Taiteen pankkiiri
Kulttuuri ei ole rouvien asia, sanoo Lars Bertmar, investointipankki Carnegien hallituksen puheenjohtaja. Bertmarin aloitteesta perustettiin yrityksen taidepalkinto, Carnegie Art Award, joka on maailman suurimpia.
Teksti Hannele Jäämeri
(SK 11/2006)
Monet ovat sitä mieltä, että investointipankin tulee hoitaa osakkeita ja neuvoa yrityksiä eikä hääräillä kulttuurin alueella, Lars Bertmar sanoo.
»Mutta me perustimme taidepalkinnon ja nyt sitä pidetään jo itsestään selvänä osana yritystämme.»
Pohjoismaisille taiteilijoille tarkoitettu Carnegie Art Award -palkinto on jaettu vuodesta 1998 alkaen. Laajaan näyttelyyn valitaan parikymmentä taiteilijaa. Heidän joukostaan nimetään kulloisetkin kolme voittajaa ja yksi stipendiaatti. Palkintosummat ovat tuntuvia, pelkästään voittajalle annetaan miljoona kruunua eli runsaat satatuhatta euroa.
Tapaamme Bertmarin sijoituspankin tiloissa Västra Trädgårdsgatanilla Tukholman keskustassa, vastapäätä NK-tavarataloa. 1920-luvun rakennuksen pyöreä piha on kaunis tila, joka heijastelee pankille sopivaa hillittyä arvokuutta. Sen keskellä on Carl Millesin Diana-suihkukaivo.
Sarvisankaisten silmälasiensa takaa katseleva bisnesasuinen Lars Bertmar on jättämässä yrityksen ja istuu nyt poikkeuksellisessa tilanteessa, antamassa haastattelua. Hän näyttää 60 ikävuottaan nuoremmalta.
Bertmarista löytyy vain niukasti tietoa. Erityisen matalaa profiilia hän on halunnut pitää taidepalkinnon suhteen. Perusteluna on ollut kaunis pyrkimys ohjata keskustelu taiteeseen, ei palkinnon taustoihin.
Mutta nyt voisi olla loppukommentin aika. Lars Bertmar on viimeisen kerran avaamassa Carnegie Art Award -näyttelyä, kun se kierroksellaan aukeaa 22.3. Meilahden taidemuseossa Helsingissä.
Lars Bertmar myöntää olleensa aloitteentekijä taidepalkinnon perustamisessa. Ja kuten myöhemmin käy ilmi, myös päättäjä.
»Halusin tehdä jotain, joka toisi esiin arvojen maailmaa. Kulttuuriteothan rakentuvat arvoille.»
»Kansainvälisyys, erilaisten rajojen ylittäminen, pitkäjänteisyys, korkea laatu, keskittyminen, avoimuus», Lars Bertmar luettelee. »Tämäntapaisten arvojen viestiminen oli taidepalkinnon lähtökohta.»
Toisaalta palkinto auttaa ja kannustaa taiteilijoita harjoittamaan vaikeaa ammattiaan.
»Näin me taiteen kuluttajat saamme taas uusia, kiinnostavia, ajatuksia herättäviä, värikkäitä ja inspiroivia tunne-elämyksiä. Jotain tällaista ajattelin silloin 1997.»
Tuolloin Lars Bertmar oli investointipankin toimitusjohtaja. Jotkut yrityksen sisällä eivät ymmärtäneet hänen ideaansa.
»Joskus on tehtävä päätöksiä, joista kaikki eivät pidä.»
Yritysmaailmassa on ihmisiä, jotka ajattelevat, että kulttuuri on yksityisasia. »Ja sitähän se onkin», Lars Bertmar huudahtaa. »Mutta asia on vain niin, että myös työtä tehdessämme olemme yksityishenkilöitä, emme koneita. Ja vaikka kotiin mennessämme vaihdamme vaatteita, olemme edelleen samoja ihmisiä.»
»Joten minun vahva käsitykseni oli silloin – ja on yhä – että yritteliäisyys ja aloitteellisuus hyötyy siitä, että toiminnassa on piirteitä, jotka koskettavat ihmisiä eri tavoin kuin varsinainen työ.»
»Kulttuuri voi olla tällainen asia yhtiön sisällä.»
Valintoihin ei puututa
Joka toinen vuosi jaettava palkinto on vakiinnuttanut asemansa. Rahallisesti se lienee maailman suurin. Arvostuksessa sen kanssa kilpailevat mm. Turner-palkinto Lontoossa, japanilainen Philip Morris -palkinto ja Carnegie International -palkinto, jonka on perustanut suvun Yhdysvaltoihin päätynyt etäinen haara.
Nimenä Carnegie Art Award on jo yhtä tunnettu kuin itse pankki. Palkintoa arvostetaan myös taiteilijapiireissä, mistä Bertmar on erityisen tyytyväinen. Taiteilijat tietävät, ettei rahoittaja puutu taiteellisiin valintoihin. Ne tekee ammattilaisista koostuva tuomaristo.
Ulkoinen arvostus lisää palkinnon merkitystä yhtiön sisällä.
Lars Bertmar puhuu painokkaasti siitä, miten yhtiössä työskentelevät ovat ottaneet palkinnon omakseen. Monet niistäkin, jotka ovat kokeneet taiteen vieraaksi. Nyt kahvipöydissä puhutaan sään ja jääkiekkotulosten lisäksi myös kulttuurista, usein kriittisestikin. »Mutta sekin on jännittävää.»
Näyttelyn kiertäessä paikallinen Carnegie-pankki toimii isäntänä ja valitsee vieraat. Heistä tulee osallisia.
Jokaisesta näyttelystä myös hankitaan taidetta. Syntyneestä kokoelmasta voidaan myöhemmin koota kiinnostavia pohjoismaisen nykytaiteen näyttelyitä.
Nyt teokset on sijoitettu pankin eri toimitiloihin sekä vieraiden että työntekijöiden nähtäville. »Se, että henkilökunnan edessä on huipputason arvotaidetta, on signaali siitä, että he ovat tärkeitä, ja yhtiö sijoittaa heidän hyvinvointiinsa.»
Amatööri ei tajua
Göteborgin ooppera tuskin toimisi ilman Volvon, SKF:n ja muiden paikallisten yritysten tukea, Lars Bertmar sanoo esimerkkinä. Mutta väittää, että laajemmin kulttuuriarvot eivät ole läpäisseet ruotsalaista yritysmaailmaa.
»Miten saada minun ikäiseni miehet ymmärtämään, ettei kulttuuri ole rouvien asia», Lars Bertmar huokaisee.
Muutos tilanteeseen tulee vasta, kun ymmärretään, että elinkeinoelämästä tulee kansainvälisesti kilpailukykyisempi, jos se kasvattaa johtajia, jotka hallitsevat muutakin kuin budjetin, sijoitukset ja verotuksen.
Totta kai yritysjohtaja on kiireinen, sen Bertmar tietää kokemuksesta. Usein ehtii katsoa vain jonkin elokuvan ja pitää yöpöydällä kirjaa »siltä varalta, että toimittaja kysyy, mikä kirja on yöpöydällänne…»
Silti johtaja voi olla avoin ja kiinnostunut, väittää Bertmar. »Vallitsee jonkinlainen saamattomuus nähdä kulttuuri lisäarvona yrittäjyydessä. Kulttuuri tulee ja menee joidenkin yksilöiden mukana sen sijaan, että se olisi osa yritystä.»
Muutamissa asioissa Lars Bertmar kehottaa olemaan tarkka. Kulttuuritoiminnan tukemisen on oltava pitkäjänteistä. Muuten menee uskottavuus. Ei voi roikkua trendien perässä ja hyppelehtiä »sponssaamaan» milloin sitä ja milloin tätä.
Eikä se voi olla suhdanteista riippuvaista. Talouselämä elää sykleissä, mutta kulttuurin on kestettävä sekä ylä- että alamäkiä. »Pitkäjänteisyys on ainoa vaihtoehto.»
Myös investointipankki Carnegie joutui 2000-luvun alussa laskusuhdanteeseen. Osakemarkkinat romahtivat, parisataa työntekijää irtisanottiin.
»Tällaisessa tilanteessa monet karsisivat kulttuuria. Silloin on yritysjohdon tehtävä muistuttaa, että on pitkäaikaisia arvoja joita on suojattava. Kulttuuriarvot ovat niitä.»
»Yritys, joka laskusuhdanteen aikana karsii kulttuurista, lähettää viestin we don’t care, emme välitä. Kun suhdanteet sitten paranevat, se toteaa käyttäytyneensä kuin amatööri, joka ei ole tajunnut koko juttua.»
»On olemassa infrastruktuuriasioita, joita ilman yritys ei voi toimia. Siihen kuuluvat arvot. Jos niitä ei ole, niin mikä yritys se on?»
Miksi juuri maalaus?
Carnegie-pankki päätti ryhtyä tukemaan kuvataidetta. Oliko takana kenties Lars Bertmarin oma harrastus?
»Pidän kuvataiteesta erittäin paljon, mutta olen myös suuri musiikin ystävä», Bertmar kuvailee.
Kuvataide voi tavoittaa katsojia eri maissa ja rikkoja rajoja.
»Mutta ennen kaikkea syy oli se, että kuvataide oli huonoissa kantimissa silloin kun palkintoa perustettiin. Taiteen kuolemastahan puhutaan noin joka kahdeskymmenes vuosi. Etenkin maalausta pidettiin kivikautisena taidemuotona.»
»Maalaustaide oli siis out. Me sanoimme: let’s make it in», Bertmar sanoo tyytyväisenä.
Palkinto jaetaan edelleen pelkästään maalaustaiteelle, mistä sitä on myös arvosteltu.
»Ajattelimme ensin katsoa, miten maalaustaiteen rajat muotoutuvat», Bertmar puolustautuu. »Nehän ovat jo laajentuneet niin, että monen teoksen kohdalla amatööri voi kysyä: onko tämä maalaus?»
»Mutta sen saa jury päättää. Keskustelu on aina jännittävämpää, jos kokeillaan vähän rajoja», Bertmar sanoo ja kuvailee, että tuoreessa näyttelyssä on pari videota ja teos, jossa valaistu vedenpinta heijastaa »maalauksen» kattoon.
Tämänkertaista palkintonäyttelyä hän itse pitää yhtenä parhaista. »On turha pelätä, että hyvät taiteilijat loppuisivat kesken Pohjolasta. Uusia tulee koko ajan, ja monet vanhat ovat hyvässä vedossa.»
Maahan tai sukupuoleen liittyviä tai muita kiintiöitä ei ole. Näyttelyyn valitaan aina teokset kahden viime vuoden tuotannosta, ja sama taiteilija voidaan palkita useammankin kerran.
Näin kävi muiden muassa suomalaiselle Nina Roosille, joka sai toisen palkinnon vuonna 1998 ja ensimmäisen 2004.
Uusiin seikkailuihin
Musiikkimakuaan Lars Bertmar kuvaa »patavanhoilliseksi». Hän nauttii klassisesta.
Kuvataiteessa Bertmar sanoo olevansa aika tavallinen kuluttaja, joka kohtaa usein myös sellaista, mitä ei ole helppo lähestyä. »Omistan paljon kuvataidetta, mutta keräilijä en ole. Ostamme sitä mistä pidämme.»
Kotikokoelmaansa Bertmar kuvaa: »Meillä on sekä kansainvälistä nykytaidetta että 1900-luvun alun teoksia. Ne ovat voittopuolisesti hyvin maalauksellisia.»
»Olen kiinnostunut amatööri. En tarpeeksi oppinut, että hankkisin jotain tällaista», Bertmar sanoo ja osoittaa takanaan neuvotteluhuoneen seinällä riippuvia Olle Borgin mustanpuhuvia neliöitä.
Mutta sitten hän muistaa: »On minulla yksi Jussi Nivan teos. Se on makuuhuoneessa, sinne sopii minimalismi.»
Carnegien johtotehtävissä Lars Bertmar on ollut 15 vuotta. Hän lopettaa yhtiössä tänä keväänä.
Mitä sitten?
Lars Bertmar kaipaa vähän vapaampaa elämää.
Bertmar kertoo rakentavansa perheensä kanssa loistohotellia tunturialueelle, lähelle Norjan rajaa. Se tarjoaa uuden vaihtoehdon kaikkein vaativimmalle kansainväliselle asiakaskunnalle. Teemana on »to enrich the most demanding».
»Sinne voi EU-komissio, Microsoftin tai Nokian johto vetäytyä ja saada elämyksiä.»
Totta kai myös kulttuuri on mukana.
Aiheesta lisää
Carnegie Art Award
Kiasma
Carnegien ABC
203-vuotias ruotsalainen osakevälittäjä, rahastoyhtiö ja varainhoitaja sekä yritysjärjestelyjä toteuttava investointipankki
Nettotulos 70 miljoonaa euroa
Taseen loppusumma 3,2 miljardia euroa
Osakkeiden markkina-arvo 1,1 miljardia euroa
Suurimmat omistajat: Landsbanki Islands 20 prosenttia, Carnegien työntekijät 11 prosenttia
Työntekijöitä 750 kahdeksassa maassa; kuuluu Suomen johtaviin osakevälittäjiin
Lähde: Carnegie. Luvut vuodelta 2005.