Suomen Kuvalehden infografiikka palkittiin – Turvesuon vesien puhdistus toi pronssia

Malofiej-palkintoja pidetään infografiikan Pulitzereina.

grafiikka
Teksti
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen Kuvalehdessä (46/2015) ilmestynyt infografiikka ”Näin Suurisuon turvesuon vesiä puhdistettaisiin” on palkittu Espanjan Pamplonan kansainvälisessä ja alansa arvostetuimmassa Malofiej24-kilpailussa.

SK:n grafiikka sai pronssia kilpailun feature-juttujen sarjassa.

SK:n palkittuun tiimiin kuuluivat infografiikkatoimittaja Hannu Kyyriäinen ja toimittaja Petri Pöntinen. Juttu kertoi Vapon ja kansalaisliikkeen taistelusta Suurisuosta.

Infografiikan Pulitzereiksi kutsuttuja Malofiej-palkintoja on jaettu vuodesta 1993 parhaille painetussa tai on-line-mediassa julkaistuille töille. Tänä vuonna 24. kerran järjestettyyn kilpailuun osallistui 1388 työtä 150 mediasta 33 maasta.

Hannu Kyyriäinen palkittiin Malofiej-kilpailussa myös vuonna 2013. Pronssisijalla palkittu Kutistunut Palestiina -grafiikka julkaistiin SK:ssa 48/2012.