Taisteluni-saagan viimeinen osa

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

’Pääsi on kuin pata, kaikesta mikä sinne joutuu tulee soppaa.”

Näin Karl Ove Knausgårdin paras ystävä toteaa Taisteluni-romaanisarjan kirjoittajalle viimeisessä, kuudennessa osassa.

Soppaa norjalainen hämmentää omaelämäkerrallisesta kirjoittamisesta, lastenhoidosta, Adolf Hitlerin nuoruudesta, masennuksesta, asioiden nimeämisestä, pahuudesta, kirjallisuusesseistä. Muun muassa. Katriina Huttunen suomentaa jälleen mutkattomasti Knausgårdin materian, hengen ja rytmin.

Knausgård on luonut oman tyylin. Hän kuvaa millintarkasti näkemäänsä ja miten se vaikuttaa mielialoihin. Välillä kertoja suistuu hysteriaan, mutta erittelee jo vauhdissa mitä tapahtui. Aikaa venytetään. Kauppamatka kestää kuusi sivua.

Kirjalijan tavaramerkkinä voi pitää punnittua ja itsetietoista kelailua, joka kumpuaa syyllisyydestä. Taisteluni ei ole kuitenkaan löperöä terapiakirjallisuutta. Knausgård käsittelee ahdistuksiaan analyytikon tavoin, ei kuten potilas.

Kuudes kirja kertoo ajasta urakan loppumetreillä. Aiempia osia alkaa ilmestyä. Koska Knausgård on kuvannut todellisia ihmisia vailla ehostusta, on aika kohdata heidän hämmennyksensä. Puoliso Linda lukee mitä mies hänestä kirjoittaa ja kysyy, että ei kai se tästä enää pahene. Kyllä vain.

Gunnar-setä lähettää postia otsikolla Verbaalinen raiskaus. Isän lannistava hahmo palaa isän veljen muodossa.

Sama mies, jonka valokuvamuistia hämmästellään, epäilee muistojensa todenperäisyyttä. Knausgård joutuu pohtimaan juurta jaksain romaanitaiteensa mieltä. Miten todellisuudesta saa ja voi kertoa?

Knausgård tietää, että Taisteluni tulee loukkaamaan ihmisiä, mutta siloittelu olisi huijausta. Piti siis ottaa riski. Kokeilusta seurasi kirjasarja, joka on nostanut omaelämäkertojen laadullisen riman poikkeuksellisen korkealle.

Kuutososan jykevää kokoa ei kannata kauhistella. Joskus lukija vain pitää tyrmätä.