Kauniin ankara kuvaus köyhän ulkopuolisuudesta

”Älä heitä pois kuusenhavuja, me tarvitsemme uudet rappujen eteen. Minä käsken tyttöjen ottaa ne talteen.”

Tämä kapteenska Larssonin huudahdus Sally Salmisen kirjassa Katrina (suom. Juha Hurme, Teos 2018) kuvastaa viiltävästi, kuinka rikkaat halusivat hautajaisissa käytetyt havutkin köyhien rapuilta itselleen.

Ajatus klassikkokirjasta liittyy minulla tiiviisti siihen aikaan, jota kulloinkin elämme. Tärkeistä kirjoista tietyt palautuvat mieleen, koska niissä on samoja teemoja kuin kirjallisuudesta ulkoinen todellisuuskin syöttää ajatuksiini.

Tässä ajassa on kaikuja 1930-luvusta, kansallismielisen oikeistolaisuuden noususta ja kansainvälisesti epävarmasta tulevaisuudesta. Siksi ajattelen lukea uudestaan Katri Valan vuonna 1934 julkaistun runokokoelman Paluu. Siinä Valan runot enteilevät sotaa ja kuvaavat yhteiskuntaluokkien välistä kuilua. Raskaana oleva nainen häpeää tulevan lapsensa synnyinmaata ja epäilee voiko tähän maailmaan synnyttää uutta ihmistä.

Toinen uudelleen luettava on Leo Tolstoin kuoleman jälkeen julkaistu Hadži Murat. Se kertoo kuinka tsaari Nikolai I halusi murskata Tšetšeniassa asuvat vuoristoheimot. Kirjallisuudentutkija Harold Bloom on sanonut kirjaa maailman parhaaksi tarinaksi. Nykyinen Venäjän sota Ukrainan murskaamiseksi nostaa sen lukulistalleni.

Päädyin kuitenkin valitsemaan klassikokseni Sally Salmisen vuonna 1936 ilmestyneen teoksen Katrina.

Sally Alina Ingeborg Salminen syntyi vuonna 1906 Vårdössä Ahvenanmaalla. Lapsia perheessä oli kaksitoista, ja heidän isänsä kuoli Sallyn ollessa kahdeksanvuotias. Samassa kylässä kolme vuotta Salmista myöhemmin syntyi Myrskyluodon Maija -sarjan kirjoittanut Anni Blomqvist.

Vuonna 1930 Salminen muutti Yhdysvaltoihin. New Yorkissa kotiapulaisen työn ohessa hän kirjoitti Katrina-romaanin, jonka lähetti ruotsalaisen kustantamon romaanikilpailuun.

Katrina voitti pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon sekä Ruotsissa että Suomessa. Ilmestymisvuonna 1936 kirjasta otettiin 15 painosta. Salminen oli pitkään yksi käännetyimmistä suomalaisista kirjailijoista. Vasta Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen ohitti Katrinan.

Voitettuaan kirjapalkinnon ja saatuaan maailmanmenestystä Salminen palasi Ahvenanmaalle. Siellä hänet otettiin ristiriitaisesti vastaan. Saaristolaiset eivät pitäneet siitä tavasta, jolla Salminen Katrinassa kuvaa köyhien torppareiden ja pientalollisten kurjuutta ja suhteita rikkaisiin laivanvarustajiin ja kapteenisukuihin.

Sodan sytyttyä Salminen tutustui tanskalaiseen taidemaalariin Johannes Dührkopiin, joka oli sota-aikana Suomessa lehtimiehenä. He menivät naimisiin ja muuttivat Tanskaan vuonna 1940. Siellä he toimivat vastarintaliikkeessä natseja vastaan. Salminen kuoli 1976 Kööpenhaminassa.

Katrina-romaaniin on kiteytynyt Suomen 1930-luvun kuva. Vaikka kirjoittaja eli Amerikassa, hän tiesi hyvin naisten elämän lainalaisuudet Suomessa. Vuonna 1930 tehty laki vapautti naiset aviomiehensä holhouksesta, eikä nainen tarvinnut enää miehensä lupaa työpaikan vastaanottamiseen. Lama oli kuitenkin vienyt monilta naisilta työpaikat. Saaristossakin naisen osaksi jäivät koti- ja maataloustyöt.

Itsenäisyyden ensimmäisellä vuosikymmenellä suomalaisten naiskirjailijoiden teoksiin nousi aiempaa itsenäisempi naisroolimalli. He jatkoivat siitä, mihin 1800-luvun lopun naiskirjailijat jo olivat viitoittaneet tietä.

Iris Uurto oli vuonna 1930 ilmestyneellä teoksellaan Ruumiin ikävä tuon ajan feminismin näkyvin kirjailija. Sally Salmisen romaani oli kuin opastava majakka merimiesten ahdistavissa tyrskyissä. Naisen oikeudesta oman kehon koskemattomuuteen Salminen kirjoittaa voimakkaan kohtauksen.

Merimies Johan viekoittelee rikkauksillaan kerskuen varakkaan pohjalaistalon tyttären muuttamaan luokseen Ahvenanmaalle. Suuret lupaukset hienosta talosta ja omenapuutarhoista osoittautuvat vääriksi. Katrina toteaakin miehelleen: ”olet ollut kehno valehtelija. Et kai saanut valehtelemalla muuta kuin minut”.

Katrinalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa elämänsä ohjat omiin käsiinsä. Hän joutuu raatamaan pitkiä päiviä ansaitakseen itselleen ja syntyville lapsilleen edes jonkinmoisen elannon. Köyhien olot eivät ole hääppöiset suurtalollisten ja merenkululla rikastuneiden työväkenä. Salminen kuvaa myös, kuinka merimiehen vaimona nainen jää elämässään yksin ja kantaa vastuun lähes kaikesta.

Alun perin ruotsiksi ilmestyneen Katrinan suomensi ilmestymisvuotenaan Aukusti Simojoki ja suomeksi kustansi Otava. Uuden suomennoksen teki Juha Hurme vuonna 2018. Hurmeen mielestä Salmisen teos pitää nostaa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian veroiseksi klassikoksi. Toisin kuin Linnalla Salmisen keskiössä on naisten kokema historia.

Sally Salminen kirjoitti menestysteoksessaan naisen roolista hyvin miesmäisessä laivanvarustajien ja merimiesten ympäristössä. Se on voimakas paikallinen ajankuva, vaikka sen kirjoittaja tekikin työnsä maahanmuuttajana Amerikassa.

Olennaista on, että Salminen valitsi tarinansa naisen syntymäpaikaksi Pohjanmaan, joka oli 1930-luvulla voimakkaan maskuliinisen äärioikeistolaisuuden keskus. Ehkä Salmisen valintaan vaikutti myös mielikuva siitä, että pohjalaisia naisia on pidetty voimakasluonteisina selviytyjinä.

Voisi kuvitella, että tämä oli yksi syy siihen, ettei teos saanut 1930-luvulla Lapuan liikkeen jälkimainingeissa Suomessa niin suurta huomiota ja ihailua kuin ulkomailla.

Miesten rooli on teoksessa poissaoleva monestakin syystä. Teos kuvaa Ahvenanmaan seutua 1880-luvulta 1900-luvulle. Miehet ovat merillä eivätkä muutenkaan osallistu paljoa lasten kasvatukseen. Naisten piti osata kaikki työt, mutta sen lisäksi Katrinan taakkana oli saamaton mies Johan. Kun tämä meinasi hukkua, Katrinan oli silloinkin oltava rohkeampi kuin Johan.

Katrinalle jäi yksinään vastuu lasten Einarin, Erikin, Sandran ja Gustavin kasvatuksesta ja opettamisesta. Sitkeällä työllään hän halusi taata heille mahdollisuuden luokkanousuun köyhälistöstä ylös. Johanista ei ollut kotona ollessaan edes kuolleen Sandra-tyttären arkun tekemiseen.

Luokkayhteiskunnan jakolinjat olivat Ahvenanmaalla kirjan kuvaamana aikana räikeän suuret. Rikkaat laivanvarustajat kokosivat miehiä töihin mielivaltaisestikin – vastaansanojat eivät saaneet helpolla pestiä laivoilta. Naiset huudettiin peltotöihin kurinalaisesti välittämättä sairauksista tai lastenhoidosta. Säätyjen jako rikkaisiin ja köyhiin tuli selväksi kirkossakin, jossa oli säätyjen mukaan istumapaikat.

Hyvin läheltä kuvatun perhekeskeisen elämän vaiheet ovat kirjassa parasta antia. Mikrohistoriasta Salminen poikkeaa hieman päälle liimatulla tavalla kuvatessaan sodan pelottavia enteitä. Ahvenanmaallekin tuli sisällissodan aikana venäläisiä sotilaita.

Kauniisti Salminen kirjoittaa elämän mukanaan tuomista vastoinkäymisistä. Katrinan haave oli saada oma omenapuutarha, jonka avulla Johan valheellisesti hänet Ahvenanmaalle houkutteli. Hän pääsi omenoita maistelemaan ollessaan varkaissa rikkaiden omenatarhassa.

Käsin Katrina kantaa kylän alaosista vähitellen multaa omaan pihaansa. Erik-pojan kuolemankin Katrina aavistaa, kun pieneen talon tilkkuun istutettu Erikin omenapuu kuolee.

• Goethen Faustin ensimmäinen osa on paitsi traaginen ja koskettava myös hauska, kirjoittaa Maijastina Kahlos Parnassossa. klassikko

  Goethen Faust tekee sopimuksen paholaisen kanssa –  moni pitää hahmoa ahneen länsimaisen ihmisen kuvana

  6 MIN

Vähitellen Katrina saa uutteruudellaan, peräänantamattomuudellaan ja osaamisellaan kyläläiset puolelleen. Neuvokkuudellaan hän myös taivuttaa rikkaita antamaan hänelle tasa-arvoisemman aseman.

Suureksi selviytymisretkeksi muodostuu Katrinan ja Johanin matka lääkäriin Johanin sairastuttua. Ajautuminen autiolle saarelle myrskyn keskellä on kauheudessaan myös kaunis osoitus uskosta elämän jatkumiseen vaikeuksista huolimatta. Yhteisöllisyyden ylistyslauluksi nousee avioparin pelastuminen. Kun Katrina ja Johan viimein löytyivät, koko kylä otti heidät vastaan ja auttoi.

Naisten välinen ystävyys ja auttaminen on voimakasta. Katrina ystävystyy Bedan kanssa, ja siitä tulee esimerkki tasavertaisesta ystävyydestä. Bedan hahmoon Salminen kirjoittaa myös toivetta paremmasta elämästä. Vielä kuolemansa edellä Bedan toive oli, että vielä tulee uusi parempi aika, sellainen etteivät rikkaat vie hautajaishavuja köyhien rappusilta. 

Teksti on julkaistu alun perin Parnasso-lehden numerossa 4/2024. Parnasson voit tilata täältä.

• Hurme sai kimmokkeen uuteen suomennokseen, koska joutui selittämään näyttelijöille lähes joka repliikin: ”Millaisesta riidasta on kyse, miten Juhani ja äijä vittuilevat toisilleen.” kirjallisuus

  Juha Hurme modernisoi Seitsemän veljeksen kielen – ennen veljekset elivät ”kuin huhdassa vaan”, nyt ”yltäkylläisyydessä”

  14 MIN