Mielen ja kielen ­aukot

Murskattu elämä synnyttää sirpaleita eikä niistä saa rakennettua kokonaisuutta. Tuulesta ei voi koskaan tietää, mistä suunnasta ja millä voimakkuudella se puhaltaa. Sirpaleet ja tuuli ovat toistuvia elementtejä Sinikka Vuolan toisessa romaanissa Myrskyn anatomia, joka käsittelee poissaolevia vanhempia ja kärsiviä lapsia.

Isä ja identtiset kaksostytöt asuvat tuntemattomassa keskieurooppalaisessa kaupungissa. Kaikki ovat nimettömiä. Sodan vaurioittama vanha isä juo päivisin ja huutaa öisin. Lukioikäiset tytöt huolehtivat hänestä.

Kirjan tunnelma on raskas,­ kuin jatkuvaa pahaa unta. Ker­tojana toimiva toinen tyttö sanoo, että ”jos tuska olisi talo, olisi se ollut tämä talo”.

Vuolan ensimmäinen romaani Replika on surrealistinen tarustoja ja myyttejä hyödyntävä kirja. Hän on kirjoittanut yhteisteoksia Tommi Melenderin ja Laura Lindstedtin kanssa. Niissä Vuola sekä puolustaa että tekee itse kokeellista kirjallisuutta. Myrskyn anatomiassa epäkonventionaaliset keinot näkyvät pieninä kirjaimina ja puuttuvina sivunumeroina, pisteitä on vain muutama. Runoilijana aloittaneen Vuolan kieli on lyyristä. Kirjaa voi pitää proosaa ja runoa sekoittavana säeromaanina.

Aukkoisuus on kirjan määrittelevin ominaisuus ja paras idea. Teksti koostuu fragmenteista, joiden välillä voi olla suuriakin etäisyyksiä. Aukkoja on myös lauseiden sisällä, mikä pakottaa lukijaa ehdottamaan niihin täytettä. Aukko on puutteen ja välimatkan merkki. Tytöillä on etäisyyttä isään, mutta myös toisiinsa. Kertoja kokee olevansa kaikista irrallaan, kuin tuulessa leijuva riekale.

Syvin kolo on äidin paikalla. Kertojan ruumiin keskellä on tyhjä kohta.

Hänen napansa ”ei ollut vain arpi, vaan aukko: minusta puuttui äidistä oli jäänyt reikä, ikuinen muistutus, jäänne yhteydestä, joka oli katkaistu kauan kauan sitten”.

Äidin puute hävettää ja haavoittaa. Poissaoleva äiti on nuoria ja vanhempia naisia käsittelevässä kirjallisuudessa vanha teema. Tämä näkyy niin klassisissa tyttökirjoissa kuin vaikka Mari Mörön Kiltin yön lahjoissa sekä Marjo Niemen Kaikkien menetysten äidissä.

Vuolan mukaan kirjan yksi taustavaikuttaja on psykoanalyytikko André Greenin käsite ”kuollut äiti”. Se tarkoittaa äitiä, joka muuttuu lapselle etäiseksi. Kun lapsi ei saa äitiin tunneyhteyttä, merkitys katoaa hänen elämästään. Myrskyn anatomias­sa tämä ilmenee mielen ja kielen aukkoina.

Toisena taustatekstinä Vuola on maininnut Ovidiuksen Muodonmuutosten Narkissos-myytin. Vuolan romaanissa Narkissosta edustaa mystinen mies, joka hurmaa niin isän kuin tytöt. Miehestä tulee perheen kohtalo.

Kirjasta löytyy toinenkin myytti: kaksoisolento. Teosta ei voi olla vertaamatta Ágota Kristófin Iso vihko -romaanin aloittamaan trilogiaan. Kirjoja yhdistävät identtiset kaksoset, kadonneet vanhemmat, traumaattisuus ja traagisuus, maantieteellinen maisema sekä kertomisen aktin korostaminen. Erot ovat kuitenkin merkittäviä: Myrskyn anatomia on moraaliltaan yksioikoinen, hahmoiltaan ohut, ei hätkähdytä eikä vedätä lukijaa.

Vuola opettaa kirjoittamista, mikä näkyy hallitussa muodossa. Jotain mekaanista kaikessa kuitenkin on. Romaanissa pyritään vahvaan tunteeseen, myrskyvaikutukseen, mutta se näyttää tunnekirjoittamisen opetusmateriaalilta. Pateettinen kieli jäljittelee syvällisyyttä: ”yön hahmot imivät jälleen hänen sydäntään” ja ”hän oli kuin avoin haava, jonka painajaisten synkät hipaisut saivat yhä uudelleen vuotamaan”.

Nykyään­ pinnalla olevaa yhdistelmää – naisruumista, häpeää ja traumaa – käsitellään automatisoituneesti. Omaperäisiä ajatuksia ei löydy.

Myrskyn anatomian loppu pelastaa silti jotain. Aukkoja ei neulota umpeen, vaan niitä tulee lisää. 

Sinikka Vuola: Myrskyn anatomia. 152 s. WSOY, 2024.