Hiljaiset ­humanistit

2 MIN

Suomen Kuvalehti kokeilee uutta koneääntä. Jos haluat, voit antaa palautetta äänen laadusta täältä.

Humanistinen tutkimus on tärkeää ja tarpeellista. Tekstikokoelma Aika haastaa humanistit perustelee tätä tosiseikkaa eri näkökulmista – tai yrittää perustella. Osa artikkeleista jää nimittäin liian yleiselle tasolle humanismin merkityksiä pohtiessaan.

Ihmisoikeuksien kehityksellä ja hyvinvointiyhteiskunnan käytänteillä on pohjansa humanismissa, ja alan tutkimuksesta olisi apua myös nykyisten kriisien ratkaisemisessa. Harva kokoelman asiantuntijoista kuitenkaan konkreettisesti osoittaa, miten tutkimus on edistänyt tai edistää hyvää yhteiskuntaa.

Teosta vaivaa lievä toisteisuus, joitain tekstejä laiska rakenne ja kuiva ilmaisutapa. Kirjan toimittaneiden Tuomas Heikkilän ja Ilkka Niiniluodon avausteksti on näivettävän tylsä ”jo muinainen Aristoteles” -tyyppinen alan historian ja peruskäsitteiden kertaus. Jos humanistikaan ei innostu, mahtaako teos voittaa epäluuloisesti suhtautuvan puolelleen? Toimittajien laatima kansalaiskysely onneksi osoittaa, että humanismia arvostetaan Suomessa. Nuivimpien asenteet ovat jopa lieventyneet.

Lukijan iloksi teos kohenee edetessään. Parasta antia on emeritaprofessori Anna Maurasen ”Miksi kieltä täytyy tutkia?”, joka avaa kielentutkimuksen merkityksiä raikkaasti. Sixten Korkmanin ”Talous kaipaa humanismia” on niin ikään havainnollinen. Korkman perustelee humanismin konkreettisia hyötyjä ja ilmaisee tiiviisti ja elegantisti sen, mikä hänen Talous ja humanismi -teoksessaan hukkui liian laveisiin vetoihin.

Kokoelmassa korostuu ajatus tutkimuksen moninaisuuden tärkeydestä: ennalta ei voi tietää, mikä osoittautuu hyödylliseksi. Toisaalta välitön hyöty ei saa olla merkityksellisyyden mittari, sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa painottaa. Sivistyksen eli ”ihmisyhteisöjen sukupolvien kuluessa luoman aateperinnön” tuntemus ja ymmärtäminen ovat itseisarvo. Voisin jatkaa, että ilman niitä elämä olisi aika ankeaa.

Humanistit tuntevat arvonsa, mutta arvo ei aina välity muille. Humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori Riitta Monto väittää, että humanistit eivät tarjoa asiantuntemustaan julkisuuteen riittävän aktiivisesti.

Sen huomaa myös omalla alallani. Kirjallisuudentutkijoilla olisi paljon annettavaa tyhmenevään kirjallisuuskeskusteluun, mutta Sanna Nyqvistin ja Maria Mäkelän kaltaiset tiedon popularisoijat ja soveltajat ovat vähissä. Jostain syystä humanistit pysyttelevät hiljaa. 

Tuomas Heikkilä & Ilkka Niiniluoto (toim.): Aika haastaa humanistit. 228 s. Gaudeamus, 2023.