Veikka Gustafsson katsoi elokuvan elämänsä rankimmista päivistä

Everest kertoo vuoden 1996 vuorikiipeilytragediasta.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vaikka hän ei ole hahmona mukana elokuvassa Everest, Veikka Gustafssonia ei harmita. Ei, vaikka Gustafssonin osuus muuttaisikin elokuvassa esitettyä versiota tarinasta.

”Ymmärrän, että tämä on kerrottu elokuvallisista syistä näin”, hän sanoo.

”Onhan se kompleksinen asia, miten tositapahtumat pannaan elokuvalliseen pakettiin. Olen tyytyväinen, ettei kiipeilijöistä tehdä idiootteja.”

Toukokuun 1996 vuorikiipeilykatastrofista on tehty aiemminkin elokuvia. Gustafssonin mukaan ne ovat roskaa. Hänellä on pätevyys niiden arvioimiseen.

Jos kaikki olisi mennyt niin kuin piti, Gustafsson olisi ollut kiipeämässä Mount Everestin huipulle 10. toukokuuta 1996. Hänen ystävänsä Rob Hall johti retkikuntaa, johon suomalainen oli suunnitellut liittyvänsä viimeisellä osuudella. Illalla alkoi kuitenkin myrsky.

Gustafsson oli jo edellisenä päivänä kääntynyt takaisin tuulen vuoksi ja jäänyt kakkosleiriin odottamaan olosuhteiden paranemista. Hän alkoi seurata tilannetta kiikareiden ja radion avulla. Yöllä kurjimman kelin aikana hän laski, että peräti 22 kiipeilijää oli kadoksissa.

Elokuvassa nelosleirin väki hakkaa tuolloin kattiloita yhteen, jotta eksyneet kiipeilijät kuulisivat äänen. Gustafsson kertoo antaneensa heille radiolla tämän ohjeen.

11. päivänä hän päivysti radiossa ja kuunteli, kuinka Hall teki hiljaa kuolemaa.

”Rob valehteli tulevansa alas. Ei se liikkunut siinä vaiheessa enää ollenkaan.”

 

Gustafsson sai tietää totuuden vasta myöhemmin. 12. päivänä hän nousi kolmosleiriin mukanaan muun muassa David Breashears, joka oli vuorella kuvaamassa ryhmänsä kanssa dokumenttielokuvaa. Kolmosleiriin laskeutui silloin Hallin retkikuntaan kuulunut, pahoin paleltunut, teksasilainen patologi Beck Weathers. Häntä lähdettiin viemään alas.

”Matkalla hän totesi, että joutuu itse varmaan amputoimaan omat kätensä. Se oli hänen huumoriaan”, Gustafsson kertoo.

Weathersin oikea käsi amputoitiin, samoin vasemman käden sormet.

”Kun oikea käsi paleltui ja turposi, kellon ranneke puristi sen kuolioon. Weathers oli kova äijä, ei siinä mitään.”

Breashearsin ryhmä löysi Hallin ruumiin 23.5. Yhteensä vuorella kuoli kahden päivän myrskyn aikana 12 kiipeilijää.

Elokuvassa Hallia näyttelee Jason Clarke, tuttu muun muassa viimeisimmästä Terminatorista. Kilpailevan retkikunnan johtajaa Scott Fischeriä esittää Jake Gyllenhaal. Weathersina nähdään Josh Brolin.

Elokuvassa on myös Gustafssonin jälki. Kun tuotantoa valmisteltiin jo vuonna 2004, Gustafsson oli mukana kuvaaja Breashearsin retkikunnassa, joka kävi tallentamassa näkymiä Everestin huipulta.

”Tässä elokuvassa on niitä plateja. Niitä on yhdistetty Italian Alpeilla kuvattuihin osuuksiin, joissa näyttelijät ovat mukana. Tunnistan ne muutamien kuvien suttuisuudesta. Kuvauspäivänä oli erikoinen valo.”

 

Everestissä on käsikirjoittajien tulkintaa. Kukaan ei tule koskaan tietämään, miksi kokeneet Hall ja kumppanit tekivät virheensä.

”En voi kieltää, että Rob mokasi. Mikä tahansa olikaan syy, hän teki virheen. Hänen olisi pitänyt kääntyä takaisin aiemmin.”

Baltasar Kormakurin ohjaama elokuva on Gustafssonin mielestä kunniallinen suoritus.

”Islannin poika on tehnyt hyvää työtä.”

Siitä Gustafsson on erityisen iloinen, että vuorta on kunnioitettu.

”Huippuharjanne on tehty todella hyvin. Se on elokuvassa juuri sellainen kuin oikeasti.”

 

Everest elokuvateattereissa.