Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Suomen elokuvateatterit astuivat digiaikaan: filmi on ohi

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 24.8.2012 11:51

”Siirry digiaikaan tai kuole”. Ylen uutisotsikko on dramaattinen, mutta elokuvateattereille totta. Ne ovat vaihtaneet esityskalustonsa digitaalisiksi. Filmiltä ei uutuuselokuvia näe enää juuri missään, eikä filmikopioita tehdä kuin poikkeustapauksissa – ja nekin loppuvat pian.

Digitaalikopiot eli DCP:t ovat halvempia tehdä ja liikuttaa: ne ovat tietokoneen kovalevyjä. Yksi filmikopio vastaa painoltaan kymmeniä DCP:itä. DCP:t ovat laadultaan identtisiä eivätkä ne kulu.

On kieltämättä hienoa, että ensi-ilta saadaan nyt kaikkiin teattereihin, jotka sen haluavat – tämä on nostanut esimerkiksi kotimaisten katsojalukuja selvästi. Aiemmin kalliit filmikopiot siirrettiin pikkupaikkakunnille vasta kuin kaupunkiyleisöt olivat saaneen niistä tarpeekseen. Nyt vain tehdään yksi kovalevy enemmän, parin kolmen sadan euron kustannuksin.

Itse kuvan laatu ei ole parempi, ja tavallisen DCP:n antama vaikutelma on vaisumpi.

Moni jää kaipaamaan filmiä, mutta kuten Ylen jutussa todetaan, enää parikymmentä pikkupaikkakuntien teatteria Suomessa on vailla digiprojektoria. Niiden vuoksi ei kalliita filmikopioita kannata tehdä.

Siirtymävaihe on ollut hankala. Suomessa digikuvausta vasta opetellaan. Ronskilla otteella digikuvattu elokuva on kuitenkin usein filmiltä esitettynä luontevampi. Esimerkiksi raa’alle digille kuvattu Varasto tuntui filmikopiolta katsottuna (Sodankylän festivaaleilla valitaan filmikopio aina mielummin kuin DCP – Helsingissä ei Varastoa ole voinut filmiltä nähdä) silmälle ja sielulle mukavammalta. Naarmut eivät haitanneet. Olen oppinut pitämään normaalia kulumista elokuvan luonteeseen kuuluvana.

Eli jos tarkkoja ollaan, filmi ei ole enää synonyymi elokuvalle. Elokuva ei näe filmiä todennäköisesti missään tekemisen vaiheessa.

Jotkut pistävät hanttiin. Paul Thomas Andersonin huippukiinnostavasta The Masterista on tehty filmikauden parasta teknologiaa edustavia 70-millisiä kopioita. The Master myös kuvattiin 70-milliselle, mikä on tänä päivänä äärimmäisen harvinaista, kuin aggressiivista kapinaa.

Toivottavasti 70mm-kopio saadaan Suomeenkin, kun elokuva tulee ensi-iltaan helmikuussa 2013. 70-millisen The Masterin antamaa vaikutelmaa on hehkutettu. Meille filmifaneille se olisi herkkua, ainakin kertanäytökseen. Olisi se jotain ihan muuta kuin tasapäistävä, valheellisessa digitäydellisyydessään eloton 2K-DCP.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

”Nyt vain tehdään yksi kovalevy enemmän, parin kolmen sadan euron kustannuksin.”

Käytännössä kopiota kai tarvitaan silti entistä vähemmän, koska elokuvaa ei esitetä teatterista toiseen kierrätettävältä kovalevyltä, vaan se kopioidaan konehuoneen serverille. Yhdellä levyllä elokuva saadaan ennen ensi-iltaa niin moneen teatteriin kuin kusti polkee.

Teoriassa digiaikana jokin elokuva voisi saada ensi-iltansa samanaikaisesti maan jokaisessa teatterissa ja jopa salissa.

Onko muuten hajua, millaisia valmiuksia Suomessa on kovalevyjen korvaamiseen verkon yli lataamisella?

Uusin Ice Age ainakin taisi tulla käytännössä Suomen jokaiseen digivarustettuun teatteriin, oliko niitä 140 tjsp.

Katseluvinkki: Chris Kenneallyn elokuva SIDE BY SIDE (2012). Filmille on kuvattu mm. THE ARTIST, MONEYBALL, MISSION: IMPOSSIBLE – GHOST PROTOCOL, TREE OF LIFE, SOTAHEVONEN, NÄLKÄPELI ja YÖN RITARIN PALUU. Maailmassa on yli miljoona filmille kuvattua pitkää elokuvaa, joiden digitointi kestää sukupolvia. Digitaalisen informaation säilyttäminen on kaikkien tavoitteena, mutta toimivaa ratkaisua ei vielä ole. Digikäytäntöjen perinpohjaiset muutokset lähitulevaisuudessa ovat todennäköisiä.

@Erkka: Kiintolevyjä ei tosiaankaan usein tehdä yhtä monta kuin ensi-iltasaleja on. Kovalevyt kiertävät, mikä aiheuttaa välillä sekä logistisia että datan varastoimishaasteita. Verkkolevitystä on Suomessa jo kokeiltu, mutta siinä ei ole edetty. Esimerkiksi Ranskassa merkittävä osa elokuvista jaellaan teattereille verkon kautta.

@KK: Suurin ensi-ilta-avaus tähän mennessä, eli suurin avaussalimäärä suomalaisen elokuvateatterilevityksen historiassa, taisi olla Madagascar 3, joka tuli ensi-iltaviikonloppunaan 170 valkokankaalle. En ole tarkistanut, onko Madagascarista yhtää filmikopiota, mutta veikkaan, ettei ole. Suomessa on juuri nyt 241 digitoitua teatterisalia. Kaikkiaan saleja on – hieman laskentatavasta riippuen – noin 280. Teattereita on – jälleen laskentatavasta riippuen noin 160.

Olemme järjestäneet Satakunnassa pitkään kouluissa, joiden oppilailla on pitkä matka lähimpään elokuvateatteriin, elokuvaesityksiä laadukkaalla 35 mm:n matkaprojektorilla. Nyt tämä näyttää olevan mennyttä. Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksella ei ole varaa kalliisiin digilaitteistoihin. Digiprojektorit, vaikka toista luulisi, ovat myös aivan järjettömän painoisia, eivätkä siis liikuteltavia. Elokuvalevittäjät eivät nähtävästi ole kiinnostuneita siitä, miten syrjäseutujen kiertokinotoiminta saataisiin järjestettyä ja lasten tasa-arvoiset mahdollisuudet nähdä tuoretta teatterielokuvaa turvattua.

Muuttakoot vaan perheet syrjäseuduilta ihmisten keskuuteen. Turha elokuvanlevittäjien on tuollaista älyttömyyttä tukea.

Digi on poikaa, niin se maailma muuttuu Eskoseni, muuttukaamme mukana, näin se menee.

Digi digi, sano Sulevikin ana-TV:ssä aikanaan… Kumma ettei digin mukana leffan esitys ole yhtään helppoontunut, vaan ihan päinvastoin.

Niinpä, maalaismullit muuttakoon ihmisten luo. Hmm. Mutta kun siellä missä nuo perheet asuu, asuu ihmisiäkin.

Digitaalisuudessa sinänsä mitään vikaa ole. Ja mobiili digielokuvan esitys maakuntien kouluissa olisi helppoa ja halpaa järjestää teknisesti – mikäli elokuvalevittäjät suostuisivat. Eivät vaan suostu. Laatu muka kärsii…