Tv-viihteen yhden illan saldo: 70 kuollutta

televisio-ohjelmat
Teksti
Karri Kokko

Tv-väkivalta on jatkuvasti keskustelun kohteena – ja syystäkin. Laskimme taannoin kuinka monta julmaa kuolemaa televisiossa näytettiin yhtenä lauantai-iltana (SK 46/2001).

70 julmaa kuolemaa

Pyhäinpäivän saldo oli synkkä: 200 väkivallantekoa, joista 70 johti kuolemaan. Televisiossa.

Teksti Susan Heikkinen
(SK 46/2001)

Vuonna 1981, kun psykologian dosentti Vappu Viemerö alkoi seurata tv-väkivallan määrää, Charlien enkelit oli tarjontaa raaimmasta päästä. Tuona vuonna televisiossa näytettiin keskimäärin 11 väkivallantekoa päivässä.

Viime vuonna Viemerö laski päivittäiseksi luvuksi 146, ilman mainostaukoja. Väkivalta on siis 13-kertaistunut samalla, kun ohjelma-aika on karkeasti laskien nelinkertaistunut.

SK selvitti, miltä yksittäisen päivän väkivaltatarjonta näyttää. Pyhäinpäivältä eli lauantailta 3. marraskuuta 2001 kirjattiin ylös kaikki väkivalta, jonka neljä pääkanavaa esittivät.

Väkivaltaisia tekoja kertyi 193, joista osa on esimerkiksi yksittäisiä lyöntejä ja osa taas kokonaisia kamppailukohtauksia. Ainakin 70 ihmistä tai ihmishahmoa kohtasi ruudussa ilmeisen väkivaltaisen kuoleman.

SK:n selvityksessä väkivallaksi laskettiin kaikki eläviin olentoihin tai satuhahmoihin kohdistunut ja selvästi näytetty fyysinen vahingoittaminen. Kaukaisia räjähdyksiä ja onnettomuuksia ei laskettu mukaan, ei myöskään väkivallan yrityksiä kuten ohi menneitä laukauksia.

Uutisia, mainoksia, elokuvia ja parodiaa ei eroteltu toisistaan, eikä väkivallan motiiveihin kiinnitetty huomiota. Silti voinee kysyä, onko väkivalta niin keskeinen osa maailmaamme kuin seuraavasta listauksesta voisi päätellä.

Väkivalta tv:n neljällä pääkanavalla lauantaina 3.11.2001

Toimittajat kirjasivat ylös kuka teki mitä, kenelle ja millä seurauksella. Tekojen motiiveita ei tarkkailtu. Kaukaisia räjähdyksiä ja väkivallan yrityksiä ei laskettu.

MTV3 klo 8.09: Animaatiotyttö lyö poikaa nyrkillä olkavarteen.
MTV3 klo 8.17: Iso animaatiomies lyö pientä kasvoihin ja tämä kaatuu.
MTV3 klo 8.17: Iso animaatiomies tyrkkää pientä takapuolellaan ja tämä suistuu kuvasta ulos.
MTV3 klo 8.38: Animaatiopoika lyö huvipuistotyöntekijää olan takaa kasvoihin. Tämän rottapää kääntyy nurinniskoin.
MTV3 klo 9.25: Animaatiomies iskee piirakan jäniksen kasvoille.
MTV3 klo 9.27: Animaatiojänis lyö miestä nuijalla päähän.
MTV3 klo 9.30: Animaatiojänis antaa miehelle sikarin, joka räjähtää tämän suuhun. Miehen silmä muurautuu umpeen ja vaatteet menevät riekaleiksi.
MTV3 klo 9.30: Animaatiojänis iskee piirakan miehen kasvoille.
MTV3 klo 9.31: Mies laukaisee tykin, joka kaataa sähköpylvään, johon toinen mies törmää autolla.
TV2 klo 9.43: Animaatiomies kuristaa luurankoa hetken aikaa.
MTV3 klo 9.50: Mies laukaisee tykin, jonka ammus räjähtää moottorikelkalla ajavan miehen vieressä. Mies suistuu kelkan selästä.
MTV3 klo 9.58: Animaatiotyttö tyrkkää takapuolellaan kaksi rullakiekkovastustajaa syrjään.
MTV3 klo 10.09: Animaatiopelaaja taklaa toisen kumoon keskellä rullakiekkokenttää.
Nelonen klo 10.31: Auto räjähtää. Kuljettaja kuolee.
MTV3 klo 10.33: Animaatiokissa lyö poikaa kahdesti kasvoihin.
Nelonen klo 10.33: Miestä ammutaan jalkaan.
MTV3 klo 10.34: Nainen repii animaatiokissaa jaloista eri suuntiin.
MTV3 klo 10.34: Animaatioeläin hyppää naisen selkään ja repii naisen kasvoja suupielistä eri suuntiin.
TV1 klo 10.35: Animaatiopääministeri lyö ulkoministeriä nuijalla päähän ja tämä putoaa lattialle. Pääministeri heittää ulkoministerin ikkunasta ulos. Ulkoministeri putoaa huutaen ja esiintyy seuraavassa kohtauksessa vahingoittumattomana.
TV1 klo 10.38: Animaatiopääministeri heittää ulkoministerin ikkunasta ulos ja ampuu haulikolla perään. Ulkoministeri huutaa. Seuraavassa kohtauksessa hän esiintyy vahingoittumattomana.
MTV3 klo 10.44: Hirviökoneesta suunnataan tulisoihtu pojan ja animaatio-otuksen päälle. He jäävät liekkeihin, mutta eivät vahingoitu.
Nelonen klo 10.46: Nainen lyö miestä pitkällä bambukepillä rintaan. Mies horjuu, menettää tasapainonsa ja paiskautuu selkä edellä ikkunasta ulos. Kaksi miestä pyörähtää ympäri ja suuntaa toisiinsa karatepotkun. Mies puristaa naista kyynärvarrella kurkusta. Nainen potkaisee miestä karatepotkulla päähän. Mies potkaisee yhtä aikaa kahta miestä rintaan. Miehet kaatuvat taaksepäin.
MTV3 klo 11.31: Animaatiorobotti työntää vauhdissa kepin yksipyöräisen ajoneuvon pyörään. Yksipyöräisellä matkustaneet kaksi miestä suistuvat lampeen.
MTV3 klo 11.33: Kahta animoitua ihmishahmoa ammutaan tuliaseella muutaman metrin päästä. He nytkähtelevät osumista.
Nelonen klo 11.33: Animaatiodemoni puhaltaa tulipallon päin demonivastustajaa. Kaktusta muistuttava hahmo iskee vastustajansa täyteen piikkejä.
MTV3 klo 11.34: Kolme animaatiorobottia ammutaan tuliaseella kappaleiksi.
Nelonen klo 11.35: Animaatiotiikeri ryntää päin kivihirviötä, ampuu rinnastaan kaksi ohjusta. Kivihirviö räjähtää. Kaksi uutta kivihirviötä syöksyy päin lapsia, tiikeri tyrmää hirviöt.
MTV3 klo 11.36: Animaatiomies ampuu vuoron perään kolmea miestä käsiaseella. Nämä paiskautuvat osumista maahan.
MTV3 klo 11.38: Useita kymmeniä animoituja ihmishahmoja ammutaan. Hahmot nytkähtelevät osumista keski- ja alavartaloon ja häipyvät sitten näkymättömiin.
MTV3 klo 11.46: Animaatiopoika heittää kahta jättihyönteistä tulipalloilla, kunnes hyönteiset lyyhistyvät maahan.
Nelonen klo 11.55: Mies on kiinnittänyt toiseen mieheen lamppuja. Hän käynnistää lamppuihin virran, jolloin toinen saa sarjan sähkösokkeja.
TV2 klo 12.02: Jääkiekkoilija lyö toista pelaajaa mailalla silmään. Tämä viedään ambulanssilla pois.
MTV3 klo 12.02: Animoidut ihmishahmot lyövät ja potkivat toisiaan useita kymmeniä kertoja. Osa hahmoista kaatuu maahan.
Nelonen klo 12.04: Demonihahmo lukee loitsun ja heilauttaa käsiään kohden kolmea naista. Naiset lentävät päin seinää.
MTV3 klo 12.08: Animoitua ihmishahmoa ammutaan konetuliaseella. Tämä putoaa polvilleen.
MTV3 klo 12.21: Nainen potkaisee vanhaa miestä useita kertoja karatetyyppisellä potkulla rintaan. Mies nytkähtelee potkuista.
Nelonen klo 12.25: Kaksi miestä tönii toisiaan.
Nelonen klo 12.42: Mies työntää toisen seinää vasten ja puristaa tätä rinnuksista.
TV1 klo 13.01: Sotilas kaatuu taistelukentällä.
Nelonen klo 13.15: Nainen lyö miestä pitkällä bambukepillä rintaan. Mies menettää tasapainonsa ja paiskautuu selkä edellä ikkunasta ulos. Kaksi miestä pyörähtää ympäri ja suuntaa toisiinsa karatepotkun. Mies puristaa naista kyynärvarrella kurkusta. Nainen potkaisee miestä karatepotkulla päähän. Mies potkaisee yhtä aikaa kahta miestä rintaan. Miehet kaatuvat taaksepäin.
Nelonen klo 13.18: Jääkiekkoilija lyö toista useita kertoja kasvoihin hanskakädellä. Molemmat tuuppivat toisiaan.
Nelonen klo 13.22: Mies runttaa toisen jääkiekkokaukalon reunaa vasten. Toinen kaatuu (toistetaan neljä kertaa). Mies luistelee tahallaan toista päin. Toinen lentää kaaressa ilmaan ja putoaa jäähän (toistetaan neljä kertaa).
MTV3 klo 13.24: Nainen potkaisee vanhaa miestä useita kertoja karatetyyppisellä potkulla rintaan. Mies nytkähtelee potkuista.
TV1 klo 13.33: Pommi iskee autoon, auto tuhoutuu.
Nelonen klo 14.00: Mies iskee toista kyynärpäällä leukaan. Tönivät rajusti.
Nelonen klo 14.54: Nainen potkaisee miestä rintaan. Mies kaatuu maahan.
MTV3 klo 15.03: Animaatiorobotti työntää vauhdissa kepin yksipyöräisen ajoneuvon pyörään. Yksipyöräisellä matkustaneet kaksi miestä suistuvat lampeen.
Nelonen klo 15.08: Nainen lähettää sormenpäästään vihreän säteen, joka polttaa miehen rintaa. Mies tuupertuu tuskissaan lattialle.
Nelonen klo 15.09: Nainen lähettää sormenpäästään vihreän säteen, joka polttaa miehen selkää.
Nelonen klo 16.10: Mies ampuu rullaportaissa seisovaa miestä rintaan. Ammuttu lyyhistyy portaille ja kuolee.
TV1 klo 16.59: Miehet miekkailevat, yksi heistä horjahtaa ja kaatuu.
MTV3 klo 17.03: Mies ampuu toista kolmesti käsiaseella.
Nelonen klo 17.20: Mies ampuu toista kaksi kertaa. Toinen kierähtää luotien voimasta ympäri, saa haavan otsaansa ja toisen kylkeen.
Nelonen klo 17.22: Mies iskee toista kyynärpäällä leukaan. Tönivät rajusti.
MTV3 klo 18.03: Kaljupäisen ihmisen päälakeen isketään takaapäin kirveentapainen lyömäase.
MTV3 klo 18.04: Mies heittää miekan. Miekka uppoaa toisen miehen rintaan, tämä irvistää ja pyörähtää ympäri.
MTV3 klo 18.04: Mies iskee miekkatappelussa toista miestä miekankahvalla selkään.
MTV3 klo 18.04: Mies on nousemassa sängystä, kun toinen mies lyö häntä nyrkillä kasvoihin.
TV1 klo 18.14: Mies iskee toisen sormet pois näppäimistöltä.
Nelonen klo 18.30: Mies työntää toisen seinää vasten ja puristaa rinnuksista.
Nelonen klo 18.54: Sukkapäinen mies puree naista kasvoihin. Pureskelee ja sylkee palan ulos.
Nelonen klo 18.56: Mies lyö toista kasvoihin. Tämän suusta purskahtaa verta.
MTV3 klo 19.08: Mies heittää miekan. Miekka uppoaa toisen miehen rintaan, tämä irvistää ja pyörähtää ympäri.
MTV3 klo 19.08: Mies iskee miekkatappelussa toista miestä miekankahvalla selkään.
MTV3 klo 19.08: Mies on nousemassa sängystä, kun toinen mies lyö häntä nyrkillä kasvoihin.
MTV3 klo 19.30: Mies heittää miekan. Miekka uppoaa toisen miehen rintaan, tämä irvistää ja pyörähtää ympäri.
TV1 klo 19.46: Mies iskee toista takaraivoon tylpällä esineellä. Uhri kaatuu koiratarhan lattialle ja koirat hyökkäävät hänen kimppuunsa.
TV1 klo 20.14: Hevostalli räjähtää, sisällä oleva mies haavoittuu ja joutuu sairaalaan.
TV2 klo 20.53: Mies ampuu poliisia muutaman metrin päästä kolme kertaa rintaan.
TV2 klo 20.57: Poliisi ampuu miestä selkään kolme kertaa.
MTV3 klo 20.58: Kaljupäisen ihmisen päälakeen isketään takaapäin kirveentapainen lyömäase.
MTV3 klo 20.59: Mies heittää miekan. Miekka uppoaa toisen miehen rintaan, tämä irvistää ja pyörähtää ympäri.
MTV3 klo 20.59: Mies iskee miekkatappelussa toista miestä miekankahvalla selkään.
MTV3 klo 20.59: Mies on nousemassa sängystä, kun toinen mies lyö häntä nyrkillä kasvoihin.
TV1 klo 21.01: Joukko jääkiekkoilijoita tappelee nyrkein.
MTV3 klo 21.03: Mies ampuu toista kolmesti rintaan.
MTV3 klo 21.06: Mies heittää miekan. Miekka uppoaa toisen miehen rintaan, tämä irvistää ja pyörähtää ympäri.
MTV3 klo 21.06: Mies iskee miekkatappelussa toista miestä miekankahvalla selkään.
MTV3 klo 21.06: Mies on nousemassa sängystä, kun toinen mies lyö häntä nyrkillä kasvoihin.
TV2 klo 21.11: Mies heittää toisen lattialle.
TV2 klo 21.14: Mies lyö toista avokämmenellä kasvoihin.
MTV3 klo 21.19: Nainen potkaisee vanhaa miestä useita kertoja karatetyyppisellä potkulla rintaan. Mies nytkähtelee potkuista.
Nelonen klo 21.30: Poika on sidottu pyörätuoliin. Hänen suunsa on teipattu kiinni ja kasvot ovat veressä. Kuuluu litisevä ääni ja pojan vatsaan ilmestyy ammottava verinen haava. Poika kuolee.
Nelonen klo 21.32: Tyttö iskee naamiomurhaajaa puhelimella kasvoihin ja pakenee.
Nelonen klo 21.33: Naamiomurhaaja hyökkää ikkunan läpi tytön kimppuun. Kaatuvat maahan. Tyttö yrittää juosta karkuun, naamiomurhaaja tarttuu takaapäin kiinni, kääntää tytön ja puukottaa tätä rintaan.
Nelonen klo 21.34: Tyttö potkaisee naamiomurhaajaa, joka irrottaa otteensa. Tyttö lähtee raahautumaan verissään kohti kuistia. Naamiomurhaaja kaataa tytön portaille. Veitsi välähtää ilmassa.
Nelonen klo 21.36: Äiti näkee verisen tyttärensä roikkuvan hirtettynä puun oksalla.
TV2 klo 21.40: Mies ampuu toisen kuoliaaksi. Poliisi ampuu miestä olkapäähän.
Nelonen klo 21.50: Naamiomurhaaja heittää tytön maahan. Tyttö potkii. Kamppailevat maassa. Naamioitu yrittää iskeä tyttöä veitsellä. Naamioitu tarttuu tyttöä hiuksista ja hakkaa tämän päätä lattiaan. Tyttö potkaisee naamioitua vatsaan, ja tämä lentää pois tytön päältä.
MTV3 klo 21.54: Nainen lyö miestä avokämmenellä kasvoihin ja useita kertoja nyrkeillä rintaan.
Nelonen klo 21.57: Tyttö iskee naista nyrkillä kasvoihin.
MTV3 klo 21.58: Mies ampuu toista kolmesti käsiaseella.
TV2 klo 22.00: Jääkiekkopelaajat hakkaavat toisiaan nyrkeillä.
MTV3 klo 22.13: Mies heittää miekan. Miekka uppoaa toisen miehen rintaan, tämä irvistää ja pyörähtää ympäri.
MTV3 klo 22.13: Mies iskee miekkatappelussa toista miestä miekankahvalla selkään.
MTV3 klo 22.13: Mies on nousemassa sängystä, kun toinen mies lyö häntä nyrkillä kasvoihin.
Nelonen klo 22.18: Naamiomurhaaja puukottaa miestä neljä kertaa vatsaan. Mies kaatuu kuolleena maahan.
MTV3 klo 22.28: Mies heittää miekan. Miekka uppoaa toisen miehen rintaan, tämä irvistää ja pyörähtää ympäri.
MTV3 klo 22.28: Mies iskee miekkatappelussa toista miestä miekankahvalla selkään.
MTV3 klo 22.28: Mies on nousemassa sängystä, kun toinen mies lyö häntä nyrkillä kasvoihin.
MTV3 klo 22.29: Mies heittää miekan. Miekka uppoaa toisen miehen rintaan, tämä irvistää ja pyörähtää ympäri.
MTV3 klo 22.29: Mies iskee miekkatappelussa toista miestä miekankahvalla selkään.
MTV3 klo 22.29: Mies on nousemassa sängystä, kun toinen mies lyö häntä nyrkillä kasvoihin.
Nelonen klo 22.31: Naamiomurhaaja viiltää tyttöä veitsellä käsivarteen.
Nelonen klo 22.32: Tyttö lyö jääkaapin oven päin naamiomurhaajan kasvoja. Naamioitu kaatuu maahan. Tyttö heittää naamioitua olutpulloilla kasvoihin ja vartaloon. Naamioitu horjahtelee.
Nelonen klo 22.33: Tyttö yrittää paeta autotallin oven koiranluukusta. Naamiomurhaaja painaa seinässä olevaa nappia, jolloin ovi kohoaa ylos. Tyttö roikkuu luukusta, kunnes rusentuu oven ja katon väliin.
MTV3 klo 22.41: Mies ampuu kahta miestä käsiaseella päähän lähietäisyydeltä. Uhrit kaatuvat taaksepäin.
MTV3 klo 22.42: Mies ampuu kaksi miestä automaattiaseella muutaman kymmenen metrin päästä. Useita osumia eri puolille vartaloita. Uhrit nytkähtelevät osumista.
MTV3 klo 22.44: Tyttö heittää miehen käsiotteella lattiaan. Tämä jää pitelemään selkäänsä.
TV2 klo 22.45: Mies raahaa naista väkisin kadulla ja kiskoo tätä hiuksista.
MTV3 klo 22.48: Mies ampuu toista kahdesti käsiaseella vartaloon. Uhri huutaa ja kaatuu.
MTV3 klo 22.48: Mies ampuu toisen automaattiaseella veturin tikkaille. Tämä huutaa ja putoaa maahan.
Nelonen klo 22.48: Naamiomurhaaja iskee poikaa kolme kertaa veitsellä vatsaan. Poika kaatuu sängylle.
MTV3 klo 22.49: Mies ampuu toista muutaman metrin etäisyydeltä automaattiaseella. Uhrin keho nytkyy useista osumista ja takkiin ilmestyy verijälkiä, ja hän putoaa lattialle.
MTV3 klo 22.49: Mies iskee toista nyrkillä kasvoihin, potkaisee häntä nivusiin, lyö häntä kämmensyrjällä kaulaan ja työntää hänet ulos junan ovesta.
MTV3 klo 22.49: Mies lyö toisen pään seinään kasvot edellä. Seinään jää verijälki.
Nelonen klo 22.49: Naamiomurhaaja hyökkää ikkunasta roikkuvan tytön kimppuun. Tyttö putoaa ikkunasta pihalle.
MTV3 klo 22.50: Kaksi miestä ampuu junanvaunua ulkopuolelta automaattiaseilla. Sisällä olevat neljä miestä saavat osumia eri puolille vartaloa ja kaatuvat lattialle kuolleina.
Nelonen klo 22.51: Naamiomurhaaja viiltää mieheltä kurkun auki. Mies lyyhistyy maahan. Naamioitu iskee tyttöä veitsellä olkapäähän.
Nelonen klo 22.53: Nainen hakkaa poikaa puhelimella kasvoihin, ja poika tuupertuu maahan.
Nelonen klo 22.56: Naamiomurhaaja kuristaa tyttöä, sohii veitsellä. Kamppailevat autossa.
Nelonen klo 22.57: Poika ampuu toista poikaa ylävartaloon. Ammuttu kaatuu maahan ja kieriskelee tuskissaan.
MTV3 klo 23.00: Mies työntää toisen ulos liikkuvan junan ovesta. Toinen mies ampuu tämän perään automaattiaseella. Nainen työntää toisen ulos liikkuvan junan ovesta. Nainen putoaa rautatiesillalta jokeen rotkon pohjalle.
Nelonen klo 23.02: Kaksi poikaa iskee toisiaan vuoronperään veitsellä vatsaan ja kylkeen.
Nelonen klo 23.04: Poika potkaisee naisen päin seinää. Nainen menettää tajuntansa.
MTV3 klo 23.05: Mies vääntää toisen peukaloa. Kuuluu rusahdus, uhri äännähtää kivusta ja jää pitelemään kättään.
Nelonen klo 23.07: Naamiomurhaaja iskee sateenvarjon piikin pojan rinnan läpi ja keihästää hänet seinään. Vetää piikin irti ja iskee uudelleen. Poika kaatuu lattialle.
Nelonen klo 23.08: Poika kaataa tytön maahan, painivat ja hakkaavat toisiaan nyrkeillä. Tyttö yrittää karkuun. Poika hyökkää uudestaan päälle, lentävät sohvan yli lattialle. Tyttö puree poikaa kädestä ja iskee tätä kukkaruukulla päähän. Tyttö nousee ylös ja kaataa television pojan kasvojen päälle. Poika sätkii hetken, kunnes kuolee.
Nelonen klo 23.09: Poika iskee toista poikaa nyrkillä kasvoihin. Tarraa sen jälkeen tyttöä rinnuksista, kaataa sängylle, kuristaa. Tyttö tökkää sormensa pojan rinnassa olevaan haavaan. Poika huutaa ja irrottaa otteensa.
Nelonen klo 23.10: Tyttö ampuu poikaa otsaan. Poika kuolee.
MTV3 klo 23.13: Mies sivaltaa veitsellä toisen miehen ranteeseen syvän haavan, iskee tätä kyynärpäällä leukaan ja kaataa tämän lattialle.
MTV3 klo 23.14: Satelliitista lähtee säde lentokoneeseen. Lentokone räjähtää kappaleiksi.
MTV3 klo 23.23: Mies ampuu toista kosketusetäisyydeltä kaulaan. Veri roiskuu seinään, uhri paiskautuu seinään. Mies heittää hänet ulos junasta.
MTV3 klo 23.24: Mies potkaisee veturin keulalla roikkuvaa miestä kasvoihin. Tämä putoaa veturin eteen, pitää hetken kiinni käsillään mutta imeytyy junan alle.
MTV3 klo 23.24: Mies ampuu sokkona sisään veturiin. Ainakin yksi mies saa osuman vartaloon ja kuolee.
MTV3 klo 23.25: Mies ampuu toista automaattiaseella päähän. Haavat poskiin ja otsaan.
MTV3 klo 23.25: Mies ampuu toista automaattiaseella reiteen, josta alkaa pulputa verta. Mies tarttuu uhria käsivarresta ja heittää hänet pois liikkuvan junan kyydistä. Hän putoaa ja paiskautuu lautarakennuksen läpi.
MTV3 klo 23.26: Nainen ampuu miestä kiikarikiväärillä olkavarteen.
MTV3 klo 23.29: Mies lyö toista nyrkillä kasvoihin. Tämän pää heilahtaa sivulle.
TV2 klo 23.30: Kaksi miestä painii kadulla. Toinen lyö riitakumppania kyynärpäällä kasvoihin, kolmesti.
MTV3 klo 23.34: Mies repii naista hiuksista ja ampuu toista naista polveen. Ammuttu nainen huutaa tuskasta.
MTV3 klo 23.35: Mies heittää omatekoisen pommin toisen syliin. Se räjähtää ja kohteen yläruumis syttyy tuleen. Liekit tarttuvat toiseenkin mieheen. Palavat miehet huitovat, heiluvat ja huutavat.
MTV3 klo 23.35: Mies ampuu palavaa miestä selkään. Tämä kaatuu vatsalleen.
MTV3 klo 23.36: Mies ampuu toista valopistoolilla vatsaan. Ammuttu syttyy palamaan ja mies potkaisee hänet ulos liikkuvasta junasta.
MTV3 klo 23.36: Mies heittää toisen käsivarresta päin seinää, tarttuu tätä sormista ja murtaa ne vääntämällä sekä potkaisee tätä kasvoihin.
MTV3 klo 23.37: Mies tarttuu toista käsivarresta ja kiskaisee tämän mukanaan alas liikkuvasta junasta.
MTV3 klo 23.37: Mies lyö vaatteissaan roikkuvaa miestä kolmasti kyynärpäällä. Roikkujan ote irtoaa ja hän putoaa rotkoon iskeytyen ensin kallionkielekkeeseen.
MTV3 klo 23.39: Mies lyö toista neljästi nyrkillä kasvoihin. Tämän suusta purskahtaa verta.
MTV3 klo 23.39: Mies ampuu toisen miehen laskeutumisköyden poikki. Tämä putoaa huutaen rotkoon.
TV2 klo 23.39: Mies kuristaa naista.
MTV3 klo 23.40: Mies ampuu toista käsiaseella muutaman metrin päästä. Uhri paiskautuu taaksepäin.
TV2 klo 23.41: Mies hakkaa toista päähän ja selkään nyrkeillä.
TV2 klo 23.42: Nainen suihkuttaa pippurisuihketta miehen silmiin.
TV2 klo 23.44: Kaksi miestä tappelee liikkuvassa autossa. Auto ajaa kolarin.
MTV3 klo 23.46: Tyttö painaa peukalonkyntensä syvälle miehen poskeen. Poskeen jää painauma.
Nelonen klo 23.47: Mies kaataa pojan biljardipöydälle, viiltää tätä veitsellä poskeen.
Nelonen klo 23.48: Mies retuuttaa toista miestä niskasta eteenpäin, ravistelee ja potkii.
MTV3 klo 23.49: Mies heittää toisen judotyyppisellä heitolla lattiaan. Sitten hän vääntää tämän päätä kunnes niska murtuu rusahtaen.
Nelonen klo 23.50: Mies heitetään ikkunalasin läpi kadulle. Hän jää makaamaan maahan. Toinen mies alkaa potkia häntä vatsaan ja kylkiin. Nainen uhkaa potkijaa aseella, jolloin potkija iskee naista nyrkillä kasvoihin. Nainen kaatuu maahan.
MTV3 klo 23.54: Mies lyö toista kasvoihin. Tämä menee tajuttomaksi. Mies heittää veitsen toisen kaulaan, johon se uppoaa. Miesjoukko ampuu toisiaan läheltä ja kaukaa automaatti- ja käsiaseilla, useat kuolevat.
MTV3 klo 23.56: Mies iskee veitsen toisen kaulaan. Tämä vaipuu maahan.
MTV3 klo 23.58: Mies ja nainen lyövät toisiaan. Mies vääntää naisen kättä, joka rusahtaa. Mies työntää naisen ulos helikopterista. Nainen putoaa, kirkuu, vaikenee osuessaan junan katon kulmaan, ja kimpoaa siitä ratapenkalle.
MTV3 klo 00.00: Kaksi miestä potkii ja lyö toisiaan. Mies vääntää vastustajan käden sijoiltaan. Sitten hän kuristaa tätä takaapäin kyynärvarrellaan, kunnes tämä herpaantuu.
MTV3 klo 00.04: Mies heittää toisen käsiotteella lattiaan ja he kierivät portaita alas. Sitten mies lyö toista useita kertoja kasvoihin ja potkii häntä polvella vatsaan pitäen samalla tämän ylävartalosta kiinni. Sitten potkija murtaa hänen niskansa vääntämällä päätä sivulle.
Nelonen klo 00.04: Sotilaat tulittavat. Ympärillä räjähdyksiä. Kaulaan haavoittunut sotilas kuolee.
MTV3 klo 00.07: Kaksi junaa törmää toisiinsa. Vaunuja suistuu kiskoilta ja putoaa rotkoon, useita räjähdyksiä.
Nelonen klo 00.07: Sotilas hakkaa kuolleen vihollisen pään irti ja sulloo pään reppuunsa.
MTV3 klo 00.08: Mies vetää helikopterin oven kiinni niin, että ovenpielessä roikkuvan miehen sormet menevät poikki. Tämä putoaa tulimereen.
Nelonen klo 00.13: Sotilas heittää käsikranaatin maakuoppaan, josta kuuluu ihmisten ääniä. Kuoppa räjähtää.
MTV3 klo 00.14: Mies heittää miekan. Miekka uppoaa toisen miehen rintaan, tämä irvistää ja pyörähtää ympäri.
MTV3 klo 00.14: Mies iskee miekkatappelussa toista miestä miekankahvalla selkään.
MTV3 klo 00.14: Mies on nousemassa sängystä, kun toinen mies lyö häntä nyrkillä kasvoihin.
Nelonen klo 00.14: Sotilas ampuu toista selkään.
Nelonen klo 00.15: Sotilas iskee otsallaan miestä kasvoihin, tämän nenästä suihkuaa verta.
Nelonen klo 00.16: Sotilas ampuu polvillaan olevaa miestä päähän. Päästä suihkuaa verta. Ammuttu kaatuu maahan, ryömii eteenpäin. Sotilas ampuu häntä uudestaan päähän.
Nelonen klo 00.27: Mies astuu miinaan ja räjähtää.
TV1 klo 00.26: Kaksi miestä tappelee ja kaatuu yhdessä portaita alas.
Nelonen klo 00.28: Sotilas saa luotisuihkun rintaansa.
TV1 klo 00.33: Mies hakkaa nyrkein sängyssä nukkuvaa miestä ja naista. Nainen lyö hyökkäävää miestä astialla päähän. Mies menettää tajuntansa.
Nelonen klo 00.45: Mies iskee toista biljardikepillä vartaloon. Toinen kaatuu maahan. Mies lyö maassamakaavaa kepillä, joka katkeaa. Mies potkii maassamakaavaa rintaan, hakkaa katkenneella kepillä ja kuristaa kepillä kurkusta.
Nelonen klo 00.55: Mies iskee toista kyynärpäällä kasvoihin. Toinen kierii rappuja alas.
TV1 klo 01.03: Oikeussalissa tönitään ja tapellaan.
Nelonen klo 01.07: Mies iskee toista kyynärpäällä leukaan. Tönivät rajusti.
Nelonen klo 01.08: Nainen lyö miestä pitkällä bambukepillä rintaan. Mies menettää tasapainonsa ja paiskautuu selkä edellä ikkunasta ulos. Kaksi miestä pyörähtää ympäri ja suuntaa toisiinsa karatepotkun. Mies puristaa naista kyynärvarrella kurkusta. Nainen potkaisee miestä karatepotkulla päähän. Mies potkaisee yhtä aikaa kahta miestä rintaan. Miehet kaatuvat taaksepäin.
Nelonen klo 01.13: Naamioitunut henkilö ampuu poliisia kummassakin kädessään olevilla pistooleilla rintaan. Poliisi lentää seinää vasten ja valuu maahan.
Nelonen klo 01.14: Naamioitunut henkilö iskee poliisia otsallaan kasvoihin, poliisin nenä murtuu. Naamioitunut iskee poliisia haulikonperällä kasvoihin. Poliisin kasvoista suihkuaa verta, poliisi kaatuu.
Nelonen klo 01.15: Poliisi ampuu miestä olkapäähän ja mies kaatuu sisälle autoon. Toinen mies ampuu poliisia takaapäin takaraivoon. Ampuu kolme kertaa maassa makaavaa poliisia.
Nelonen klo 01.16: Mies räjäyttää auton kauko-ohjaimella. Kuljettaja kuolee.
Nelonen klo 01.17: Poliisi ampuu useita laukauksia miehen ylävartaloon. Mies kaatuu maahan, tarttuu haulikkoon ja ampuu poliisia polveen.
Nelonen klo 01.18: Mies hakkaa maassa makaavaa, haavoittunutta poliisia pistoolinperällä päähän.
Nelonen klo 01.20: Pakeneva mies ampuu kohti poliisiauton ikkunaa, ja autoa kuljettava poliisi saa luodin kaulaansa. Vieressä istuva poliisi tarttuu rattiin ja ohjaa auton päin pakenevaa miestä niin, että mies rutistuu auton ja tiiliseinän väliin. Mies kuolee.
Nelonen klo 02.05: Mies puree naista kasvoihin. Pureskelee ja sylkee palan ulos.
Nelonen klo 02.07: Mies lyö toista naamaan. Tämän suusta purskahtaa verta.

Tv-väkivallan kirjasivat ylös Susan Heikkinen, Laura Pekonen, Leena Sharma ja Riku Siivonen.

Lue tv-johtajien kommentit