Big Game - näin kirjoitettiin kirja siitä, miten Hollywood tuotiin Suomeen
Big Game saa ensi-iltansa tänään. Huomenna perjantaina ilmestyy kirjani Big Game – kuinka Hollywood tuotiin Suomeen. Lupaan, että se on ainakin aivan erilainen kuin yksikään aiemmin Suomessa elokuvanteosta kirjoitettu kirja.
Ajatus tuotannon seuraamisesta kirjaa varten syntyi Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa 2013 heti sen jälkeen, kun suomalainen tuotantoyhtiö Subzero oli tiedottanut suuresta uutisestaan, Samuel L. Jacksonin kiinnittämisestä pääosaan.
Tapasin festivaaleilla erittäin tyytyväisen Jalmari Helanderin. Olin tutustunut häneen kirjoittaessani Rare Exportsista ennen ja jälkeen sen valmistumisen juttuja esimerkiksi Suomen Kuvalehteen ja Imageen.
Inspiraatio oli jo olemassa: halusin kirjoittaa kirjan, joka kertoo, miksi Suomessa tehdään ne elokuvat, jotka tehdään, ja miten koko elokuva-alan koneisto on kehittynyt 1990-luvun heikkojen vuosien jälkeen. Halusin avata tuottamista ja levittämistä.
Big Game antoi mahdollisuuden myös kertoa, miten tällainen poikkeuksellinen, kansainvälisempi elokuva rahoitetaan ja myydään maailmalle.
Kesäkuussa 2013 keskustelin Akateemisen kirjakaupan kahvilassa tunnin ajan Helanderin ja tuottaja Petri Jokirannan kanssa. Tarvitsin kaksikon luottamuksen, mutta myös journalistisen vapauden kertoa asiat niin kuin ne ovat. Kirjasta ei tulisi markkinointiväline, itsekehuinen making of-lässytys ainoastaan faneille, vaan kertomus suomalaisen elokuvan kansainvälistymisestä.
Helander piti ideasta. Jokirantakin piti siitä, mutta ryhdyimme heti puhumaan myös hänelle tärkeistä bisnekseen liittyvistä asioista, kuten julkaisupäivästä.
Sain käytännössä täyden journalistisen vapauden: sovimme, että kirja julkaistaan ensi-illan jälkeen, ja että jos jotain menisi pahasti pieleen eikä elokuvaa tehtäisikään, en kirjoittaisi unmaking-of-tyyppistä kirjaa. Ei mennyt pieleen.
Jokiranta ja Helander keskustelivat samalla joistain elokuvantekoon liittyvistä rekvisiitta-asioista. Helander maalaili visioita ja kertoi, mikä on todella siistiä. Jokiranta toppuutteli ja yritti pitää asiat mahdollisuuksien rajoissa.
Kun katselin ja kuuntelin kaksikkoa, tiesin että tarinassa tulee olemaan väriä ainakin yhden kirjan tarpeiksi.
Kävin kuvauksissa Münchenissa pariin otteeseen ja sain pääsyn kirjaimellisesti kulissien taakse: olin läsnä Bavaria-studioilla ilman, että kukaan kyttäsi perään. Terroristi Hazaria näyttelevä Mehmet Kurtulus kertoili juonesta vähän liikaakin, vaikka olin päättänyt katsoa itse elokuvan vasta, kun se on ihan valmis. Kirja kun kertoo ihan muusta kuin siitä, mitä elokuvassa tapahtuu.
Jututin Helanderia ja Jokirantaa kuvausten jälkeen tasaisin väliajoin. He olivat erittäin avoimia. Kävin katsomassa, kun Iikka Hesse leikkasi elokuvaa James Post -firman tiloissa.
Kirja laajeni käsittelemään myös Rare Exportsin tekemistä. Olin ajatellut käsitellä Helanderin aiemman uran lyhyesti, mutta pian oli selvää, että tarinan kaari alkaisi vauhtielokuvien ohjaajaksi sinnikkäästi tähdänneen jokelalaispojan teinivuosista ja käsittelisi myös kaatuneen UKK 2.0 -toimintaleffahankkeen sekä mainosuraa.
Rare Exportsista Jussi-palkittu äänisuunnittelija Tuomas ”Tube” Seppänen muisti päivän, jolloin ensimmäisen kerran kuuli Helanderista. Ohjaajalupaus oli palkattu mainoselokuvafirma Woodpeckeriin. Tämä on idioottimaisin palkkausratkaisu ikinä, max kaks viikkoa niin se lentää pihalle, Seppänen kuuli erään mainosammattilaisen sanovan Punavuoressa kadulla. 26-vuotiasta Helanderia pidettiin niin epäsosiaalisena.
Kirja kertoo Jokirannan työstä ja taustasta.
Kun Jokiranta pääsi Taideteolliseen korkeakouluun 27 vuotta sitten, Suomessa ei vielä ollut varsinaista elokuvatuottajan ammattia, johon olisi koulutusta. Kun Jokirannasta oli paljon myöhemmin tullut yksi Suomen johtavista tuottajista Tero Kaukomaan kanssa Blind Spot -firmassa, hän päätti ryhtyä tekemään elokuvia tavalla, jota kukaan ei ollut vielä tässä maassa uskaltanut. Kaukomaa taas lähti omaan suuntaansa ja tuotti Saunan ja Iron Skyn.
Kirja kertoo Helanderin käsikirjoittamistavasta, rakkaudesta elokuviin ja hänen lapsuudenystävänsä AJ Annilan keskeisestä merkityksestä tämän uuden suomalaisen elokuvanteon kehityksessä.
Se kertoo, kuinka ratkaisevan tärkeä hyvä myyntiagentti on, ja kuinka Rare Exportsista hiottiin kirkkaampaa timanttia ranskalaisvoimin – pieni mutta tärkeä seikka, josta ei olla julkisuudessa juuri puhuttu.
Se kertoo prosessin, jolla Big Gamen ideaa ja käsikirjoitusta kehiteltiin lenkkipoluilla, Esplanadin varrella ravintolassa ja Alex Garlandin kanssa.
Se kertoo, miten Jokiranta järjesti rahoituksen kaikkien aikojen kalleimpaan suomalaiselokuvan, millaisella sopimuksella ja rahalla Jackson saatiin mukaan ja millaista yhteistyö oli: ei aina auvoista.
Pyrin liittämään Big Gamen pohjoismaisen genre-elokuvan historiaan, johon kuuluvat niin Ystävät hämärän jälkeen ja Jäätävä polte kuin tanskalaiset Pukki-elokuvat, neukkuninjat, David Carradine ja mies nimeltä Mats Helge.
Kirjattuna on myös tyrmäyksiä, vastoinkäymisiä, kulkutauteja, ärripurria ja Felicity Huffman ihmettelemässä Helanderin hävyttömiä piirroksia.
Opin paljon elokuva-alasta ja kuulin erittäin mielenkiintoisia anekdootteja. Huhtikuussa ensi-iltaan tulevalla The Gunmanilla, jossa Peter Franzén tappelee Sean Pennin kanssa, on toinenkin suomiyhteys: elokuvan leikkaaja, nykyään Los Angelesissa asuva Frédéric Thoraval on käynyt Suomessa Rare Exportsia viimeistelemässä. Reissulla Thoravalille tuli niin sanotusti suru puseroon.
Lisää itkevästä ranskalaisleikkaajasta ja kaikesta muusta kirjassa.
Vaikka juoni ei enää voinut yllättää, itse elokuvasta nautin kovasti, kun sen lopulta kaiken kirjoittamisen jälkeen joulukuun alussa näin. Katsoin sen eilen uudestaan, eikä siinä edelleenkään ole tylsiä hetkiä.
Muokattu to 19.3. klo 21.59: UKK 2.0 -elokuvahankkeen nimi korjattu.