Negatiivisen ajattelun ytimessä

Arvio on julkaistu alun perin Kanava-lehden numerossa 3/2025.  

Frankfurtin koulukunnan kantaviin voimiin lukeutuneen Theodor W. Adornon (1903–1969) Minima moralia on kokoelma ajatelmia ja lyhyitä esseitä vuosilta 1944–1947. Tekstit käsittelevät kapitalistisen järjestelmän varjopuolia, fasismia ja kaupallista massakulttuuria. Kirjoitukset ovat erityisen ajankohtaisia nyt, erilaisten ääriainesten nostaessa päätään eri puolilla Eurooppaa ja sotien riehuessa mantereella.

Teos on huomattavan henkilökohtainen verraten muihin Adornon yksin tai yhdessä Max Horkheimerin (1895–1973) kanssa kirjoittamiin tutkimuksiin. Tästä huolimatta sitä voi sisällöltään pitää Horkheimerin Välineellisen järjen kritiikin (1947, suom. 2008) tai kaksikon yhdessä laatiman Valistuksen dialektiikan (1944, suom. 2008) kaltaisena yhteiskuntakritiikkinä. Kaikkia luonnehtii synkkä epäilys siitä, etteivät kansallissosialismin synnyttämät yhteiskunnalliset ongelmat olleet kadonneet länsimaista toisen maailmansodan jälkeen.

Minima moralia julkaistiin Saksassa ensimmäisen kerran 1951 ja se sai ehkä hieman yllättäen positiivisen vastaanoton. Teos on sen jälkeen säilyttänyt asemansa yhtenä länsimaisen yhteiskuntafilosofian perusteoksena. Positiiviseen aikalaisvastaanottoon vaikutti epäilemättä se, että Frankfurtin koulukunnan kriittisen teorian perusteksti Valistuksen dialektiikka oli jo tasoittanut sille tietä.

Nykylukijan näkökulmasta teoksen kiehtovuus perustuu Adornon omakohtaisiin ja omaelämäkerrallisiin huomioihin länsimaisen yhteiskuntakehityksen kaksijakoisuudesta. Tutkimusote on paikoin sosiaalipsykologinen, mutta työssä painottuu ennen kaikkea Frankfurtin koululle ominainen marxilainen ajattelutapa. Tämä näkyy etenkin Adornon tutkiessa historian kehitystä ja esittäessä huomioita yksilönvapauden asemasta kansallissosialistisessa Saksassa ja Stalinin Neuvostoliitossa.

Yksilön ja yhteiskunnan välisen historiallisen suhteen määrittelyn lisäksi teoksen toisen temaattisen juonteen muodostaa kulttuuriteollisuuden asema länsimaissa. Adornon mukaan totalitaarisille ja demokraattisille yhteiskunnille oli yhteistä, että molemmissa valistuksen lupaus yksilönvapaudesta tuntui jääneen lopulta teknologian ja talouden varjoon. Tämä koskee kaikenlaisia kysymyksiä tieteestä ja taiteesta minuuden ongelmiin.

Minima moralia ei edusta varsinaista moraalifilosofiaa, mutta se lähenee sitä pohtiessaan kysymystä oikeanlaisesta elämästä. Teoksen ongelma on, ettei Adorno kykene esittämään täysin eksplisiittistä määritelmää hyvälle ihmisarvoiselle elämälle. Käsittely tapahtuu lähinnä historiallisten esimerkkien kautta.

Toisen maailmansodan jälkeistä aikaa varjostivat vielä tuhoamisleirit ja ihmisyyden kunnioittaminen vaati uusia välineitä. Adornon mukaan kyseisen aikakauden ihmiset tarvitsivat ”uutta kategorista imperatiivia” pyrkiessään muokkaamaan ajattelunsa ja toimintansa siten, etteivät Auschwitzin ja muiden leirien kaltaiset olosuhteet päässeet toistumaan.

Nämä synkät ajatukset täyttävät teoksesta huomattavan osan. Minima moralian ongelma on positiivisten tulevaisuuskuvien vähäisyys. Kriittinen pessimistinen ajattelutapa oli yleisemminkin tyypillinen Frankfurtin koululle. Adornon seuraajat Jürgen Habermas ja Axel Honneth ovat suhtautuneet samalla tavalla skeptisesti tulevaisuuteen ja yksilön mahdollisuuksiin pyrkiessään irrottamaan kriittisen teorian sotien välisen ajan synkkämielisestä ilmapiiristä ja yrittäessään siirtää sen poliittisen liberalismin vuosikymmenille.

Näistä ongelmista huolimatta Adorno nojaa ainakin joiltain osin valistuksen lupauksiin yksilönvapaudesta. Oikeanlainen elämä voi toteutua vain oikeanlaisessa yhteiskunnassa. Minima moralian lähtökohtana on tässä suhteessa hegeliläinen käsitys sosiaalisten instituutioiden kyvystä tehdä eettinen elämä mahdolliseksi. Sikäli kuin nykyiset instituutiot ovat ”särjetyn elämän” syy, ei ratkaisu löydy järjestelmän ulkopuolelta vaan paremmista instituutioista.

Teoksen maailmankuvaa selittää sen syntyajan historiallinen tilanne. Adorno kirjoitti esseensä fordistisen teollisuuskapitalismin hengessä vuosina 1944–1947. Tästä taustasta huolimatta tekstit saattavat olla ajankohtaisempia nykyisen uusliberalismin kuin sotienjälkeisen teollisen yhteiskunnan aikakaudella. Sosiaalisten suhteiden markkinaehtoistuminen ja taloudellinen eriarvoistuminen ovat tehneet elämän monin osin sietämättömäksi. Minima moralia ennakoi tätä kehitystä.

Vastapaino on julkaissut suomeksi kaikki edellä mainitut Frankfurtin koulukunnan teokset. Käännökset ovat laadukkaita. Lukijan kannattaa tutustua teoksiin kokonaisuutena, sillä ainoastaan näin Minima moralia asettuu osaksi sodanjälkeisen yhteiskuntafilosofian kontekstia. Teoksella on kanonisoitu asema sekä Adornon tuotannossa että laajemmin 1900-luvun kriittisessä ajattelussa ja yhä annettavaa myös meidän rikkonaiselle aikakaudellemme. 

Theodor Adorno: Minima moralia. Ajatuksia särjetystä elämästä. Suomentaneet Raija Sironen ja Erkki Vainikkala. Vastapaino 2024, 348 sivua.

Jouni Huhtanen on aate- ja oppihistorian tohtorikoulutettava.