Voi änkeröinen
Kohdeyleisöä miellytetään taas lepertelyllä ja värikkäillä lavasteilla.
Iltalehden kriitikko Juho Rissanen löysi lastenelokuvasta epäkohdan: ”Pelle Hermanni saa omassa elokuvassaan eteensä vain pienen pinon lettuja.” (IL 11.9.2022)
Tosiaan, Äitiliini tarjoilee pojalleen ainoastaan seitsemän ohukaista viime vuonna ensi-illan saaneessa Pelle Hermannissa.
Ja tosiaan, tällaista lastenelokuvien kritiikki pääsääntöisesti on. Hienosäkeistä ja oivaltavaa taidetulkintaa. Viirupesoset ja Heinähatut tarjoavat suojatöitä kokeneille ohjaajille ja harjoittelupaikkoja aloittelijoille.
Timo Koivusalon Pelle Hermannissa lapsia yritetään miellyttää lepertelyllä ja värikkäillä lavasteilla niin raivokkaasti, että klovni uhkaa jäädä sivuosaan.
Koivusalo piti itsensä leivässä kolmella Risto Räppääjällä, löysi takaisin luovuutensa lähteelle Wikipediaan ja huomasi tamperelaispellen olevan ”sukupolvikokemus”, joka ansaitsee kokonaisen elokuvasarjan.
Tuore kakkososa Pelle Hermanni ja hypnotisoija jähmettää hahmoja entistä katatonisempaan tilaan.
Se nokittaa ykkösosan mitättömän lettukasan suurella täytekakulla.