Huippu-urheilijoiden tarinat nostivat tietokirjat myyntilistojen kärkeen. Värityskirjoista tuli kirjakauppojen pelastajia. Mitä muuta kirjavuodesta jäi käteen? Lue myös, minkälaisia houkuttimia perinteiset kirjakaupat joutuvat keksimään, jotta asiakkaat tulisivat kirjavalikoimien äärelle.
Kotimainen fiktio
Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat. 223 s. Gummerus.
▶ Sattuma kuljettaa Selja Ahavan kirjassa eteen asioita, joihin ei voi ennalta varautua. On reagoitava jo tapahtuneeseen. Dramaturgina työskennellyt Ahava debytoi vuonna 2010 kiitellyllä romaanillaan Eksyneen muistikirja. Toinen romaani on eittämättä kypsynyt tekijällään kauan: kirja on kuin pitkä lausetutkielma, kehyksenä ajatus kaiken päättymättömyydestä. Ahava kurkistaa tulevaisuuteen, joka on vastassa odottamattoman jälkeen. MÅ
Elina Hirvonen: Kun aika loppuu. 251 s. WSOY.
▶ Aluksi Elina Hirvonen siteeraa Susan Sontagia: Myötätunto on epävakaa tunne, joka kuihtuu pois, ellei sitä muunneta toiminnaksi. Jos hyväksymme lukemisen toiminnaksi, ymmärrämme, että Hirvonen estää myötätunnon kuihtumisen. Esikoinen Että hän muistaisi saman, toinen Kauimpana kuolemasta ja uusi Kun aika loppuu puhuttelevat vahvasti lukijoitaan ja keskustelevat kiinnostavasti keskenään. Tiivistän niiden viestin lainaukseen: ”Ihmiskunnan voima voi yllättää paitsi tuhoamisessa ja itsekkyydessä myös viisaudessa, kohtuudessa ja uuden luomisessa.” KN
Kari Hotakainen: Henkireikä. 199 s. Siltala.
▶ Vaikka kirjailija ei ole Henkireiässä terävimmillään – draa-man käänteet ovat välillä liiankin ennakoitavia – kirja hakkaa suuren osan kotimaisesta kaunokirjallisuudesta. Hotakaisen erottaa monesta muusta itsevarma- ja tietoinen kielenkäyttö. Hänellä on myös viileitä huomioita, kuten se, että omakohtainen ei tarkoita välttämättä omaperäistä tai että tunteita ei ole aina syytä ilmaista julkisesti. Siinäkin on itua, että nolla on numeroista kaunein, koska ympyrän sisälle mahtuu kaikki. HR
Karo Hämäläinen: Yksin. Romaani Paavo Nurmesta. 251 s. WSOY.
▶ Elämäänsä muisteleva Paavo Nurmi on Karo Hämäläisen teoksen kertojanääni. Hämäläinen on halunnut löytää ihmisen, joka kätkeytyy maineen, ennätysten ja voittojen taakse. Taustatyö on tarkkaa ja kertomus kietoutuu tiiviisti Nurmen elämän tunnettuihin faktoihin. Tarina vyöryy päälle niin todentuntuisena, että on helppo unohtaa lukevansa fiktiota. Hämäläinen luo psykologisesti hienopiirteisen ja surullisen muotokuvan miehestä, jota piiskaa eteenpäin maaninen häviämisen viha. MJ
Katja Kettu. Yöperhonen. 326 s. WSOY
▶ Katja Ketun uuden romaanin päähenkilö Irga Malinen hiihtää kommunistiagitaattorille lasta odottavana tuiskussa Petsamosta itään. Kettu sommittelee alistajien ja alistettujen tarinaa, jälleen hienoin, mystisin lausein. Hän jatkaa siitä, mihin loisteliaassa Kätilössään jäi. Visuaalinen maisema on mystiikkaa täynnä, mutta vahvat maalailut tukeutuvat historiallisiin tosiasioihin. Kätilössä kerronta oli pilkottu sirpaleiseksi, Yöperhosessa on perinteisempi takautumien ja nykyhetken rakenne. Ratkaisu toimii. MÅ
Heidi Köngäs: Hertta. 285 s. Otava.
▶ Heidi Könkään romaanin Hertta Kuusinen on uuden ajan nainen. Hän on eroottisesti aktiivinen ja etsii omansa. Kiihkeässä rakkaussuhteessa puoluetoveriin Yrjö Leinoon, komealta näyttävään mieheen, Hertta on vahva ja vakaa. Hänen nykyaikaisuuttaan romaani vahvistaa aika modernilla kielenkäytöllä. Olkoon menneeksi, enimmäkseen. Silloin kyllä ällistyn, kun hän pääsee lämpimään kylpyyn, katselee alastomuuttaan ja koskettelee ”pesää”. Aikakausi kolmekymmentäluvulta sotien läpi vasemmiston menestysvuosiin on osaavasti ja monipuolisesti kuvattu. Komea romaani. KN
Laura Lindstedt: Oneiron. 440 s. Teos.
▶ Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron näyttää, mitä viimeisellä hetkellä tapahtuu. Ihminen on alasti, kyllä, mutta ei yksin, mikä estää paljaimman persoonan esille tulemisen. On toteutettava vielä kuollessaankin odotuksia, joihin on vastannut koko elämänsä. Maailma on täynnä kuolleiden omaisille tarkoitettuja surukirjoja – joista Oneiron on se taiteellisempi versio. Oneiron on huolellisesti luotua kirjallisuutta. Siinä on klassikon ainekset, sillä kuolema koskettaa kaikkia. Ja jos se esitetään kauniina, elämä tuntuu lohdullisemmalta, ennen viimeistä luopumista. MÅ
Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua. 86 s. WSOY.
▶Pari lähtee juhlista miehen luokse. Lammelta kuuluu avunhuutoja. Kun mies pelastaa hukkuvaa, tämä paljastuu miehen kaksoisolennoksi. Seuraa käsirysy. Pelastaja jää lampeen ja kaksoisolento jatkaa naisen kanssa matkaa. Lavarunoilijana tunnettu Erkka Mykkänen kertoo esikoisteoksessaan naama vakavana kaskuja. Ihmiset saavat haluamansa, mutta eri tavoin kuin luulivat. Asetelmat näyttävät ensi silmäyksellä mielettömiltä. Jos kaikkea ei kuitenkaan ajattele kirjaimellisesti ja jos tulkintahorisonttia hieman laajentaa, mahdoton voikin olla mahdollista. HR
Sofi Oksanen: Norma. 303 s. Like.
▶ Oksasen viidennen romaanin pääosassa ovat hiukset, jotka kasvavat luonnotonta vauhtia. Oksanen on punonut kierteisen ja moniaineksisen tarinan. Taustatyössä on nähty vaivaa. Välillä tuntuu kuin istuisi kuuntelemassa luentoa aiheesta ”Hiukset – naisen kruunu vai orjantappura?”. Kaikki selitetään perusteellisesti, mitään ei jätetä auki. Tässä onkin kirjan ongelma. Tunnelmaa ei jouda luomaan, jos pitää koko ajan juosta uuteen selitykseen. Ehkä Oksanen on luottanut liikaa siihen, että tärkeä aihe kantaa itsessään. HR
Panu Rajala: Intoilija, 419 s. WSOY.
▶ Korkeinta taidetta voi tavoitella hilpeällä mielellä, mutta yhtä hyvin mieli vakavana. Suomalaisen maiseman kuvaaja I. K. Inha valitsi tiekseen jälkimmäisen, ainakin jos on uskominen Panu Rajalan kaunokirjallista dramatisointia valokuvaajan elämästä. Intoilija on rutinoituneen kirjoittajan sujuvasti etenevä työ. Tekstin tyylilaji pyrkii vastaamaan Inhan omaa tuotantoa. Rajala rakentaa Inhan kummallisen surumieliseksi hahmoksi. Mutta: ehkä se oli juuri näin. MÅ
Matti Rönkä. Eino. 235 s. Gummerus.
▶ Maaseutuprosaistien joukkoon liittyy Matti Rönkä, tähän asti dekkarikirjailijana kunnostautunut. Eino-romaanin henkilöissä, ympäristöissä, kohtauksissa on tuttu sävy tai vire. Ukki Heikkinen, Eino, potee lempeähkösti etenevää muistisairautta ja muistelee elävästi sodanjälkeisten vuosien kohtaloitaan, seikkailukirjanomaisia. Suurelta osin kerronta kulkee Ukin ajatuksissa. Osin myös pojanpoika Joonas haastattaa Ukkia. Rönkä saattaa luontevasti yhteen eri-ikäisiä suvun ja kylän ihmisiä, vuosikymmenien ympäristön yksityiskohdat ovat aidosti paikallansa. KN
Anja Snellman: Antautuminen. 325 s. Otava.
▶ Verensä kuiskausta kuulevan, ilmaisukykyisen lapsen kuvauksena Antautuminen on onnistunut teos. Romaanin luvuissa pakenemisvalmius kestää aikui-suuteen asti. Päällekkäisistä päivistä ja vuosista nousevat tarinan mittaan päällimmäiseksi pahemmat. Tyttö kavahtaa ennen kaikkea ihmisiä. Jo neuvolan papereissa lukee ”ihmispelko”. Mutta tyttösestä kasvaa aikuinen nainen, kirjailija, äitikin, ja viimeiset sivut seestyvät. KN
Petri Tamminen. Meriromaani. 142 s. Otava.
▶ Mielelläni olisin jäsenenä niissä kirjapiireissä, jotka valitsevat Meriromaanin lukukirjakseen. Se tarjoaa auliisti aiheita rauhalliseen, vilkkaaseen keskusteluun. Jo päähenkilön, merikapteeni Vilhelm Huurnan mietteet viimeisen haverin jälkeen tarjoutuvat keskusteltaviksi. Kohtalo taputtaa Huurnaa poskelle ja sanoo, ettei täällä aina lyödä, joskus vain hipaistaan, ja sattumaa ovat niin lyönnit kuin hipaisut. Huurna on jokseenkin jokaisella pienellä sivulla jotain sellaista mieltä, jota olisi hauska vatvoa puolesta tai vastaan tai sekä että. KN
Saara Turunen. Rakkaudenhirvö. 441 s. Tammi.
▶ Saara Turunen poimii päähenkilönsä epävarmuusympäristöistä olennaisia, osuvia asioita ja ihmisiä, yhtä hauskoja oltiin sitten Kontiolahdella tai aurinkoisen ulkomaan hienostoalueella. Toinen erinomainen etu on Turusen kielenkäyttötaito. Erikoisuus ei vie vaikeatajuisuuteen vaan iloiseen omaperäisyyteen. Yksi romaanin piirre tuntuu vaikeahkotajuiselta. Miksi Turunen tai Turusen päähenkilö tarkkailee viitisenkymmentä kertaa tupakointia? Tupakka pöllähtää kuvaan jo lapsuuden pihamaalla, jossa Jumala istuu puutarhatuolissa ja polttaa ja polttaa, vaikka sataa. KN
Hannu Väisänen. Piisamiturkki ja muita kertomuksia. Novelleja. 286 s. Otava.
▶ Kannessa on kuva seinävaatteesta nimeltä Les caractères. Kirjan tekijä on yhtä vahvasti kuvataiteilija kuin kirjailija. Seinävaatteen pohja on harmaalla raidoitettu. Novelleissa on toistuvana värinä rauhallinen harmaa. Kokoelman avaava novelli Itse tehty viili on helmi. Se jatkaa nopeasti ja tiheästi Väisäsen unohtumattomien Antero-romaanien tarinaa. Muissa novelleissa on oivaltavasti katseltua muukalaisuutta. Ilahdun ennen kaikkea tarinoihin sisälty- vistä yksittäisistä, painokkaista maailmankatsomuslauseista. KN
Ulkomainen fiktio
Jonas T. Bengtsson: Submarino. Suom. Päivi Kivelä. 447 s. Like.
▶Submarino on tyyni kuvaus veljeksistä, joilla on kauhea menneisyys, masentava nykyhetki ja pelottava tulevaisuus. Kun veljekset olivat nuoria, äiti ryyppyreissasi. Pojat vahtivat vauvaikäistä kolmatta veljeä. Vauva kuoli ja veljeksille jäi trauma. Submarino on hyvä romaani pahoista kohtaloista, kertomus kadonneista. Äiti katosi viinaan ja pillereihin, vauva katosi maailmasta, veljekset ovat kadonneet itseltään ja toisiltaan. Kirjassa ei mässäillä kärsivillä tai kauhistella heidän elämäntapaansa. Siinä ei myöskään manipuloida halpamaisesti lukijoiden tunteita. Siksi se vaikuttaa. HR
Nick Cave: Balladi pahasta olosta. Suom. Einari Aaltonen. 171 s. Like.
▶Balladi pahasta olosta vie lukijan Nick Caven viimevuotiselle Pohjois-Amerikan kiertueelle. Kehyskertomuksen mukaan muusikko kirjoitti teoksen lentokoneiden oksennuspusseihin. Totta tai ei, välähdykset arjesta ja muistoista tempaavat mukaansa. Vaimoa ikävöivä Cave, 57, siirtyy antiikin muusista alttarisommitelmien kautta tienvarsikuppiloihin. Cave hakeutuu tyylilleen uskollisesti varjoihin ja ujuttaa tummien tuntojen rinnalle villejä assosiaatioita. Tuloksena on moniulotteista prunoutta, proosan ja runouden yhteensulautumaa. MK
James Ellroy: Perfidia – petoksen piiri. Suom. Juha Ahokas. 896 s. Like. Sähkökirja.
▶Perfidia – petoksen piiri on mestariteos. Se sijoittuu ajankohtaan, jolloin Japani hyökkäsi Pearl Harboriin ja Yhdysvallat liittyi toiseen maailmansotaan. Maassa asuvia japanilaisia aletaan vainota eikä maahanmuuttajien kansalaisoikeuksista piitata pätkän vertaa. Perfidian maailman asukit, niin kuin Ellroyn maailma aina, ovat jakautuneet kahteen: hyväksikäyttäjiin ja hyväksikäytettyihin. Ellroyn vakiosuomentaja Juha Ahokas on ihmeellinen. Ellroyn englanti on vaikeata niin rytmiltään kuin sanastoltaan, mutta Ahokas muuttaa kaiken suomeksi, kuin taikaiskulla. HR
Jonathan Franzen: Purity. Suom. Raimo Salminen. 600 s. Siltala.
▶Purity on tuttua Franzenia. Ensin upotaan syvälle yhden, sitten toisen ihmisen sisään. Heidät kytketään toisiinsa ja aikaansa. Franzen liikuttelee aina suuria, ajankohtaisia teemoja, tällä kertaa hakkerointia ja online-journalismia. Hän kulkee myös Charles Dickensin jalanjäljissä, aina keskushenkilön nimeä myöten. Lopussa Franzen paljastaa oman kirjailijan luontonsa: hyvät ihmiset löytävät toisensa, ja jotain saattaa odottaa valtava omaisuus. Ehkä hänen dickensiläisyytensä onkin sukua herttaiselle Joulukertomukselle. HR
▶Günter Grass kirjoittaa saksan sanoista ja niitä sanakirjaksi koonneista veljeksistä Jacob ja Wilhelm Grimmistä. Hän kertoo veljesten sammumattomasta sanahimosta, muusta kirjallisesta toiminnasta, perhe-elämästä, ystävistä ja 1800-luvun politiikasta. Oheen hän kirjoittaa muistoja omasta elämästään. Kirja vaikuttaa mahdottomalta suomen- taa, mutta Oili Suomisen suurtyön osoittaa, että kääntyyhän se, ja muuntuu, niin kuin jokainen teos kieleltä toiselle siirtyessään muuntuu. KN
Michel Houellebecq: Alistuminen. Suom. Lotta Toivanen. 266 s. WSOY.
▶Alistuminen on satiirinen aateromaani. Houellebecq on ivannut aiemmin vapautumisen utopioita, nyt ilkutaan dystopial- le. Alistumisessa leikitään, että Ranska on muslimien hallussa. Vasemmistolaiset ja oikeistoliberaalit ovat solmineet vaaliliiton Muslimiveljeskunnan kanssa äärioikeiston pelossa. Puolue voittaa vaalit. Uusi järjestys vakiintuu maahan liiankin helposti: naisia jää kotiin ja uskonnollisia yhteisöjä suositaan. Alistumista käsitellään monella, myös seksuaalisella, tasolla. Sitä ei kohua herättäneessä romaanissa kuitenkaan tuomita, vaan sen viehätys ymmärretään. HR
Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Viides kirja. Suom. Katriina Huttunen. 683 s. Like.
▶ Taisteluni-sarjan viides osa kattaa vuodet 1988–2002. Draama rakentuu kamppailuasetelmista: Karl Ove selvittelee välejä isoveli Yngven kanssa, isä ku-kistetaan lopullisesti. Suurimmassa taistelussa kirjoittamisen potenssi ja impotenssi ottavat mittaa toisistaan. Ensimmäinen novelli julkaistaan siviilipalveluksen aikana. Sen jälkeisestä esikoisteoksesta tulee menestys. Siitä seuraa tietenkin ongelmia. ”Miten minusta tuli kirjailija” on kulahtanut tarina, mutta Knausgård kertoo sen niin vetoavasti, että se voisi olla totta. HR
Alice Munro: Nuoruudenystävä. Suom. Kristiina Rikman. 332 s. Tammi.
▶Nuoruudenystävä on Alice Munron kymmenes suomennettu novellikokoelma, jonka kymmenessä tarinassa kerrotaan pikkukaupungin naisista sekä heidän suhteistaan muihin naisiin, miehiin ja lapsiin. Munron tyyliä on kutsuttu kotifiktioksi. Se on silti, luojan kiitos, kaukana lempeästä kodikkuudesta. Henkilöt tarinoivat tarinoiden sisällä. Joskus kertomus muuttaa kertojaa. Koko ajan lipsutaan sivuteille, mutta ne eivät ole sivuseikkoja, vaan sitä monisäi- keistä kudosta, josta hahmot koostuvat. Kristiina Rikmanin suomennos tavoittaa helpon tuntuisesti Nobel-palkitun kirjailijan nyanssit. hr
Andrés Neuman: Vuosisadan matkustaja. Suom. Tarja Härkönen. 602 s. Tammi.
▶ Vuosisadan matkustaja tähtää korkealle. Tyylillisiä esikuvia näyttäisivät olevan Thomas Mannin Taikavuori sekä Marcel Proustin ja Robert Musilin suurromaanit. Napoleonin sodat ja Wienin kongressi ovat tuoreessa muistissa. Ajan atteet, uskonto ja politiikka lietsovat keskusteluja. Aiheissa ja painotuksissa voi nähdä yhteyksiä moniin nykyajan kysymyksiin kuten nationalismiin. Keskustelut ovat oppineita, mutta liian maltillisia. Hahmot jäävät kiihkeyden vaikutelmasta huolimatta valjuiksi. Kunnioitusta ansaitsee silti uutteruus, jolla Neuman luo uudestaan merkittävän aikakauden. HR
Luiz Ruffato: Tekokukkia. Suom. Jyrki Lappi-Seppälä. 176 s. Into.
▶Tekokukkia esittelee alakuloisia ihmisiä viimeistellyssä melankolisessa maisemassa. Ruffato sommittelee esteettisen lukukokemuksen. Lukija kohtaa ihmisiä, jotka ovat joutuneet vanhempiensa tai läheistensä kaltoin kohtelemiksi. He ovat selviytyneet, mutta eivät ilman haavoja. Lopulta kaikki ovat yksin itsensä kanssa ja ”surkeita epäonnistumistensa museoita”. Uruguayhin, osin ”suomalaiskaupunki” Fray Bentosiin sijoittuva Paksukainen nousee keskeiseksi luvuksi. MÅ
George Saunders: Joulukuun kymmenes. Suom. Markku Päkkilä. 230 s. Siltala.
▶George Saundersin ensimmäinen suomennos osoittaa, että kirjai- lijan keräämille runsaille kehuille on perusteita. Saunders ei aliarvioi lukijaa. Hahmot rakentuvat ulkoisen ja sisäisen puheen kautta. He tuottavat jatkuvaa äänivirtaa, jonka seassa ui arkisia haluja, tarpeita ja toiveita. Lähiöiden ja pikkukaupunkien rahvasta kuvataan inhottavan läheltä, mikä kertoo sekin Saundersin taidosta. Ihmisiä ei roman- tisoida, mutta ei myöskään eläimellistetä. Saunders tuntuu sanovan, että helvettiähän täällä on, turha esittää muuta, jotenkin tässä silti pärjätään. HR
Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia. Kertomuksia. Suom. Arja Pikkupeura. 219 s. Siltala.
▶Ljudmila Ulitskajan kertomuskokoelmassa on kaksi sikermää: Tyttölapsia ja Lapsuus -49. Kumpikin kuvaa ymmärtäen pikku- ja koulutyttöjä. Tyttöjen toimiin ja tunteisiin tutustuva lukija tajuaa, että Ulitskaja kertoo omista kokemuksistaan. Tätä vakuutetaan myös teoksen mottosanoissa: ”Lapsuusmuistoni eivät jätä minua rauhaan.” Ulitskaja muistaa 1940–50-lukujen tovereittensa luokkajaon. ”Tataarit kaveerasivat tataarien kanssa, huonot oppilaat huonojen oppilaiden kanssa ja lääkärien lapset lääkärien lasten kanssa.” KN
John Williams: Stoner. Suom. Ilkka Rekiaro. 306 s. Bazar.
▶ Viisikymmentä vuotta sitten ilmestynyt romaani on saavuttanut ansaitun maailmanmaineen hitaasti. Sen henkilöt, miljööt ja asenteet tuntuvat kevyesti tutuilta – Yhdysvaltain yliopistopiireistä on tehty muutama romaani ja elokuva sitten Stonerin. Kerronnan tarkkuus, henkevyys ja kertojan vakava vaivannäkö pitävät kuitenkin kaiken kyllästymisen loitolla. Vaikka suomennos kompastelee pari kertaa tavoitellessaan vanhaa sanontaa, filosofisen rakastajan mietteet ovat suomeksikin kauniit ja vaikuttavat. KN
Tietokirjat
Laurent BinetHHhH: Heydrichin salamurhan jäljillä. 344 s. Gummerus.
▶ Reinhard Heydrich, natsien käskynhaltija Prahassa ja Heinrich Himmlerin oikea käsi, surmattiin vuonna 1942. Attentaatin suorittivat Jozef Gabc˘ík ja Jan Kubiš. Erinomaisessa teoksessaan Laurent Binet nostaa esiin itsensä ja taustatyönsä. Tietokirja kommentoi itseään ja paljastaa rakentumisensa. Binet sanoo heittävänsa pisaran stilisointia todellisuuden valtamereen. Sotahistorian harrastajilla ei ole silti syytä huoleen, sillä faktoja ei vääristellä. Heydrich, vastarintaliikkeen sankarit ja 1940-luvun Praha heräävät eloon. Täyteläinen kirja saa ennen kaikkea ihailemaan sitä, miten monin eri tavoin tosiasioista voi kertoa. HR
Heikki Haavikko: Paavo Haavikko, isä. Muistelma. 303 s. Teos.
▶ Suuri runoilija Paavo Haavikko saa olla poikansa Heikki Haavikon silmis sä suuri ihminen. Muistelma ei pyri riisumaan myyttisyyttä, mutta kuvaa myös pienisieluisuutta kertoessaan Paavo Haavikon sairauden ja kuoleman ympärillä käydystä irvokkaasta kilpailusta. Päätöksenteon nopeudesta kerrotaan esimerkkejä: kustantajana Paavo Haavikko ei lukenut yhtään kirjaa loppuun, mutta löysi aina nopeasti olennaisimmat asiat. KN
Perttu Häkkinen, Esa Iitti: Valonkantajat – Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä. 300 s. Like.
▶ Kotimaisten mystikkojen kohtaloita esittelevä tietopaketti liikkuu hämärän rajamailla asenne koh- dallaan. Tattarisuon mysteeristä ufotutkijoihin etenevä tutkielma ei usko uskomuksiin. Se ei myöskään pilkkaa hämmentäviä tietäjiä kuten Ior Bock tai eetteripyörremies Kauko Niemi. Arkijärjen ohittavat maailmankuvat välitetään rikkaalla tarinaniskijän otteella, jalat maassa. LL
Nina Junttila: Kavereita nolla. Lasten ja nuorten yksinäisyys. 189 s. Tammi.
▶ Kasvatuspsykologian dosentin tärkeä teos selventää oivallisesti yksinäisyyteen liittyviä mutkikkaita syy- ja seuraussuhteita. Tietokirjan kouraiseva ydin koostuu nuorten ja lasten omista kertomuksista, jotka osuvat sydämeen. Yksinäisen elämän ikävintä lajia eli pitkään jatkuvaa sekä sosiaalista että emotionaalista yksinäisyyttä kokee joka kymmenes peruskoulua käyvä tyttö ja poika. Teoksessa tuodaan esiin myös konkreettisia keinoja, joilla yksinäisyyskierteestä voidaan auttaa irti kotona ja koulussa. MM
Esa Koivuranta, Kati Pehkonen, Tuija Sorjanen, Annina Vainio: Marimekko, suuria kuvioita. 472 s. Into.
▶ Tutkivien journalistien Marimekko-analyysi on ristiinvalotus yrityksestä, jonka merkitys suomalaisille on suurempi kuin sen taloudelliset tunnusluvut. Marimekosta on kirjoitettu paljon, mutta tämä teos ei ole kiiltokuva eikä firman tilaustyö. Yli sataan haastatteluun ja huolellisesti perattuihin arkistolähteisiin perustuva teos kertoo, mistä Marimekon suuri tarina on syntynyt. Kirjan kiinnostavinta antia on kuvaus vierailusta Kiinan-tehtaalla, jossa valmistetaan Marimekon tuotteita: eettisen tuotannon periaatteet ja todellisuuden haasteet eivät ole helppo yhtälö. LP
Sixten Korkman: Väärää talouspolitiikkaa. Talouden kriisit ja opilliset kiistat. 247 s. Otava.
▶ Sixten Korkmanin taustalla on pitkä ura talouspoliitikkojen huippuavustajana Suomessa ja EU:ssa. Korkmanin uusin kirja käsittelee asiantuntevasti sitä, miten aatteesta, tieteestä, etiikasta ja politiikasta sekoitetaan talouspolitiikan cocktail. Professori kirjoittaa oppineesti, mutta ei kätke mielipiteitään. Eurokriisin hoito – ”kelvoton”. Liittovaltioajatus – ”epärealistinen”. Simppelit setelirahoitusreseptit – ”populismia”. Suomen eurojäsenyys näyttää Korkmanista suurelta erehdykseltä, mutta ero eurosta ei silti ole ”realistinen näkymä”. Kirja on hyvä esimerkki dogmit kyseenalaistavasta keskustelusta. KH
Markku Kuisma: Venäjä ja Suomen talous 1700–2015. 363 s. Siltala.
▶ Professori Markku Kuisma tarkastelee Suomen talouden kehitystä 1700-luvulta nykypäivään. Siihenkin liittyy geopolitiikkaa ja valtapelejä, kun kysymys on suhteesta Venäjään. Nokian ja Koneen nousu maailmanluokkaan ei olisi ollut mahdollista ilman idänviennin kokemuksia. Kuisma kirjoittaa selkeästi ja analysoi terävästi. Teos palkittiin Kanavan ja Otavan kirjasäätiön Kanava-palkinnolla. TT
Anna-Lena Laurén & Peter Lodenius: Ukraina – rajamaa. 130 s. Schildts & Söderström.
▶ Ukraina – rajamaa on kahden kokeneen toimittajan näkemyksellinen kuvaus Ukrainan kriisistä ja sen taustoista. Anna-Lena Laurén kirjoittaa silminnäkijäreportaasia ja Peter Lodenius analysoi historian käänteitä. He osoittavat, etteivät Itä-Ukrainan separatistit ole kansan syvistä riveistä syntynyt liike, vaan Venäjän johtama miliisi. Kirja kertaa hyvin Venäjän tavoitteet: presidentti Vladimir Putin yrittää pakottaa Ukrainan hallituksen myönnytyksiin luomalla levottomuuksia ja sekasortoa. Hän haluaa Ukrainasta liittovaltion, jossa venäjänkielinen itäosa voisi luotsata vahvan itsehallintonsa turvin koko maan takaisin Kremlin kainaloon. TT
René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan. 221 s. Siltala.
▶ Viimeinen juna Moskovaan lähti Riikasta sunnuntaina 29.6.1941. Josef ja Mascha Jungman ehtivät siihen kaksi päivää ennen saksalaisten tuloa. Juutalaisille Neuvostoliitto oli silloin turvallinen. Suomenjuutalaisen sukutragedian paljastava Viimeinen juna Moskovaan perustuu arkistojen tutkimiseen Helsingissä, Riikassa, Pietarissa, Moskovassa ja Berliinissä. Tuloksena on suurella sivistyksellä kirjoitettu, järisyttävä lukukokemus. Yhden suvun mikrokosmoksesta rakentuu suomalainen, juutalainen ja eurooppalainen selviytymistarina. René Nybergin teos on erinomainen johdatus juutalaisten paradokseja pursuavaan historiaan. PL
Iris Pasternack: Tautitehdas. Miten ylidiagnostiikka tekee meistä sairaita? 197 s. Atena.
▶ Politiikan sote-melskeiden keskellä on hyvä muistaa, että terveydenhuollon säästöt ovat muutakin kuin erilaisten hallintohimmelien rakentelua. Pasternackin mielestä on paradoksaalista, että sairauksia diagosoidaan ennätysmäärä, vaikka ihmiset ovat terveempiä kuin koskaan. Kirjassa on monia herkullisia kuvauksia siitä, miten käynti lääkärissä tuottaa toisinaan sekä turhaa tuskaa että rahanmenoa. TL
Touko Perko: Mies, liekki ja unelma: Nobelisti A.I. Virtasen elämäntyö. 704 s. Otava.
AIV-rehu, voisuola, maukkaampi emmental-juusto. Siinä Artturi Ilmari Virtasen (1895–1973) saavutuksia. Dosentti Touko Perko kirjoitti kemian suurmiehestä kiinnostavan elämäkerran. Suomalaisen biokemian ja maidonjalostusteollisuuden isä keräsi tukun poliittisia vihollisia. Hänelle 1945 myönnetty kemian Nobel herätti ihastusta, kansallisylpeyttä ja kateutta. On väitetty, että Nobel-toimikunta olisi vain lohdutellut sodassa hävinnyttä Suomea. Perusteellinen ja luettava elämäkerta osoittaa, että Virtasen nimi oli listalla jo kauan ennen sodan loppua. JA
Juho Saari: Huono-osaiset. Elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla. 300 s. Gaudeamus.
▶ Itä-Suomen yliopiston hyvinvointisosiologian professorin uusin kirja on rautaisannos huono-osaisuuden sosiologiaa ja sosiaalipolitiikkaa. Huono-osaisia ovat mm. asunnottomat, päihdeongelmaiset, osatyökykyiset, pitkäaikaistyöttömät ja vangit. Saari on kirjoittanut vaikuttavan puheenvuoron, jonka viesti on selvä: mitä paremmin huono-osaisia kohdellaan, sitä parempana yhteiskuntaa voi pitää. Juho Saari kirjoittaa erinomaisesti sortumatta saarnaamaan. Hän ei idealisoi huono-osaisia eikä demonisoi hyvinvoivaa enemmistöä. KH
Ville Similä, Mervi Vuorela: Valtio vihaa sua. Suomalainen punk ja hardcore 1985–2015. 608 s. Like 2015.
▶ Freelancer Mervi Vuorela ja Helsingin Sanomien toimittaja Ville Similä kokosivat samojen kansien väliin 30 vuotta yhden rockmusiikin muodoista rujoimman eli punkin ja siitä kehittyneen vielä rujomman hardcoren historiaa. He kuvaavat tarkasti ilmiön sisäisiä virtauksia ja ideologisia liittymäkohtia anarkismiin, antifasismiin ja äärivasemmistolaisuuteen. Punkkarien päihteiden käytön, sekoilun ja yleisen pahennuksen herättämisen kuvaus ei aina vältä mytologisointia. Anekdootteja lukiessa saa sekä nauraa että itkeä. MJ
Helena Telkänranta. Millaista on olla eläin? 293 s. SKS.
▶Kirjan kansikuva johtaa harhaan: Telkänrannan teos ei ole eläinaktivistien pamfletti eikä koirakoulun opas. Teos on kiinnostava katsaus eläinten kognition eli mielen toiminnan tutkimukseen. Kirjoittaja on evoluutiobiologi, joka kertoo kiihkottomasti ja perustellen, mitä tiede tällä hetkellä tietää eläinten älykkyydestä ja kokemusmaailmasta. Uusi tieto muuttaa totuttuja käsityksiä ja avartaa ymmärrystämme. Se, että maailmankuva laajenee myös eläinten ymmärtämiseen, ei silti merkitse ihmisen vähättelyä. LP
Tuomas Tepora: Sodan henki. Kaunis ja ruma talvisota. 372 s. WSOY.
▶ Tuomas Tepora tutkii talvisodan henkeä Maan Turvan mieliala- raporttien avulla. Alueluovutusten koetettiin tuottavan Suomelle häpeää koko maailman silmissä. Sitä ei suomalaisten omanarvontunne sallinut. Sodan aikana koettiin, että elämällä oli suurempi tarkoitus. Sen hyväksi työskentely kannatteli ihmisiä. Kääntöpuolena oli erilaisuuden pelko, joka johti syntipukkien etsimiseen, vakoojajahtiin ja evakkojen ryssittelyyn. LT
Pekka Valtonen: Puolen maailman valtias. Kaarle V:n 1500-luku ja Euroopan mahdin synty. 616 s. Gaudeamus.
▶ Aikansa mahtavimmasta monarkista kertova teos sukeltaa syvälle viidensadan vuoden takaiseen maailman- historiaan. Valtonen käsittelee perusteellisesti niin uskonpuhdistuksen, löytöretket kuin 1500- luvun suurvaltojen ja hallitsijasukujen monet keskinäiset kiistat. Samalla hän osoittaa vakuuttavasti, mitkä kaikki seikat tekivät Euroopasta sadoiksi vuosiksi johtavan maanosan. TL
Björn Wahlroos: Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta. 368 s. Otava.
▶ Pankkiiri Björn Wahlroosin teoksen tarkoitus on torjua hänen väärinä pitämiään talousoppeja. Ex-professori tuottaa selkeää tietokirjatekstiä. Myös mielipidekirjana teos toimii hyvin: kirjoittaja ei kätke näkemyksiään. Esimerkiksi niin sanottua leppistamista eli downshiftausta hän pilkkaa näin: ”Downshiftausta puoltava argumentointi haiskahtaa Kiinan kulttuurivallankumoukselta: ei riitä, että itse valitsee ’hyvän elämän’, vaan kaikkien pitää osallistua 1960-lukulaisiin bileisiin.” KH
Lastenkirjat
Riina Katajavuori: Sumusaaren merirosvo. 27 s. Karisto.
▶Päähenkilön äiti on hurja merirosvo, eikä nimettömän päähenkilölapsenkaan sukupuolesta voi olla varma. Sumusaaren merirosvo leikittelee sukupuolirooleilla: se on hieno ja hauska kirja. Varsinainen seikkailu alkaa, kun päähenkilö törmää parveen kuolleita pikkukaloja, joita ohikulkevan laivan kalastajat kaatavat ämpärikaupalla laidan yli mereen. He haluavat kaupan tiskille vain isoja kaloja. Kirja vaatii selittämään ihmisen tolkutonta toimintaa lapselle. EV
Tomi Kontio, Elina Warsta: Koira nimeltä Kissa. 32 s. Teos.
▶Kaunis ja kovin surumielinen kirja. Päähenkilökoiran nimi on Kissa. Kissa on pentueen ainut eloonjäänyt ja kun Kissa on pieni, myös emo jättää hänet. Ratkaisua ei selitetä. Kissa muuttaa Helsinkiin, jossa häntä kiusataan hassusta nimestä ja sekarotuisuudesta. Näätä-niminen ystävällinen pultsari opettaa, että on vaikea elää, jos ei luota keneenkään. Kirjassa on onnellinen loppu ja kaunis opetus, mutta myös paljon pahaa maailmaa. Elina Warstan ulkoasu on kaunis ja surumielinen pikkukoira ja muut hahmot ovat ihanan ilmeikkäitä. EV
Elina Lappalainen, Christel Rönns: Mistä ruoka tulee? Nakki lautasella, 48 s. Tammi.
Lastenkirjoissa maatilojen pihoilla näkyy yleensä muutama kana ja pari lehmää, ei tuhansien kanojen kanaloita ja porsitushäkkejä. Elina Lappalainen jakuvittaja Christel Rönns esittelevät maatilan arkea tänä päivänä. Kaksi lasta käy eläinlääkäri-isän kanssa navetassa, sikalassa ja kanaloissa. Lehmä kulkee lypsyrobottiin ja emakkosika makaa pienessä häkissään jottei talloisi porsaitaan. Kirja ei usuta kasvissyöntiin, mutta kehottaa miettimään, miten eläimet ovat eläneet. EV
Nadja Sumanen: Rambo. 238 s. Otava.
▶ Toimintaterapeutti Nadja Sumanen voitti Finlandia Junior -palkinnon. Opit kirjaa varten hän sai työstään. Rambon äiti on yksinhuoltaja, jolla on usein uusi poikaystävä. Äiti sairastaa masennusta. Rambo huolehtii itsestään. Hän on saanut adhd-leiman ja tottunut ajattelemaan, ettei hänestä ole mihinkään. Koskettava tarina on valoisa. Se poimii hyvin yksityiskohtia, jotka Rambon elämässä ovat toisin. EV
Sanna Tahvanainen, Jenny Lucander: Lohikäärmeunia. 36 s. Schildts & Söderströms.
▶ Juuri sopivan ihmeellinen kirja. Sanna Tahvanaisen ja Jenny Lucanderin Lohikäärmeunissa on niin paljon koukkuja ja katsottavaa, että se kestää monta lukukertaa. Aikuisellekin riittää uutta löydettävää ensimmäisen iltasatukerran jälkeen. Bellan äiti on bisnesnainen, tekee liikaa töitä ja nukkuu huonosti. Bella neuvoo äitiä katsomaan lohikäärmeunia ja äiti nukahtaa heti. Seikkailu unimaailmassa on niin outo kuin unessa ja lastenkirjassa pitääkin olla. EV
Vuoden kirjat 2015 arviot: Jyrki Alenius, Kustaa Hulkko, Markku Jokisipilä, Matti Komulainen, Tuomo Lappalainen, Lauri Lehtinen, Paavo Lipponen, Marketta Mattila, Kaisa Neimala, Leeni Peltonen, Herman Raivio, Teppo Tiilikainen, Lea Toivola, Elina Venesmäki ja Markus Ånäs.
