Kaikki lähtee elekielestä

Kapellimestari Susanna Mälkki on uuden edessä, eikä ensimmäistä kertaa.

Hän on vaihtanut uraa, sillä hänestä piti tulla sellisti. Hän on raivannut tietä ammatissa, joka miellettiin pitkään miehiseksi, eikä uuden orkesterin eteen astuminenkaan ole koskaan helppoa, vaikka se siltä näyttäisi.

Tänä syksynä Mälkillä on uusi bändi – seitsemän opiskelijaa – ja uusi tehtävä Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon professorina.

Akatemialla on jo lähes myyttinen maine lukuisien maailmalla menestyneiden kapellimestareiden kouluttajana. Siksi siltä myös odotetaan paljon. Orkesterinjohtoa opiskelemaan pyrkii vuosittain vajaa sata hakijaa eri puolilta maailmaa. Videokarsinnan ja pääsykokeiden jälkeen sisään otetaan yksi tai kaksi.

Aikaisemmat instrumenttiopinnot on asetettu edellytykseksi koulutukseen pääsemiselle.

Mälkki pitää käytäntöä hyvänä, sillä soittajan ilmaisusta voi päätellä paljon.

”Kaputyöhön kuuluu paljon metatason asioita”, hän sanoo.

”Kun kuulee, miten opiskelija toimii kielellä, jonka hän jo hallitsee, siitä saa paljon johtamisen kannalta olennaista informaatiota. Ymmärtää, minkä tyyppinen taiteilija on kyseessä.”

Mälkki ei ole ehtinyt vielä tavata oppilaitaan, mutta aikoo pyrkiä ohjaamaan jokaista näiden tarpeiden ja taipumusten mukaan ja auttaa heitä löytämään omat vahvuutensa.

Muilta osin opetus perustuu opinto-ohjelmaan sekä professorin ”taiteellis-eettisille” linjauksille siitä, minkälaisia eväitä tulevat kapellimestarit tarvitsevat.

”Teknistä osaamista, musiikin hahmottamista ja ymmärtämistä, työtilanteen hallintaa, vuorovaikutuskykyjä, ohjelmistosuunnittelua ja strategista ajattelua, paljon erilaista tietotaitoa”, Mälkki luettelee.

Kaikki lähtee selkeästä elekielestä ja tehtävänannosta orkesterille. Kapellimestarin työhön liittyy kuitenkin myös paljon sanatonta sisältöä, mentaalista vuorovaikutusta ja vaistonvaraista reagointia. Sitä, voi oppia ainoastaan kokemuksen kautta. Mälkki vertaa nanosekunneissa tehtäviä ratkaisuja trapetsitaiteilijaan, jonka pitää voida luottaa siihen, että joku ottaa kiinni, kun hän päästää irti puolasta ja hyppää.

Tämän treenaamiseksi on aivan olennaista, että Sibelius-Akatemian kapellimestariopiskelijoilla on käytössään ”kapubändi” eli tehtävään tarkoitettu orkesteri. Monessa muussa maassa sellaista ei ole, vaan opinnoissa keskitytään kuivaharjoitteluun: partituurien opiskeluun ja johtamiseen esimerkiksi pianistien kanssa.

Kapubändi otettiin käyttöön jo yli 50 vuotta sitten, kun Jorma Panula alkoi opettaa muun muassa Esa-Pekka Salosta, Jukka-Pekka Sarastetta ja Osmo Vänskää. Seuraukset puhuvat puolestaan.

Mälkin edeltäjä Sakari Oramo irtisanoutui professorin tehtävästä protestina muun muassa sille, että taideyliopisto vähensi kapubändin tunteja. Mälkin mukaan niukempi resursointi tarkoittaa tarkempaa suunnittelua.

”Oma orkesteri on tässä tehtävässä kyllä todella tärkeä”, hän sanoo.

”Opiskelijalla voi olla luonnostaan tiettyjä valmiuksia, kuten reagointikyky, joka on vähän kuin notkeus voimistelussa tai pallosilmä tenniksessä. Sitä kehitetään treenaamalla. Ilman elävää kontaktia orkesterin kanssa se ei ole mahdollista.”

ISO osa kapellimestarin työstä – ja sen opettamisesta – liittyy luottamukseen.

Auktoriteetti on ansaittava ja luottamus synnytettävä omalla tekemisellä ja käytöksellä.

”Olen tietoinen vastuusta ja myös siihen sisältyvistä vaaroista”, Mälkki sanoo.

”Itsellänikin on ollut sello-, piano- ja kapellimestarioppilaana opettajia, joilta olen saanut todella paljon, kuten Leif Segerstam. Ja sitten sellaisia, jotka ovat olleet merkityksettömiä tai jopa vahingollisia.”

Opettamisessa ei Mälkin mukaan ole kysymys vain siitä, että opettaja kertoo, miten jotakin voisi tehdä. Asiat pitää osata myös annostella juuri siihen kohtaan missä niistä on hyötyä juuri kyseiselle opiskelijalle.

Hän kertoo nauttineensa itse opiskelijana tilanteista, joissa oppilaat soittivat toisilleen ja johtivat toisiaan.

”Siinä oli sellainen vuorovaikutusellipsi päällä koko ajan. Tuli selväksi, että kapellimestari ei ole ainoastaan antamassa informaatiota vaan kaiken aikaa myös vastaanottamassa sitä.”

Yhtenä informaatiolähteenä opetuksessa käytetään videota, sekin Panulan peruja. Orkesteria johtavaa kapellimestariopiskelijaa kuvataan, ja sen jälkeen tallenteet katsotaan ja suoritusta analysoidaan yhdessä. Eleiden selkiyttämiseen, maneerien karsimiseen ja virheiden huomaamiseen tämä on toimiva metodi.

Tuore professori tosin tunnustaa, ettei voi sietää itsensä katsomista kuvaruudulta.

Panulan opetuksessa parasta oli Susanna Mälkin mukaan se, ettei tämä antanut valmiita vastauksia.

Oppiminen tapahtui kysymysten ja omien oivallusten kautta.

Nyt alaa brändätään koulunkin toimesta. ”Liitä nimesi suomalaisen musiikin histo­riaan”, alkaa orkesterinjohdon opintosisältöjen kuvaus Sibelius-Akatemian nettisivuilla.

Mälkin mukaan opetuksessa on silti pohjimmiltaan kyse auttamisesta, ja hän sanoo auttavansa mielellään.

”Eikä liene haitaksi, jos opiskelijoilla on joku, joka vakuuttaa, että kaikki menee varmasti ihan hyvin.”