Suosikin pitkäaikainen päätoimittaja Jyrki Hämäläinen kuollut
Iskelmä- ja popmusiikin pitkäaikainen vaikuttaja ja Suosikki-lehden entinen päätoimittaja, kirjailija Jyrki Hämäläinen on kuollut. Hän kuoli 65-vuotiaana äkillisesti iltapäivällä kotonaan Espoon Haukilahdessa.
Jyrki Hämäläinen
Jyrki Hämäläinen oli Suosikki-lehden päätoimittaja vuosina 1968-2002 ja sitä ennen lehden toimittajana, kun nuorisokulttuuri oli nopeassa muutoksessa.
Paitsi vaikutusvaltaisen nuorisolehden päätoimittajana, Hämäläinen toimi myös show-promoottorina ja ohjelmiston tuottajana. Hän kirjoitti kaikkiaan kahdeksan teosta, joista kolme viimeistä olivat Urpo Lahtisen, Olavi Virran ja Dannyn elämäkerrat.
Hämäläinen tutustui kansainvälisiin pop- ja rockmusiikin edustajiin paitsi kotimaassa, myös eri puolilla maailmaa.
Jyrki Hämäläisen ensimmäinen teos Beatles ja heidän maailmansa ilmestyi vuonna 1969. Sitä seurasi Tähtien tuska ja kimallus, tie, totuus ja elämöinti vuosilta 1959-1993. Kirja ilmestyi 1993. 1990-luvulla ilmestyivät myös teokset Neitsytöljy ja Hopeinen kuu.
Tällä vuosituhannella julkaistiin Seikkailija, tämän maailman kovilta kaduilta tähtien suosikiksi (2003), Lehtikeisari, Urpo Lahtisen orjantappurakruunu (2004), Tangokuningas Olavi Virta, mestari särkyneen toiveen kadulta (2005) ja viimeisenä Iso D (2006).
Hämäläinen oli syntynyt Tampereella 27. heinäkuuta 1942.
(STT)
Kuva Marja Airio/LK
Jyrki Hämäläinen (Wikipedia)
Miten minusta tuli minä, Jyrki Hämäläinen (Ylen elävä arkisto)