Kriisiaikojen johtaja

Nykyään nimellä & tunnetun Espoon teatterin uusi taiteellinen johtaja Jussi Sorjanen aloitti työhaastattelunsa puhumalla polarisaatiosta.

Sorjasen mukaan teatteri rakensi sotien jälkeisinä vuosikymmeninä konsensusta. Esitykset tähtäsivät sopuun, yleisö nauroi samoille asioille.

Nyt ollaan uudessa tilanteessa. Venäjän aloittama sota on tehnyt Suomesta Sorjasen sanoin ”käytännössä saaren”, työelämän pelisäännöt eivät enää päde eivätkä kansalaiset jaa yhteistä arvopohjaa.

”Meidän pitäisi oppia olemaan eri mieltä,­ olemaan sen erimielisyyden kanssa eikä kääntää aina selkää ja lopettaa dialogia”, Sorjanen sanoo.

”Tavallaan polarisaatio on yhteiskunnalle huono mutta taiteelle hyvä.”

Kun puhumme kulttuurista, puhumme kansakunnasta, Sorjanen uskoo.

”Tämä maa ja sen idea on luotu kulttuurin kautta. Suomea ei olisi ilman taiteilijoita. Piste.”

Heinolalaisen opettajaperheen poika oli kiinnostuneempi musiikista kuin teatterista, kunnes vuonna 2005 näki lahtelaisessa Teatteri Vanhassa Jukossa esityksen Minä olen Adolf Eichmann. Näytelmä perustui ajatukseen pahuuden arkipäiväisyydestä ja näytti natsin tavallisena virkamiehenä.

”Muistan ajatelleeni, että miksi kukaan ei ole kertonut, että teatteri voi olla tällaista. Se esitys aidosti muutti maailmankuvaani.”

Sorjanen suoritti Jukossa siviilipalveluksensa loppupuoliskon, jatkoi siellä työharjoittelijana ja piti sinne tiivistä yhteyttä, kun lähti Tampereelle lukemaan teatteritieteitä.

Juko ajautui vuosien aikana sekasortoon ja niin kävi hetkellisesti myös 22-vuotiaalle Sorjaselle, joka ei päässyt sisään Teatterikorkeakouluun. Kesken murheessa tarpomisen hän sai Jukosta kutsun kriisikokoukseen.

”Sotkua setvivä konsultti sanoi, että tästä huoneesta ei lähdetä ennen kuin meillä on taiteellinen johtaja ja operatiivinen johtaja. Ja kolme tuntia myöhemmin minä olin se taiteellinen johtaja.”

Seitsemän Juko-vuoden jälkeen Sorjanen työskenteli pari vuotta Kajaanin kaupunginteatterin ohjaajana, minkä jälkeen vuonna 2018 hän aloitti ruotsinkielisen teatteri Viiruksen taiteellisena johtajana. Sieltä hän hyppäsi elokuun alussa &:iin.

”Tällä hetkellä meillä on 240 ohjelmisto­ehdotusta pöydällä”, Sorjanen sanoo. Hänen kädenjälkensä alkaa näkyä ohjelmistossa isommin ensi keväänä.

Sorjanen valmistautui uuteen työhönsä koko edeltävän vuoden. Hän kiersi Eurooppaa katsomassa esityksiä ja tapasi tekijöitä.

”Samalla tavalla kuin politiikassa ja talou­dessa, myös kulttuurissa täytyy nyt avata erityisen aktiivisesti yhteyksiä muuhun maailmaan. Olen sillä tavalla isänmaallinen ihminen, että minusta se on tärkeää”, Sorjanen sanoo.

Hänen mukaansa teatteri on Suomessa edelleen ala, jonka parissa voi tehdä koko elämäntyönsä tietämättä, miten sama homma tehdään muualla.

”Jos otetaan ruokakulttuurista, muotoilusta tai arkkitehtuurista pois ulkomaiset vaikutteet, ovatko ne kiinnostavia, mitä jää? Suomalainen teatteri on aika pitkälti tässä tilanteessa.”

& on jo jonkin aikaa tähdännyt tämän muuttamiseen yhteistuotantomallilla, jota Sorjanen aikoo vahvistaa. Ensimmäiset yhteistuotannot, joista Sorjanen on ollut päättämässä, ovat kreikkalaisen Euripides Laskaridisin ”surrealistinen ja mielettömän hauska ihmissusishow” Lapiz Lazuli ja eteläkorealaisen Jaha Koon Haribo Kimchi, joka Sorjasen mukaan käsittelee ”ruokadiasporaa”, korealaisen perinneruoan muuttumista matkalla Eurooppaan.

Molemmissa & on mukana osatuottajana.

”Eli taiteellinen idea on ikään kuin jo valmiina, ja me hypätään sinne sisään osallistumalla tuotantokuluihin”, Sorjanen täsmentää mallia.

Molemmat esitykset kiertävät teatterifestivaaleja ennen kuin saapuvat Espooseen. Tarkoitus on kuitenkin jatkossa olla kansainvälisissä teoksissa myös se päätuottaja. Esitys saisi ensi-iltansa Espoossa, josta se lähtisi sitten maailmalle.

&:n on myös pakko luoda jatkuvasti yhteyksiä ulkopuolelle, sillä talossa ei ole vakituista näyttelijäkuntaa. Sorjanen kertoo nauttivansa sen tuomasta vapaudesta.

”Taiteellinen ajattelu ei lähde siitä, että miten nämä meidän näyttelijät työllistetään. Sehän on keskeinen osa kaikkien muiden suomalaisten vos-teattereiden (valtionosuusrahoituksen piiriin kuuluvien) taiteellista linjaa.”

Tekijät ovat kuitenkin Sorjasen ohjelmistovalintojen keskiössä. Tekijät tekevät laadun.

”Olen ottanut sellaisen linjan, että en aio palkata itseäni huonompia ohjaajia, vain parempia. Olen myös ajatellut, että lopetan itse ohjaamisen, ainakin toistaiseksi. En ole tarpeeksi hyvä siihen tasoon, mitä haen.”

Kun & ilmoitti Sorjasen valinnasta vuoden 2023 kesällä, tiedotteessa painotettiin juuri ”korkeaa taiteellista tasoa”. Yleisöjen houkuttelemista ei erikseen mainittu.

Sorjasen mielestä yksi seuraa toista.

”Uskon siihen, että hyvä viehättää. Kyse on siitä marssijärjestyksestä, että kumpaa ajatellaan ensin.”

Yleisöä &:lla on viime vuosina riittänyt, mutta jatkossa paikkoja on täytettävänä entistä enemmän. Tapiolaan avautuu vuonna 2028 aiempaa isompi teatteritila.

Sorjanen myöntää, että hänen on ajateltava yleisöä eri tavalla kuin aiemmin. Suhde yleisöön on lopulta teatterin tärkein yhteys. 

Muokkaus

Juttua muokattu 11.9.2024 klo 13.00. Teatteri Vanhan Jukon nimen kirjoitusasua on korjattu. Toisin kuin jutussa mainittiin, Tapiolaan avautuu uusi teatteritila näillä näkymin vuonna 2028 eikä 2027.