25 vuotta sitten
Suurten valtioiden edustajia istutettiin eurooppalaisiin huippuvirkoihin toinen toisensa perään.
2
MIN
Euroopan hallitukset ovat kevään ja kesän mittaan pyörittäneet kiihkeärytmistä nimitysrulettia. EU:n ja Naton avainpaikkoja täytettäessä erityisesti pää- ja ulkoministerit ovat joutuneet paljastamaan poliittiset pelitaitonsa. Kansainvälisiä huippuvirkoja on pitänyt jakaa ”sulle, mulle ja tolle” -tyylillä.
Nimitysruletti käynnistyi toden teolla viime maaliskuussa, kun skandaalien runtelema EU:n komissio erosi ja luxemburgilaiselle Jacques Santerille piti löytää pikaisesti seuraaja. Uudeksi komission puheenjohtajaksi nostettiin Italian entinen pääministeri Romano Prodi, joka oli puristanut saapasmaan talouden ankaran matokuurin avulla Emu-kuntoon.
Kesäkuussa järjestetyn Kölnin EU-huippukokouksen yhteydessä Naton pääsihteeri, espanjalainen Javier Solana valittiin EU:n ulkopoliittiseksi johtajaksi. Tehtävä oli syntynyt vappuna voimaan astuneen Amsterdamin sopimuksen myötä.
Toistaiseksi viimeisestä eurooppalaisesta huippunimityksestä päätettiin viime viikolla, kun Naton uudeksi pääsihteeriksi nostettiin Ison-Britannian puolustusministeri George Robertson.
”Kehitys on äärimmäisen huolestuttavaa pienen pohjoisen maan kannalta”, EU-asiantuntija, professori Esko Antola sanoo. Hän arvelee, että suuret valtiot ovat käynnistäneet ryhtiliikkeen, jolla yritettään muuttaa pienten ja suurten maiden välisiä voimasuhteita.
”Pienillä mailla on suhteellisesti paljon valtaa, esimerkiksi äänivaltaa ministerineuvostossa, ja tämä vain lisääntyisi laajentumisen myötä. Siksi suuret maat haluavat nyt korjata tilanteen”, Antola arvioi.
”Tästä tulee ratkaiseva kysymys Suomea ajatellen. Ihmettelen, että tätä ei haluta nostaa pöydälle.”
Antola hämmästelee Suomen EU-johdon hiljaiseloa. Vain pääministeri Paavo Lipponen (sd) on epämääräisesti varoitellut EU:n suurten valtioiden vallanhalusta. Hän tähdensi kesäkuussa, että pienten valtioiden kannalta tiiviimpi unioni on parempi, koska se antaa turvaa suurten ylivaltaa vastaan.
Antola varoittaa suhtautumasta sinisilmäisesti suurten EU-maiden pyrkimyksiin. ”Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että syntyy suurten valtioiden direktoraatti. Jos oikein haluaisi kärjistää, niin olemme menossa kohti Wienin kongressin aikaista järjestelmää.”
SK 32/1999 Jarkko Vesikansa: ”Suuret jyräävät” 13.8.1999.