Jalkapallo­ kuuluu ­kansalle

Asiantuntijat pohjustavat Saksassa pelattavia EM-kisoja.

kirja-arvostelut
Teksti
Tero Alanko
3 MIN

Kesällä 1990 Englanti hävisi jalkapallon MM-kisojen välierän Saksalle rangaistuspotkukilpailussa. Ottelun jälkeen Englannin hyökkääjä Gary Lineker totesi apeasti: ”Jalkapallo on yksinkertainen peli – 22 miestä jahtaa palloa 90 minuutin ajan ja lopulta Saksa voittaa aina.

Lausahdus löytyy sekä urheilutoimittaja Johanna Nordlingin että filosofi Markus Pantsarin kirjan esipuheesta. Saksalaisesta jalkapallosta kertovissa teoksissa on muutenkin paljon päällekkäisyyksiä. Se on tietysti väistämätöntä.

Välillä Nordlingin ja Pantsarin näkökulmat menevät herttaisesti ristiin. Gelsenkircheniläisen Schalke 04:n stadionin lähettyville avattiin 2012 hautausmaa, josta joukkueen fanit voivat ostaa itselleen hautapaikan. Kumpikin kirjailija vieraili kalmistossa, jonka hautapaikkojen määrä on valikoitunut seuran perustamisvuoden mukaan. Pantsar kirjoittaa, että ”menekki ei tunnu olleen erityisen suurta, sillä vain muutama kymmentä hautapaikkaa näytti olleen käytössä”.

Nordling pohtii, että ”jos jonain päivänä 1904 hautapaikkaa täyttyvät, eiköhän seura laajenna pyhää maataan”.

Saksalaiset tykkäävät käydä katsomassa jalkapalloa. Bundesliiga on noin 40 000 katsojan keskiarvollaan maailman suosituin jalkapallosarja. 2. Bundesliiga eli Zweite on selvästi suosituin toinen sarjataso.

Olennainen osa saksalaista jalkapalloa on kaikkia seuroja koskeva 50+1-sääntö. Seuran ääniosuuksien enemmistön täytyy kuulua jäsenten yhdistykselle eli seuran kannattajille. Sääntöä härskisti kiertävää RB (Rasenballsport tai Red Bull) Leipzigiä halveksitaan kaikkialla.

Oma seura on faneille tärkein. Jäsenmaksun maksamalla he voivat osallistua sen päätöksentekoon. Kuten Nordling kauniisti kirjoittaa, saksalainen jalkapallo kuuluu kansalle.

Nordling ja Pantsar asuvat Saksassa. He kiertävät kirjoissaan erilaisia jalkapallokaupunkeja – München, Hampuri, Dortmund, Berliini ja niin edelleen. Kirjat ovat asiantuntevia katsauksia, eivät historiikkeja.

Nordling pysyttelee enemmän jalkapallon parissa, hyvin laaja-alaisesti toki. Hän kirjoittaa erinomaisesti esimerkiksi saksalaisesta jalkapallohuumorista. Pantsar käsittelee laajemmin Saksan historiaa ja saksalaista kulttuuria. Perinneruokien syöminen ja paikallisten oluiden juominen on tärkeä osa ottelumatkoja.

Olennaisen näkökulmaeron kirjoihin tuo se, että Pantsar juttelee matkoillaan lähinnä toisten fanien kanssa. Nordling haastattelee pelaajia, valmentajia ja muita ammatikseen jalkapallon parissa toimivia. Kumpikin lähestymistapa toimii.

Viimeaikaisten näyttöjen perusteella Saksan miesten jalkapallomaajoukkue kyntää syvällä. Kaksissa edellisissä MM-kisoissa se jäi alkulohkoon. Edellisissä EM-kisoissa Saksa hävisi ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Englannille.

Tänä kesänä EM-kisat otellaan Saksassa. Lohkoarvonnassa kotijoukkueella kävi tuuri. Samassa alkulohkossa pelaavat Skotlanti, Sveitsi ja Unkari, jotka eivät kuulu voittajasuosikkeihin. Voisiko Mannschaft menestyä nuoren valmentajan Julian Nagelsmannin johdolla?

Myös Saksassa jalkapallokulttuuri on rakentunut miesten jalkapallon ympärille. Kuten kummassakin kirjassa mainitaan, naisurheiluun suhtauduttiin pitkään varauksellisesti.

Naisten jalkapallomaajoukkue perustettiin vasta 1982. Se on menestynyt erinomaisesti, voittanut kahdeksan Euroopan mestaruutta ja kaksi maailmanmestaruutta.

Kun Länsi-Saksan naiset voittivat vuonna 1989 Euroopan mestaruuden, lahjoitti Saksan jalkapalloliitto kullekin pelaajalle kahviastiaston. Noista ajoista on toki menty eteenpäin, mutta useimmat naisten Bundesliigan ottelut pelataan yhä parin, kolmen tuhannen katsojan edessä. 

Johanna Nordling: Jalkapallon muotoinen Saksa. 512 s. Bazar, 2024.

Markus Pantsar: Kun rakastuin saksalaiseen jalkapalloon. 343 s. Vastapaino, 2024.