Tuotannollisesti haastavia ratkaisuja

Kun Viivi Prokofjev suunnitteli ensimmäistä kertaa kansia kirjaan, siihen valittu materiaali hajotti painokoneet. Kyse oli Amanda Palon vuonna 2021 julkaistusta romaanista Outoja kaloja (Kosmos), jonka kannessa Prokofjev halusi käyttää foliota.

Folio sai kirjan säihkymään.

Prokofjev saa säännöllisesti muilta suunnittelijoilta kyselyitä siitä. Halutaan tietää, miten kansi oli tehty, halutaan käyttää samaa tekniikkaa.

Ei se ihme ole, että kysellään. Prokofjevin mielestä kannesta tuli ”ihan samperin hyvä”. Kyselijöille hän on kuitenkin vastannut, ettei kannata edes haaveilla kansien läpi menevän folion käyttämisestä.

”Tällainen kansi tehtiin, mutta vastaavaa ei luultavasti tehdä hetkeen. Ensin pitää unohtua, että se rikkoo koneet ja pistää kaiken tuotannon seis.”

”Se oli ihan nightmare.”

Kenties Outoja kaloja -romaanin kannen suunnitteluun kiteytyy jotain Prokofjevin tavasta tehdä työtä. Jälki on samperin hyvää, mutta jotain voi matkan varrella mennä rikki, vähintään graafisen suunnittelun perinteitä.

Graafisen suunnittelun ammattijärjestö Grafia on myöntänyt Prokofjeville Vuoden graafikko -tunnustuksen. Palkintoperusteissa mainitaan Prokofjeville tyypilliset ”tuotannollisesti haastavat ratkaisut”.

Valitsijoiden mukaan hän ”kyseenalaistaa muodon, typografian ja painotyön perinteet hykerryttävän yllättävästi”.

Kädenjälki on ”rohkean uudistavaa” ja ”karnevalistista”.

Yksi perusteluista valinnalle on se, että hän on tehnyt ”näkyvää ja inspiroivaa työtä lehtimaailmassa”.

Tätä työtä Suomen Kuvalehden lukijat ovat päässeet seuraamaan aitiopaikalta; Prokofjev on tämän lehden art director.

Hän tekee runsaasti kuvituksia lehteen. Tuorein esimerkki sellaisesta on tämän numeron sivulla 29.

Yleensä Prokofjevin työ Suomen Kuvalehdessä etenee niin, että hänet kutsutaan kuvakokoukseen idoimaan jutulle kuvitusta. Toimittaja kertoo, mitä on tekemässä, ja Prokofjev alkaa ideoida. Hän pitää siitä, että saa raamit tekemiselle.

”Mun aivot toimii niin, että kun saan aiheen, ne alkaa prosessoida sitä. Jonkun semmosen oman keksiminen… ei oo mun juttu. Me ei olla taiteilijoita, jotka tekee vain jotain oman visionsa tuotosta.”

Prokofjev halusi lukion jälkeen vaatesuunnittelijaksi. Kuten arvata saattaa, hän oli niitä lapsia, jotka tuntuivat askarrelleen ja piirtäneen aina. Äidin luvalla hän sai päiväkodissa käyttää aikuisten saksia. Hän piirsi prinsessoja, hevosia ja hernekeittolautasia.

”Jostain syystä hernekeittolautanen on aina ollut minusta mielenkiintoinen.”

”Hernekeitto on tosi hyvän väristä.”

Ala-asteella luokanopettaja sanoi, että isona menet sitten Taideteolliseen korkeakouluun.

Kun Prokofjev valmistui lukiosta, oppilaitos oli sulautunut osaksi Aalto-yliopistoa.

Sinne oli vaikea päästä.

Hän pyrki ensin vaatesuunnittelulinjalle, mutta luopui ajatuksesta. Sen jälkeen hän haki kolmesti opiskelemaan graafista suunnittelua ennen kuin neljännellä pääsi. Kursseilla iso osa töistä tehtiin tietokoneella, kuten tietysti töistä iso osa nykyään.

Prokofjevin tärkein työväline on Wacomin piirtopöytä. Sitä käyt­täessä saa pitää kynää kädessä, mutta suunnittelu tapahtuu joka tapauksessa ruudun ääressä.

Aina, kun on aikaa ja mahdollisuus, hän tekee kuvituksia ”livenä”. Tarttuu paperiin, saksiin ja esineisiin. Tekee asetelmia.

Niin kuin silloin, kun hän teki Suomen Kuvalehdelle Venäjä–aiheista kantta. Jutussa pohdittiin, voisiko Venäjä hyökätä Suomeen. (Vastaus: tuskinpa.)

Prokofjev tilasi tinasotilaita Tori.fi-nettikirpputorilta. Leikkasi värillisille kartongeille Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän muotoiset palaset. Liimasi ne kiinni toisinsa, jolloin muodostui kartta. Kartalle hän asetteli tinasotilaiden tykkejä. Sitten hän valokuvasi sen.

Valokuva oli lehden kansikuva.

Tinasotilaat valikoituivat mukaan, koska ne ovat leluja. Se oli hänestä hyvä valinta aiheeseen, joka on vakava.

”Itselle se on vähän sellainen naurahdus jatkuvalle iltapäivälehtien pelottelulle, että Venäjä hyökkää Suomeen.”

Prokofjev uskoo, että tulevaisuudessa tällainen ”livenä” tekeminen on entistä tärkeämpää.

”Että näkee, että on panostettu. Sen sijaan, että on joku AI-pohjien kuvituskikkare.”

Näkevätkö ihmiset eron?

”Joo. Joo joo joo joo.”

”Mä en henkilökohtaisesti halua verrata omaa työtäni taiteeseen, koska sitä se ei varsinaisesti ole. Mutta samalla tavalla kuin taiteessa, kyllä sen tuntee kun jossain on sitä jotain.”

Prokofjev uskoo, että kyky nähdä tällainen ero on ”kovakoodattu” ihmisiin.

Prokofjevin kuvituksille ovat tyypillisiä kirkaat, vahvat värit.

Mikä on hänen lempivärinsä?

Hän pitää kovasti taivaansinisestä, mutta varsinainen lempiväri on kullanvihreä.

”Tällä hetkellä. Tai on se ollut ihan sairaan kauan.”

Prokofjev näyttää puhelimensa ruudulta Pantone-värikartan väriä numero 15-0636 TCX, golden green.

”Se aivan uskomattoman upeasti ottaa erilaisia valoja ja vaihtuu tosi kauniisti ilman, että se vaihtuu kokonaan.”

Sävyssä on ehkä jotain samaa kuin hernekeiton värissä.