Sarjakuvataiteilija ja muusikko Lissu Lehtimaja on rakkauden maisteri

Julkaistu yli kolme vuotta sitten
lissu lehtimaja

Lissu Lehtimaja piirsi akateemisen sarjakuvan rakkaudesta. “Tietenkin minua vähän pelotti, että voiko tällaista nyt julkaista”, hän sanoo.

“Aluksi oli hirveän noloa sanoa ihmisille, että teen lopputyötä rakkaudesta”, Lissu Lehtimaja sanoo.

Tutkimussuunnitelma oli pitkä ja suurieleinen. Siinä oli sanoja kuten mikro- ja makrotaso, dialogisuus ja mediakasvatus.
Teemojakin oli ainakin viisi.

“Sitten otin vesurin käteen ja raakkasin, kunnes jäi vain yksi sana: rakkaus. Ajattelin, että tämä on ainoa tärkeä”, sarjakuvapiirtäjä Lissu Lehtimaja sanoo.

Hän on saanut vastikään valmiiksi Taideteolliseen korkeakoulun lopputyönsä, akateemisen sarjakuva-albumin Levinasin kasvot.
Se on tutkielma rakkaudesta ja samalla tiettävästi ensimmäinen maisterintyö, joka on tehty yksinomaan sarjakuvan muodossa alaviitteineen kaikkineen.

“Kirjan on tarkoitus olla myös suurelle yleisölle luettava. Alaviitteet piti silti minun mielestäni olla, koska teksti on tieteellistä, muutenhan se olisi täysin vessapaperia akateemisessa mielessä.”

Toisen tarpeet
ensiksi

Sarjakuva-albumi kertoo Lehtimajan näköisen nutturapäisen tytön tutkimusmatkasta filosofi Emmanuel Levinasin (1906-1995) kirjoituksiin.

Liettualais-ranskalaisen ajattelijan teesi on yksinkertaistaen se, että rakkaudessa, niin romanttisessa kuin muunlaisessa, toinen ihminen tulisi aina kohdata ehdoitta ja asettaa etusijalle.

Omat tarpeet tulevat toisena.

Lehtimajaa ajatus kiehtoi, mutta se tuntui myös rankalta, varsinkin tuntien Levinasin henkilöhistorian: filosofi oli toisen maailmansodan aikana sotavankina Saksassa.

Lehtimaja kysyy Levinasin kasvoissa, eikö kaikkien suhteiden pitäisikään perustua tasa-arvoon? Ja voiko olla muille hyvä, jos kuluttaa itsensä puhki laittamalla toiset aina etusijalle?

“Tietenkin minua vähän pelotti, että voiko tällaista nyt julkaista. Sittenhän en voi enää ikinä toimia itsekkäästi!” hän sanoo ja nauraa.

Itse Lehtimaja joutui pohtimaan rakkautta arkielämässä viimeksi, kun hän näki kotimatkallaan pikkulasten tappelevan kadulla.

“Oli pakko mennä väliin ja ottaa vastuuta toisista. Miten olisin voinut muuten katsoa itseäni peilistä juuri, kun olen kirjoittanut tällaista.”

Brasilialaista
iskelmää

Kuopiossa syntynyt ja Helsingissä kasvanut Lehtimaja aloitti sarjakuvien tekemisen oitis opittuaan kirjoittamaan. Kun naapuruston muut äidit huusivat lapsiaan pihaleikeistä sisälle, joutui Lehtimajan äiti patistamaan, jotta tyttö olisi jättänyt piirustuksensa edes hetkeksi ja mennyt ulos.

Lapsuusvuosien jälkeen piirtäminen jäi, ja Lehtimaja aloitti uudelleen vasta Taideteollisessa korkeakoulussa päästyään opiskelemaan kuvataideopettajaksi.

Väliin mahtui monta vuotta sekalaisia hanttihommia, milloin portugalin kielen tulkkina ja kääntäjänä, milloin autokuskina tai AD-assistenttina.

Ja aina välillä laulajana.

Lehtimajan brasilialaisia käännösiskelmiä soittava Maria Gasolina -yhtye julkaisi toisen levynsä viime syksynä ja kiertää klubeja säännöllisesti.

“Nyt pitäisi kai ruveta aikuiseksi, ja etsiä töitä”, Lehtimaja sanoo.

Hän haaveilee julkaisevansa myöhemmin myös täysin fiktiivisen ja ei-akateemisen sarjakuvakirjan.

“On minua houkuteltu jatko-opiskelijaksikin, että pitäisi tehdä vielä kolmas osa väikkärinä. Katsotaan sitä sitten vähän myöhemmin.”

Teksti
Elina Kervinen
Kuva
Hannu Lindroos

SK 1/2009 (ilm. 2.1.2009)