Synkkä perinne

Lamasyksynä 1992 Savonlinnassa riehuu olio, joka saalistaa alueen syrjäytyneitä. Nuori Jani ystävineen joutuu todistamaan outoja ilmiöitä tutkiessaan autiotaloa. Onko yliluonnollisilla hirmuteoilla yhteys hänen omaan perheeseensä?

Verikyyhky on kahden maailmalla tunnustetun savonlinnalaistaiteilijan yhteis­teos. Sami Makkonen tunnetaan sarjakuvataiteilijana, jonka töissä yhdistyvät pimeys, hallittu kaaos ja ekspressiivinen jälki.

Lauri Ainalan monialainen toiminta ulottuu kirjallisuudesta musiikkiin. Hän rakentaa maailmoja kerrostamalla yhteen elettyä kokemusta, paikallishistoriaa, ääntä, kuvaa, tutkimusta ja kulttuurisia viitteitä.

Verikyyhkyssä kaksikko tuo ulkopuolisuuden kauhut paitsi näkyväksi myös kuultavaksi. Sarjakuvaromaaniin on luotu äänimaisema, jonka saa soimaan teoksen sivuille painetuista QR-koodeista.

Soundtrack on julkaistu myös laajennettuna levyversiona. Musiikista vastaa Ainalan johtama Harju-yhtye. Teosta taustoittava dokumentti ja musiikkivideot täydentävät paketin.

Ainala teki kollaasimaisen äänimaiseman tietokoneella ja vanhoilla nauhureilla.

”Musiikin tekeminen on minulle äänimaailmojen rakentamista, aika samanlaista kuin kirjoittaminen tai elokuvan tekeminen. Harju-muusikoiden roolit vaihtelivat biiseittäin. Sitten purin kappaleet osiin, joita runtelin vanhojen kasettisoittimien ja muiden vempeleiden läpi ja kasasin uudelleen tietokoneella.”

Kalevalan sarjakuvatulkinnasta tunnettu Makkonen on muokannut töissään laajemminkin mielikuvia suomalaisesta mytologiasta. Mennyt – ja nykyisyys – näyttäytyy huuruisena, pelottavana ja väkivaltaisena.

”Kalevalan jälkeiset sarjakuvaromaanini Hevosjumala ja Sielujen kutoja ammentavat kauhua esoteriasta ja kansanuskosta”, Makkonen sanoo.

”Verikyyhky on samaa jatkumoa. Yliluonnolliset elementit ja painostavat aspektit ovat minun käsialaani, paikalliset viitteet taas Laurin.”

Ainalalle Verikyyhkyä tehdessä avainteemaksi nousi vanhemmuus.

”Olen kahden tyttären isä, ja yksi suurimmista peloista elämässä on epäonnistuminen vanhempana. Tämä pelko heijastuu eri tavoin myös kirjaan. Aihetta käsitellään teeman ja tunteen tasolla, ei niinkään todellisen tai kuvitellun mokailuni kautta”, Ainala toteaa.

Verikyyhky heijastaa kaksikon kokemuksia Savonlinnasta. Makkonen opiskeli taide­lukiossa ja viihtyi sarjakuvien keräilijänä paikallisessa antikvariaatissa.

Ainala taas asui hylätyissä rakennuksissa ja vietti aikaa rappioalkoholistien parissa. Kerran hän löysi ystäviensä kanssa kuolleen miehen autioituneesta tehtaasta.

Kaksikko keräsi Verikyyhkyyn faktatietoja vuoden 1992 Itä-Savo-lehdistä. Sarjakuvan hahmot perustuvat osittain todellisuuteen. Tosielämän esikuviin kuuluu Makkosen kupparina työskennellyt isoäiti.

Ainalan varttuminen syvästi uskonnollisessa ympäristössä kytkeytyy tarinan historiallis-uskonnollisiin teemoihin.

”Helkan hahmo juontuu osittain uukuniemeläisen horrossaarnaaja Helena Konttisen uskonnosta, maailmankuvasta ja hänestä kirjoitetusta kirjasta Eräs meidän ajan profeetta.”

Ainala oli perehtynyt Konttiseen jo edellisen musiikkiprojektinsa parissa.

”Kupparin hahmoon taas vaikutti joukko eläneitä mutta nyt jo kuolleita paikallisia henkilöitä”, Makkonen sanoo.

Verikyyhkyn graafinen ilme on synkkä harmaan ja mustan sävyineen. Visuaalinen ilmaisu luo hermostuttavan tunnelman. Kuvat levittyvät välillä yli aukeaman, sitten taas piiskaavat kerrontaa tiheänä ruutukaavana. Teksti on harkittua ja toiminnan äänet on sijoitettu osaksi kuvia rytmittämään menoa.

Makkonen sanoo suosivansa niukkaa väriskaalaa.

”Yliluonnollisen kauhun ilme on rähjäinen ja tumma. Öinen. Käytin muun muassa sprayta, öljyväriä, raaputusta ja erilaisia tahroja. Piirsin teosta sekä paperille että koneella. Päiväkohtauksessa käytin verenpunaista, tosin vähensin saturaation minimiin. Viimeistelyn ja tekstityksen tein digitaalisesti. Tussia kuluu mutta tilaan kerralla litran täyttöpulloja, jotta riittää.” 

Sami Makkonen, Lauri Ainala: Verikyyhky. 152 sivua. Like, 2026.

Harju: Verikyyhky. Lp- ja cd-levy. Svart Records, 2026.