Sopiiko The Passion of Christ rippikoululeirille?

elokuvat
Teksti
Karri Kokko
the passion of christ

Elokuvien ikärajasuosituksia ei ymmärretä ehdottomiksi, ja siksi K-18 kieltoa rikotaan muun muassa kouluissa ja rippikoululeireillä.
Mel Gibsonin elokuvassa The Passion of Christ näytetään realistisesti, kuinka Jeesus tulee vangitsijoittensa pahoinpitelemäksi.

Elokuvien ikärajamerkinnät eivät ole kansalaisilla hanskassa. Valtion elokuvatarkastamon ylitarkastajan Maarit Peltoniemen mukaan videopelien ja televisio-ohjelmien ikärajasuositukset ovat hämärtäneet ihmisten käsityksiä elokuvien ikärajoista, jotka ovat ehdottomia. Varsinkin niissä tapauksissa, joissa raja on K-18.

”Silloin elokuvaa ei saa näyttää, elleivät kaikki todellakin ole täysi-ikäisiä”, painottaa Peltoniemi.

Tuorein julkisuudessa ollut kiellon rikkomistapaus on Lahdesta, jossa rippikoululeirillä esitettiin Mel Gibsonin tähdittämä elokuva The Passion of Christ. Leirin järjestäjille tosin iski pieni paniikki, kun he saivat filmin käsiinsä.

”Tajusimme vasta siinä vaiheessa, että kyseessä on alle 18-vuotiailta kielletty elokuva”, kertoo nuorisotyön ohjaaja Hannu Rui. ”Emme tajunneet ikärajan olevan sitova.”

”Myrsky vesilasissa”

Elokuva päätettiin näyttää leiriläisille, mutta jokaisen lapsen vanhemmilta kysyttiin ensin lupa. Ruin mukaan yhteydenotoissa korostettiin, ettei ketään pakoteta katsomaan elokuvaa. Ruin mukaan filmin näki reilut 30 alaikäistä, joista yksikään ei poistunut kesken esityksen.

”Kaikilta kerättiin esityksen jälkeen palautetta, ja vain yksi nuori koki elokuvan ahdistavana”, sanoo Rui.

Hän kuvailee elokuvanäytöksestä noussutta kohua ”myrskyksi vesilasissa”. ”Olen puhunut vanhempien kanssa leirin jälkeen, eikä kukaan ole sanonut että nuorille olisi jäänyt mitään traumoja”, hän sanoo.

Ruin mukaan elokuva ehdittiin käyttää opetuksessa vain yhdellä kesän rippileireistä, eikä sitä enää jatkossa. Muutaman vuoden takaiseen Hollywood-hittiin päädyttiin siksi, että leireillä aiemmin näytetyt elokuvat katsottiin vanhentuneiksi.

Teurastuskohtauksia oppitunneilla

Mel Gibson oli muuten eräissä suunnitelmissa nousemassa suomalaisriparien kestotähdeksi.

”Kun elokuvaa tarkastettiin, niin jotkut kirkon edustajat ottivat meihin yhteyttä, ja toivoivat alhaisempaa ikärajaa nimenomaan rippikoululeireillä näyttämistä varten”, kertoo Peltoniemi. Ikäraja lyötiinkin lukkoon vasta korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Rippikoululeirejä useammin K-18-filmejä näytetään kouluissa.

”Kouluissa elokuvia käytetään usein palkintona. Lapset tai nuoret saavat itse tuoda elokuvan, jonka he haluaisivat nähdä, ja opettaja suostuu sen katsomiseen ottamatta selvää ikärajasta”, kertoo Peltoniemi.

”Toinen yleinen tapa on se, että vaikkapa äidinkielen tunnilla pidetään elokuvaesitelmiä, josta näytetään kohtauksia. Tietyn ikäiset tahtovat usein valita kauhuleffan, eikä opettajalla ole mitään ennakkotietoja millaisia kohtauksia siitä esitetään. Tässä on sattunut ylilyöntejä”, sanoo Peltoniemi.

Teksti Marianne Zitting (STT)

Tietoa ikärajoista

* Vain 28 prosenttia suomalaisista tietää elokuvien ikärajojen olevan ehdottomia, kertoo Valtion elokuvatarkastamon syksyllä 2007 teettämä tutkimus.

* Suomalaiset eivät myöskään tunne ikäraja-asteikkoa. Vain kuusi henkeä tutkimuksen kaikista 1 400 vastaajasta tunsi kaikki ikärajat.

* Elokuva voidaan kieltää alle 7-, alle 11-, alle 13-, alle 15- ja alle 18-vuotiailta. Se voidaan myös sallia kaikenikäisille.

* Ikäraja perustuu muun muassa elokuvan väkivaltaisuuteen, sekä seksuaalisen sisällön ja kauhun määrään ja laatuun.

* Elokuvateatteriesityksissä ikärajaa kaksi vuotta nuorempi pääsee katsomaan filmin täysi-ikäisen seurassa. Jousto ei koske ikärajaa 18.

* Elokuvien esittäminen liian nuorelle on rikos, josta voidaan tuomita sakkorangaistukseen tai enimmillään kuuden kuukauden vankeuteen.

(STT)