Amerikan periaatteet

Osage-heimon mailta Oklahomasta löytyi 1800-luvun lopulla öljyä. Autoistumisen myötä alkuperäisheimosta tuli suhteellisesti maailman varakkain kansa. Osageilla oli luksusta ja valkoiset autonkuljettajat.

Öljylle ilmestyi ottajansa. Muutamien vuosien aikana Fairfaxin seudulla tapahtui murhasarja, jonka uhreja saattoi tietokirjailija David Grannin mukaan olla satoja.

Kuolemantapauksia ei ensin tunnistettu henkirikoksiksi. Lähiseutujen virkavalta oli osaamatonta. Osage-murhia tutkimaan saatiin lopulta liittovaltion poliiseja.

Grann kuvailee kirjassaan Killers of the Flower Moon – öljy­murhat ja FBI:n synty (Otava, 2023), kuinka vuosia kestänyt tutkintakokonaisuus vaikutti Yhdysvaltojen keskusrikospoliisin FBI:n kehittymiseen. Konepistooligangsterien 1930-luku oli vasta alkamassa.

Martin Scorsesen eepos Killers of the Flower Moon on ulkoisesti western ilman sankareita. Se on myös tekijälleen ominaisesti eräänlainen mafiatarina, jossa järjestäytynyt rikollisuus muuttuu yhteisössä itsestäänselvyydeksi.

Kolme ja puoli tuntia pitkä elokuva on Scorsesen pitkän uran parhaita. Vaikka kyse on aivan eri tyylilajeista, teoksena siinä on samaa melankolis-hurmoksellisen synteesin tuntua kuin Aki Kaurismäen koko tuotantoa summaavassa Kuolleissa lehdissä.

Elokuvan syntyhistoria kertoo yhteiskunnallisen ajattelun muutoksista viime vuosina. Hanke oli tekeillä siitä asti, kun Grannin kirja ilmestyi 2017. Scorsese ja käsikirjoittaja Eric Roth oivalsivat siirtää näkökulman tapausta selvittävistä FBI-miehistä paikalliseen väkeen, etenkin osageihin.

Alun perin Leonardo DiCaprion piti näytellä sankaria, lainvartijaa. Toteutuneessa elokuvassa hän esittää Ernest Burkhartia, joka on tyypillinen Scorsesen keskushenkilö: valtapelien nappulaksi päätyvä luuseri, joka kieltäytyy näkemästä totuutta itsestään.

Elokuvan ydin on osage-perijä Mollie Burkhart (Lily Gladstone), jonka kanssa Ernest on avioitunut. Osage-yhteisön varallisuus on osuuskuntamuodossa, mutta valtaoikeus periytyy perheessä myös valkoisille.

Seudun nukkemestari on Ernestin setä, suurmaanomistaja William Hale (Robert De Niro), joka mafiosojen ja huumekeisarien tapaan kerää yhteisön pisteitä lahjoituksilla ja kauniilla puheilla.

Tosiasiassa hänen juonensa on naittaa lähipiiriään osage-sukuihin. Maanomistajat myrkytetään tai ammutaan, ja tapaukset lavastetaan itsemurhiksi.

Salaliitto on niin törkeä, että sen hahmottaminen edellyttäisi tutkijoilta melkein sairasta mielikuvitusta. Ellei kyse olisi tositapahtumista, se olisi myös metafora Amerikan ja maailman­historian suurimmasta ryöstömekanismista, kolonia­lismista. Nyt se ei ole vertaus vaan todiste.

Korruption tuhovoima nähdään perheen sisältä.

Ernest Burkhart luovuttaa itsensä systeemiin, jossa hänen edellytetään tappavan itselleen rakkaat asiat. Käyttövoimana on sisäistetty rasismi, joka kielletään päivänvalossa ja jossa kieriskellään, kun ollaan omien porukassa.

Enemmän kuin rikoksen selvittämisestä jännitys syntyy siitä, miten salaliitto voi aina vain jatkua ja millaiset voimat paljastuvat sen mahdollistajiksi.

Ristiriitojen kehä laajenee uusilla yllätyksillä, kun Mollie Burkhart haastaa miehensä. Ernestin kohtalossa on syvintä ironiaa, Mollie herättää kunnioi­tusta.

Killers of the Flower Moon ei kerro vain epäoikeudenmukaisuudesta. Kolonialismin perintö ulottuu Scorsesen kudelmassa kaikkeen, massaviihteeseenkin, jota jättiyhtiö Applen rahoittama elokuva väistämättä myös on.

Kun elokuvantekijä sijoittaa itsensä kuvaan, hän ei tee sitä paistatellakseen jälkipolville vaan tunnustaakseen syyllisyyttään. Killers of the Flower Moonin kuvaama maailma ei päättynyt 1930-luvulla, vaan me kaikki elämme siinä. 

Martin Scorsese: Killers of the Flower Moon. Elokuvateattereissa 20.10. ★★★★★