissa The Wolf of Wall Streetistä tuli joulukuussa ensimmäinen Hollywood-tuotanto, josta ei enää tehty filmikopioita. Se oli ironista, sillä ohjaaja Martin Scorsese tunnetaan perinteiden vaalijana ja elokuva-arkistojen mesenaattina. Tosin hän kuvaa edelleen osittain 35-milliselle filmille – eikä ole Hollywoodissakaan ainoa. Quentin Tarantino kaavaili vastikään harvinaiselle 70-milliselle kuvaamista. Esteettiset syyt painavat edelleen tekijöiden vaa’assa.

Mutta kaikkien kynnelle kykenevien teatterien oletetaan siis siirtyneen digitaaliprojektorien aikaan. Näin on Suomessa tosiasiassa jo tapahtunut, toisin kuin Tietokone-lehden jutusta voisi päätellä. (Ei ehkä kannata kääntää kaikkia juttuja suoraan ja olettaa, että se mikä on yhdessä maassa noin olisi täälläkin niin.)