Kiihkeää työtä
Maisan ja Kaarinan tekijä kertoo uutistoiminnasta pandemian aikana.
Television uutiskuvat liikkuvat, mutta eivät kaikki. Tv-uutisissa tarvitaan myös valokuvia, karttoja, kaavioita ja muuta infografiikkaa.
Ylen tv-uutisissa vilahtaa parikymmentä valokuvaa päivässä. Ne eivät päädy uutisten taustalle itsestään. Tiina Paju on työskennellyt graafikkona Ylen uutisdeskissä ja kertoo siitä sarjakuvakirjassaan Uutisista hyvää iltaa.
”Se on kiihkeää mutta näkymätöntä työtä”, Paju kertoo.
”Vielä kymmenen minuuttia ennen lähetystä tekstejä kirjoitetaan. Arvaamattomia asioita joutuu tekemään parissa minuutissa. En ollut ennenkään hidas tai huono tekemään päätöksiä, mutta siellä tuli uutta ammatillista itsevarmuutta.”
Tv-ruutu asettaa kuville aivan omia vaatimuksia. Yleensä uutistenlukija on keskellä, joten taustakuvan sommitelmassa olennaisen pitäisi ihanteellisesti olla reunoilla.
Hienoja kuvia ei aina voi käyttää, kun pääasia jäisi piiloon uutistenlukijan taakse.
Paju (s. 1959) on työskennellyt media-alalla vuodesta 1984. Hän aloitti naistenlehtien kesätaittajana ja on tehnyt lehtikuvittajan, sarjakuvantekijän ja graafisen suunnittelijan töitä.
Parhaiten Paju tunnetaan Sari Luhtasen kanssa tekemästään sarjakuvasta Maisa ja Kaarina. Se ilmestyi Anna-lehdessä vuosina 1987–2015. Kokoelma-albumeja julkaistiin 17.
Ylelle Paju haki uutisgraafikoksi syksyllä 2018. Hän on työskennellyt siellä useissa pätkissä. Uusin kolmen kuukauden määräaikainen pesti on juuri alkanut.
Yksi syy hakea Ylen uutistoimitukseen oli se, että Paju halusi työskennellä vaihteeksi työyhteisössä. Yleensä freelancerit puurtavat yksin työhuoneellaan.
Paju kehuu työtovereitaan Ylellä. Ilman heidän avuliaisuuttaan hän ei olisi oppinut uusia asioita tarpeeksi nopeasti kiivastahtisessa työssä.
”Työkaverit ovat myös kiitelleet sarjakuvasta, ehkä siksi, että tätä työtä ei ole juuri dokumentoitu”, Paju sanoo ilahtuneena.
Uutisista hyvää iltaa keskittyy koronapandemian aikaan, joka vaikutti uutistyöhön monin tavoin.
Pandemian ensimmäisten puolentoista vuoden aikana sairaaloihin ei juuri päässyt kuvaamaan tartuntavaaran ja potilaiden yksityisyyden vuoksi.
”Niinpä tarjolla oli kuvia henkeä haukkovista intialaisista potilaista, mutta ei suomalaisista tai muista länsimaalaisista.”
”Nekin aiheuttivat kauhean ahdistuksen. Olen miettinyt, oliko oikein näyttää niitä, mutta en osaa sanoa varmasti.”
Yle linjasi, että rokoteuutisten taustakuvissa ei näytetä piikkejä. Kuvat voisivat herättää joissakin katsojissa pelkoa ja nostaa kynnystä ottaa rokote.
Paju muistelee huvittuneena, että videoissa neuloja kyllä oli. Tieto ei ollut mennyt perille kaikille.
Nopea uutistyö ja uuden opettelu saivat Tiina Pajun luovan energian käyntiin. Hän alkoi julkaista Uutisista hyvää iltaa -sarjakuvia viime syksynä verkossa.
Kirjaan koottuna ne kattavat korona-aikaa aina tämän vuoden alkuun. Noin 50 sivua sarjakuvaa on syntynyt nopeasti.
”Ajatus sarjakuvasta kypsyi, kun aihe tuijotti naamaan muistiinpanoista, joita keräsin lapuille työstäni”, Paju sanoo.
Maisan ja Kaarinan loputtua sarjakuvantekijä halusi ”vapauttaa tyyliään” ja työskennellä vauhdikkaasti.
”Panin lappuset järjestykseen ja aloin luonnostella. Se tuntui hyvältä. Kaikki siinä on totta. Sydän kädessä on toki liioittelua.”
Piirroksissa Pajun sydän päätyy käteen kurkusta, johon se on hypännyt kiireen paineessa.
Sarjakuvassa vilahtelee uutisista ja elämästä tuttuja pandemian yksityiskohtia, kuten vessapaperin hamstraus ensimmäisenä koronakeväänä 2020.
Yhdessä ruudussa Paju ostaa supermarketista paalin vessapaperia. Tämäkin kohtaus on karikatyyri todellisesta tilanteesta.
”Se oli ihan normaalikokoinen pakkaus. En hamstrannut.”
Tiina Paju: Uutisista hyvää iltaa. 52 s. Suuri Kurpitsa, 2022.